Itken työpaikan käytävillä

Oon bipo työelämässä. Mielisairas tyyppi jossa on jotain outoa. Ei sinnepäinkään. Oikeastaan kuvittelen olevani yhtä terve kuin muutkin. Huijaan itseäni venyen yli jaksamiseni rajojen. Iltaisin kotona ihmettelen miksi olen niin väsynyt, päässä surraa ja ahdistaa. En jaksa muuta kuin maata. Päätä särkee koska en ole ehtinyt tai muistanut juoda vettä työpäivän aikana. Ihanneminä, terve ja... Continue Reading →

Erilainen näkemys sosiaalisesta jännittämisestä

Kaksisuuntaiseen häiriöön liittyy monesti liitännäissairauksia, jotka voivat olla fyysisiä ja/tai psyykkisiä. Päihdeongelmat, persoonallisuushäiriöt ja tarkkaavaisuuden ongelmat ovat esimerkkejä tyypillisistä pääkopan ”kylkiäisistä”. Fyysisistä sairauksista esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa on monella. Itselläni pitkään lääkärinlausunnoissa bipolaarisuuden rinnalla on kulkenut sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: sosiaalinen fobia, sosiaalisten tilanteiden pelko, kahvikuppineuroosi. Vaiva on ollut kenties hiljaisena ja... Continue Reading →

All things must pass

Kesä koittaa, kun kirjoitan tätä. En muista, koska se on viimeksi tuntunut näin hyvältä. Edellinen pidempi tasainen jakso elämässäni sijoittuu vuoteen 2010. Sain diagnoosini vuonna 2019, mutta lienen oirehistoriani ja erilaisten vaiheiden perusteella sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 25 vuotta. Viimeiset 12 vuotta ovat olleet taudin suhteen kiihdytysaikaa. Tuona aikana olen ollut pääasiassa masentunut. Depressiotani on pilkkonut... Continue Reading →

Ajatukset ei voi satuttaa

Ne hiipii aina salakavalasti kylään, Ne on synkkiä, mustia, sotkuisia valheita, mutta kuitenkin niin uskottavia. Ne kietoo minut lankoihinsa ja alkaa kiristää. Henki salpautuu, sattuu vaikka eihän sanat voi satuttaa, miten sitten omat ajatukset? Ne aloittaa jostain ihan pienestä asiasta ja kasvattaa taimesta puun. Kuusen, sen havut pistelee. Yksikin loppuun hiomaton sana joltakulta ja mietit... Continue Reading →

Kaksisuuntaista sairastavan äidin lapsi

Äidilläni ja minulla on todella hyvät välit, voimme puhua lähes kaikesta. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut ja sen eteen on tehty kovasti töitä koko perheen voimin.  Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan äidin lapsena ei ole ollut helppoa. Siihen mennessä kun äitini oli saanut diagnoosinsa, hänen käyttäytymisensä oli ehtinyt vaikuttaa jo koko nuoruuteeni. Se taitaa kertoa jo... Continue Reading →

Päihteettömyydellä aito onni?

Viime viikolla tuli puoli vuotta päihteetöntä elämää täyteen. Voisimpa ilakoida ja mainostaa, kuinka seesteistä elämä on, tai kuinka paljon rahaa on säästynyt. Se ei ainakaan sairauden kanssa tuo automaattista onnea ja hyvää oloa, mutta on aivan varmasti askel tasapainoisempaan elämään.Oon ajatellut, että eihän minulla koskaan mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole ollut. Silloin juonut kuin muutkin,... Continue Reading →

Saisimmeko lapsen, kiitos?

Saimme ensimmäisen lapsemme hedelmöityshoitojen avulla. Toive pienokaisesta oli elänyt vuosia, ja lopputulos oli uskomaton. Oma lapsi! Neljä vuotta myöhemmin hakeuduimme uusiin hoitoihin HUSin lisääntymislääketieteen yksikköön toiveena pikkusisarus esikoisellemme. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta yrityksen piti nyt olla kaikin puolin helppo, sillä meiltä oli jäänyt ensimmäisestä hoitokierroksesta yli alkioita. Matkan varrella jokin oli tosin muuttunut:... Continue Reading →

Maailman murheet ovat minun murheitani

Sodan kauhuja Epäusko. Tyrmistys. Voimaton raivo, ahdistus, viha. Jostain syystä en saanut nukuttua aamuyöllä helmikuun viimeisenä torstaina. Vastentahtoisesti valvoessani nousin jalkeille ja ryhdyin seuraamaan uutisia maailmalta. Pahoja asioita tapahtui. Eurooppaan oli syttynyt sota - Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Olisin halunnut sen olevan pelkkä inhottava painajainen, mutta olin kiistatta hereillä ja silmilleni tulvi kamaluuksia netin välityksellä. Seuraavat... Continue Reading →

Kaverini korona

Olen poistunut ulos kotiovesta tänä vuonna yhden kerran, edellisen vuoden joulukuussa määrä taisi olla sama. Kaksi kuuta, kaksi kertaa, kerran kuussa, keskimäärin. Korona on helpottava, joskin täysin fiktiivinen kertomus, sille miksi olen kotona. Ei nyt, ei tänään, on taas tartunnat korkealla, kolmas rokote on vielä saamatta, joo, tätä tää nyt on. Puolisokin on riskiryhmää, katsotaanko... Continue Reading →

Suru puristaa

Tuntuu ettei henki kulje normaalisti, puristaa, itkettää. Olo on kuin peuralla ajovaloissa. Jalkoja heikottaa, oksettaa. Voi kun voisin siirtää itseni toisaalle tästä tilanteesta. Epätoivo, pakokauhu. Ehkä kaikki olikin vain pahaa unta? Jos järkeilen uudestaan, miten olisi voinut toimia toisella tavalla, niin palautuuko kaikki normaaliksi? Saanko uuden mahdollisuuden? Saanko kaiken takaisin ennalleen? Voinko aloittaa tämän alusta,... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus