Kuka ansaitsee kuntoutusta tässä maassa? Tällaista ei pitäisi joutua kysymään, sillä ihmiset ovat kiistattomasti, vastaansanomattomasti samanarvoisia ja yhdenvertaisia. Näin ainakin sydämissä, jotka tuntevat, mutta toisinaan yhdenvertaisuus vaikuttaa jäävän pelkäksi koristeeksi juhlapuheisiin. Todellisuus on karumpaa katsottavaa. Hoitoa - ja hoidettavia - priorisoidaan. Tämä on ymmärrettävää, jos kyseessä on kiireellinen valinta vuotavan kaulasuonen ja nyrjähtäneen nilkan välillä,... Continue Reading →
Matkalla voimaantumiseen
Kun masennus vetää maahan ja elämä tuntuu turhalle, on voimaantuminen kaukana. Millään ympärillä ei ole merkitystä ja mikään ei kiinnosta. Itsensä tuntee arvottomaksi ja jopa muiden taakaksi. On vaikea löytää hyvää elämästä ja usein halu päästä pois on kova. Kun itseään ei arvosta ja uskoo ansaitsevansa vain pahaa, on voimaantumiseen matkaa. Toivo ei kuitenkaan ole... Continue Reading →
Luuloista todellisuuteen
Sairauteni ei ole aina ollut invalidisoiva. Olen menneinä vuosina kyennyt vauhdikkaiden kausieni nosteessa opiskelemaan itselleni korkeakoulututkinnon ja käymään töissä ympäri Suomen hameenhelmaa. Niinä vuosina suhtauduin töihin sellaisella intohimolla, että avioliittokin jäi toiseksi. Matkustin milloin mihinkin kuntaan ja kaupunkiin milloin mihinkin toimeen tai virkaan. Jotkut tekevät etätöitä - minulla oli etäavioliitto. Liisin ja kiisin, liihotin välillä... Continue Reading →