Heipä hei! Tänään on tarkoitus reflektoida menneitä viikkoja ja blogikirjoituksia. Minulla on kokemusta paristakin blogista. Aloitin ne kauhealla tohinalla, ja lopetin ne kuin seinään. Mutta niitä blogeja kirjoitinkin yksin. En usko että tämän kanssa käy sillä tavalla. Meillä on hyvä joukko innokkaita kirjoittajia, ja hyvä niin.
Kirjoittaminen on ollut minulle tärkeää siitä asti, kun opin lukemaan. Siitä on nyt 44 vuotta. Olen saanut julki useita novelleja, jopa novellikokoelman, joka on otettu hyvin vastaan. Kirjoittamisessa ei ole tärkeää, mihin tai mille formaatille kirjoittaa. Tärkeää on mitä, ja miksi kirjoittaa. Jokaisella tekstillä tulee olla syy, oikeutus elämään. Sen pitää olla tuore ja jännittävä. Sillä tavalla teksti saa lukijoita. Teksti on kuin käänteinen iilimato: se pumppaa lukijoihinsa uutta verta, uusia ideoita, uutta innostusta. Tai ainakin sen pitäisi niin tehdä.
En ole koskaan kärsinyt tyhjän paperin kammosta. Olen aina saanut kirjoitettua jotakin. Siksi tämän(kin) blogin alku on ollut suhteellisen helppo. Toivottavasti olen tehnyt itseni ymmärrettäväksi. Olen lukenut myös muiden tekstit hahmottaakseni, mitä on tehty, ja ennen kaikkea, mitä ei ole tehty. Sitä kautta olen saanut uutta näkökulmaa omaan osuuteeni. Toivottavasti.
Kaksisuuntaisten yhteisöblogi muistutti taas, kuinka yllättävän vaikeaa bloggaaminen on, ainakin mielenterveysaiheista bloggaaminen. En tiedä muodista tai musiikista, kun en ole kokeillut. Mielenterveys on laaja aihe, eikä siinä ole hetkellisiä muoti-ilmiöitä, joista kirjoittaa. Tärkeitä aiheita ovat esimerkiksi mielenterveyden haasteisiin liittyvä stigma, mielenterveysongelmaisten huono hoito, ja itsehoito. Näissä ei tarvitse olla edes ajan hermolla, sellaisia kestoaiheita ne ovat.
Muiden tekstejä lukiessa ovat tunteet nousseet välillä pintaan. Omissa ei niinkään. Se johtunee siitä, että kirjoittamisprosessin aikana asiat käy niin monta kertaa läpi, että tunnekuohutkin ovat laantuneet. Enkä yleensä edes lue omia blogitekstejäni ennen kuin niihin on tullut kommentti. Silloin teksti on hyvä kerrata, ennen kuin alkaa sorvaamaan kommentin kommenttia.
Kannattaa muistaa, että tästä eteenpäin kirjoitustahti tuskin on on viittä tekstiä viikossa. Olemme ehkä opettaneet teidät liian hyvälle. Mutta emme me näivety, jollakulla on aina sen verran asiaa. Olkaa kärsivällisiä.
Blogia lukiessa on tullut sellainen mieli, että on jonkin suuren äärellä. Minulla on tunne siitä, että tämä blogi tulee olemaan enemmän kuin osiensa summa. Toivonkin sille pitkää ikää ja menestystä, vaikka ”pakollisia” kirjoitusvuoroja ei enää ole. Aina meillä sen verran kerrottavaa on. Ja olen varma, että ulkopuolisillakin on asiaa. Tervetuloa siis lähettämään tekstejä!
Mielen mainingeista 
Vastaa