Vuoden 1993 paikkeilla taidekoulun opettaja vei minut Hesperian mielisairaalaan. Olin totaalisen sekaisin: luulin että oksennan virtsaa, ja muutenkin minulla oli sekaisin ruumiin toiminnot mielessäni. Silti minua ei otettu sairaalaan sisään vaan sain yhtä lääkettä mukaan ja taisin saada siihen reseptinkin. Lääke vaikutti minuun iloisesti ihan kuin olisi jokin onnellisuuspilleri. Se oli ensimmäinen käyttämäni psyykelääke. Kai... Continue Reading →
Kun sairastuin ja menin psykoosiin se oli todella voimakas tunne. Sitä ei voi sellainen joka ei ole koskaan kokenut tietääkään miltä se tuntuu. Toki voi kuvitella mutta kyllä se on sellainen tunnelataus että oksat pois. Tunteet ovat voimakkaita muutenkin ilman psykoosia. Kuvittelin että koko maailma pyörii minun ympärillä, oli telepaattisia kykyjä ja minua seurattiin ja... Continue Reading →
Tasan vuosi sitten kirjoitin kahdesta stigmastani: mielisairaan sekä juopon. Ajattelin olevani päivieni päähän saakka mielisairas, joka juo viiniä. Johannalle maistuu aina. Johanna ei sano koskaan ei! - tässä kaksi lausahdusta, jotka minuun ja juomiseeni on vuosien varrella liitetty. Mutta entäpä, jos eräänä päivänä kaikki onkin toisin? "Olen kohtuukäytön ystävä" Sumutin vuosikaudet niin itseäni kuin ympärilläni... Continue Reading →
Olen tehnyt Suomen Moniääniset ry:lle kansikuvia vuosien 2014 ja 2022 välisenä aikana. Olen ollut aina kiinnostunut kuvitustöistä. Opiskelin työväenopiston verkkokurssilla Kuvittamisen perusteet -kurssia viime vuoden talvena koska oli aikomuksena etsiä kuvitustöitä. Etsinkin niitä eri puolilta erilaisista yhdistyksistä. Törmäsin Kaksisuuntaiset ry:hyn googlettamalla mielenterveysyhdistyksiä. Kiinnostuin heti kun kyseessä oli myös skitsoaffektiivistä häiriötä sairastavien yhdistys. En ollut aiemmin... Continue Reading →
Sairastuin ja menin ensimmäistä kertaa psykoosiin vuonna 1993 kun kävin Vapaata Taidekoulua. Sen jälkeen olin enemmän ja vähemmän sairaalassa. Vanhempani eivät jotenkin ymmärtäneet minua - eihän tyttäressä voinut olla mikään vialla. Samalla he kokivat salaa syyllisyyttä siitä, huomasin. Ajattelivat että olen särkyvää posliinia, pitivät salassa asioita, kuten sen että äidilläni oli keuhkoahtaumatauti. Kun äitini kuoli... Continue Reading →
Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö ja sain riesakseni myös muun muassa ahdistusta, pelkotiloja ja jännittämistä. Jännittämisellä tarkoitan normaalia voimakkaampaa jännittämistä, joka on jo sairaalloista. Nämä liittyvät sosiaalisten tilanteiden pelkoon mutta aina en tiedä mihin ne liittyvät. Pelkoa on vaikea kuvailla: on käsien tärinää, hikoilua, sydämen lyöntitiheyden kiihtymistä, huimausta ja pahoinvointia. Sitä luulee että se näkyy ulospäin... Continue Reading →
Skitsoaffektiivista häiriötä voi yksinkertaistaen kuvailla yhdistelmäksi skitsofrenian ja mielialahäiriön oireita. Sairaus on jaksoittainen ja skitsofrenia- sekä mielialaoireet esiintyvät saman sairausjakson aikana, osan ajasta päällekkäisinä. Skitsofreniaoireet esiintyvät sairausjakson kuluessa myös itsenäisinä; tästä muodostuu ero skitsoaffektiivisen häiriön ja psykoottisten mielialajaksojen välille, jälkimmäisissä kun psykoottiset oireet esiintyvät ainoastaan yhdessä mielialaoireiden kanssa. Skitsoaffektiivinen häiriö on jonkin verran harvinaisempi psykiatrinen... Continue Reading →
Olin jo lapsena arka ja herkkä sekä sulkeutunut. Isäni oli alkoholisti siitä lähtien kun olin teini. Kärsin siitä kun hän henkisesti kiusasi minua humalassa. Olin myös äidin ja isän välikappale kun he riitelivät. Jouduin olemaan aikuinen lapsena. Ala-asteella ja ylä-asteella minua kiusattiin. Henkisesti ei fyysisesti. Selvisin jotenkin niistä luokista mutta Vapaassa Taidekoulussa (1992-1995) opiskellessani sairastuin... Continue Reading →
Persoonallisesti pihalla Olin tiennyt olevani erilainen kuin muut jo teini-ikäisestä saakka. Erilaisuuden tarkempi laatu ei oikein ollut minulle valjennut, mutta sisäiseen maailmaani se kiistatta liittyi. En kuulunut isompiin joukkoihin, vaan ainoastaan satunnaisesti matkani varrelle osui hengenheimolaisuutta. Enimmän aikaa olin outolintu. Persoonallinen, joku diplomaattisesti luonnehti; pihalla, joku toinen hieman tylymmin. Luovin vuosikaudet vältellen taiten kohtaamisia minkään... Continue Reading →
Kohtaaminen hämärässä Olen viisivuotias, kun näen demonin ensimmäistä kertaa. Se seisoo keskellä olohuonettamme. Se on harmaa, pienen aikuisen kokoinen, ja sillä on punaiset silmät. Niillä se tuijottaa minua. Rääkäisen kauhusta ja juoksen karkuun. Vanhemmat säikähtävät huutoani ja tarkastavat olohuoneen, mutta eivät löydä sieltä mitään poikkeavaa. Suhtaudun olohuoneeseen skeptisesti pitkän aikaa. Kohtaaminen auringossa Palaan kotiin koulusta... Continue Reading →
Mielen mainingeista 