Tiivistelmä viidestä viikosta

Hei taas! Opinnäytetyön osuus on nyt ohi, ja tässä kirjoituksessa kerron vähän millainen matka tämä on ollut.

Unelmani toteutui, ja nyt kirjoitan blogia. Kun aiheena oli identiteetti, niin suoraan sanottuna minä en ollut ehkä oikea ihminen kirjoittamaan siitä. Olen ollut sairas niin pitkään, ja teini-iästä alkaen (ja todennäköisesti pidempään), että lasken sairauden osaksi identiteettiäni. Näinä kuluneina viikkoina olen etsinyt itseäni, mistä pidän, mikä on minun tyylini, miten elän ja totuttelen ajatukseen eläkeläisenä ja sinkkuna. Tämä matka on vielä kesken, mutta on ollut antoisa.

Blogia kirjoittaessa olen joutunut katsomaan asioita vähän objektiivisemmin, enkä niin musta-valkoisesti, miten tavallisesti näen asiat. Kumppanuudesta kirjoettaessa huomasin että minulla on loppujen lopuksi ihan hyvä tukiverkosto, vaikkei kaikki asukaan samassa kaupungissa. Huomasin myös että ehkä en olekaan niin toivoton pessimisti, sain aika hyvin kirjoitettua aiheesta toivo ja optinismi. Välillä vaan katkeruus tulvii yli äyräiden.

Elämän merkityksellisyys oli myös mielenkiintoinen kirjoitusprosessi. Minun elämässäni ei ole teoriassa muuta kuin työ, ja se surettaa. Onhan Netflix kiva, mutta kun sitä tuijottaa kuukauden joka päivä niin alkaahan se kyllästyttää. Onneksi täällä on hyvä kirjasto.

En ole mikään tekniikan ihmelapsi, ja pinna oli välillä kireällä sen takia. Muuten kirjoittaminen on ollut nautinto. En muistanutkaan miten nautinnollista kirjoittaminen on. Välillä tosin on pitänyt pyöritellä sanoja päässä ja miettiä miten laitan ne ymmärrettävään muotoon.

Tästäpä tuli nyt lyhyt teksti, mutta kaikki oleellinen tuli sanottua. Näin lopuksi haluan kiittää teitä, arvon lukijat! Toivottavasti saitte ohjeita tai uusia ideoita elämäänne varten. Oikein hyvää pääsiäistä ja kesän odottelua kaikille!

Piia

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: