Olin jo lapsena arka ja herkkä sekä sulkeutunut. Isäni oli alkoholisti siitä lähtien kun olin teini. Kärsin siitä kun hän henkisesti kiusasi minua humalassa. Olin myös äidin ja isän välikappale kun he riitelivät. Jouduin olemaan aikuinen lapsena. Ala-asteella ja ylä-asteella minua kiusattiin. Henkisesti ei fyysisesti. Selvisin jotenkin niistä luokista mutta Vapaassa Taidekoulussa (1992-1995) opiskellessani sairastuin... Continue Reading →
Kaksisuuntaisen mielialahäiriön oirejaksot ovat monilla sidoksissa vuodenaikoihin. Marras-joulukuun pimeys, kylmyys ja märkyys on joillekin äärimmäisen haastavaa aikaa. Kaikennielevä masennus uhkaa vetäistä syvyyksinsä. Kuulun itse näihin ihmisiin, joille kaamos on sitä riskialtteinta aikaa vuoden varrella. Olen koettanut etsiä keinoja, joilla pimeän ajan masentavaa vaikutusta voisi ennaltaehkäistä ja tulla sen kanssa toimeen. Jaan tässä hieman vinkkejä, joita... Continue Reading →
Ahdistunutta odotusta Olen raskaana ja hyvin väsynyt. Nukun todella paljon. Minua masentaa ja tulevaisuus suorastaan hirvittää minua. Olen mielestäni ruma ja valtava valas turvotuksineni ja raskausarpisine, jättimäisine vatsoineni. Inhoan peilikuvaani ja olotilaani. En ole nauttinut raskausajasta minuuttiakaan. Äitiyspoliklinikan odotushuoneen naistenlehdissä on imeliä artikkeleja odotuksen onnea hehkuvista äideistä. Mitä hiton hehkumista, tämähän on yhtä helvettiä! En... Continue Reading →
Oikeanlainen paikka vääränlaisille ihmisille. Nuo ovat ensimmäiset sanat, jotka kirjoitin muistikirjaani, kun suljetun osaston ovet painuvat takanani kiinni. Kirjoitin ne tärisevin tikkukirjaimin, sillä en kyennyt vahvasti lääkittynä kirjoittamaan käsialallani. Edelliset kuukaudet olivat kuluneet pahenevan oireilun merkeissä. Kärsin harhoista ja grandioottisuudesta: halusin toisena hetkenä valloittaa maailman ja toisena laittaa narun kaulaan. Lopulta tajusin, että minun oli... Continue Reading →
Vuosi 2003 helmikuu ja Auroran sairaala. Psykiatri sanoo: ”Sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se on elinikäinen sairaus.” Ajatukset sinkoilee, ”olen hullu” päässä soi. Kun jouduin sairaalaan, mulla oli niin raju mania että ensimmäisenä iltana laitettiin laitettiin lepositeet ja piikki pyllyyn kun vein hoitajien huoneeseen seinällä olleen ryijyn ja sanoin että tästä pitää päästä eroon, värit... Continue Reading →
Kipeänä…kaipaavana…kuolevanaElossa muttei täällä kuitenkaan.Katuvana…kituvana…konttaavanaLapsen kengissä taaperran.Pohjattomassa suossa sukellan. Elossa…eheytyneenä…estottomanaKeinun ylös, ylös, korkeallePrinsessana…palaavana…palavanaRakastun ja rikastun rakkaudesta.Kävelen kaksi askelta maan yläpuolella. Tiia E
Kesä koittaa, kun kirjoitan tätä. En muista, koska se on viimeksi tuntunut näin hyvältä. Edellinen pidempi tasainen jakso elämässäni sijoittuu vuoteen 2010. Sain diagnoosini vuonna 2019, mutta lienen oirehistoriani ja erilaisten vaiheiden perusteella sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 25 vuotta. Viimeiset 12 vuotta ovat olleet taudin suhteen kiihdytysaikaa. Tuona aikana olen ollut pääasiassa masentunut. Depressiotani on pilkkonut... Continue Reading →
Viime viikolla tuli puoli vuotta päihteetöntä elämää täyteen. Voisimpa ilakoida ja mainostaa, kuinka seesteistä elämä on, tai kuinka paljon rahaa on säästynyt. Se ei ainakaan sairauden kanssa tuo automaattista onnea ja hyvää oloa, mutta on aivan varmasti askel tasapainoisempaan elämään.Oon ajatellut, että eihän minulla koskaan mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole ollut. Silloin juonut kuin muutkin,... Continue Reading →
Jos nyt alkoholin juomisessa on mitään ihanteellista, olen varmasti THL:n mielestä ihanteellinen juomari. Juon joskus lasin viiniä, kun tarjotaan, harvemmin kaksi. Hörpin ehkä kerran viikossa oluen, tai no, en usein edes sitä. Minulle käy alkoholitonkin aivan hyvin. Siemailen brandyn pari kertaa vuodessa. Harvemmin erityisesti kaipaan mitään alkoholillista: korkeintaan, kun olen kokannut hyvän pastan, ja mietin... Continue Reading →
Innostuin pienemmältä paikkakunnalta Poriin muutosta, uuden työn löytämisestä ja elämästä ylipäätään. Viikossa kahdessa hommat oli hoidettu. Kaikki siis uusiksi! Töissä kehuttiin, kannustettiin ja palkittiin, menin innolla sen syövereihin. Löysin ihania ihmisiä ympärilleni. En kyllä muista koska, mutta työ alkoi mittareillaan ja nopea tahtisella työskentelyllä uuvuttaa. Uupumus. Masennus. Tuli pidempi, itseasiassa pisin sairaslomani. Syksy 2019. Mikään... Continue Reading →
Mielen mainingeista 