Valitettavasti ei ole olemassa yhtä pelastavaa pilleriä, ei selkeää lääkettä, joka poistaisi kaksisuuntaisuuden niin että siitä voisi kokonaan parantua. Onni on, että siitä on kuitenkin mahdollista toipua. Oppia elämään oireiden kanssa ja niistä huolimatta mielekästä elämää. Tie on kuitenkin valitettavan usein kivinen ja pitkä, eikä kaikille valitettavasti tunnu löytyvän täydellistä ratkaisua. Jos lääke onkin hyvä,... Continue Reading →
Onko normaalia, että ei jaksa nostaa kroppaansa ylös sohvalta edes mennäkseen suihkuun? Puhumattakaan kotitöistä. Onko normaalia, että hermostuu niin paljon, että tuntuu kuin suoni puhkeaisi päästä, jos ei saa purettua sitä raivoa vaikka lyömällä nyrkkiään seinään? Onko normaalia, että olen niin turta ettei mikään ympärillä tapahtuva saa ilmettäni värähtämäänkään, vaikka ympärillä olisi aurinkoa ja onnen... Continue Reading →
Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, mutta koska kärsivällisyyteni on aika rajallista ja hyppään joka viiden minuutin päästä tekemään jotain muuta, niin blogin kirjoitus on minulle sopivampi vaihtoehto. Kirjoitustaidossa on petraamisen varaa, mutta näin itseterapian muotona tämä varmasti menettelee. Ajauduin opiskelemaan sosionomi yamk opintoja ehkä hypomanian pyörteissä, koska toiset alat mitkä hain olivat sisustus suunnittelija ja... Continue Reading →
Olemme nyt kirjoittaneet tiiviissä tahdissa yhteisesti annetuista aiheista kuusi viikkoa ja on pohdiskelun aika ennen kuin jatkamme väljemmällä aikataululla vapaammissa aihepiireissä. Blogi on saanut hyvän alun. Nyt sen on aika siirtyä opinnäytetyön piiristä uusiin ulottuvuuksiin. Mihin kirjoittaminen on kuljettanut minut? Mille poluille astelemaan se on vienyt joukkomme? Jokaisen kokemus on oma ja ainutlaatuinen. Voin kirjoittaa... Continue Reading →
Yhteisöblogin alussa oli jännittynyt ja odottavainen olo. Toivoin uusia näkökulmia asioihin ja haasteita kirjoittamiseen. Oli mukavaa tutustua muihin kirjoittamisesta pitäviin ihmisiin ja tehdä yhteistyötä blogin luomiseksi. Vertaistuki on ollut iso osa yhteisöblogia ja on ollut mukava huomata jälleen kerran, että en ole yksin sairauteni kanssa. Haasteellisin teksti oli varmaan optimismista kertova tekstini. Yhteisöblogi on haastanut... Continue Reading →
Hei taas! Opinnäytetyön osuus on nyt ohi, ja tässä kirjoituksessa kerron vähän millainen matka tämä on ollut. Unelmani toteutui, ja nyt kirjoitan blogia. Kun aiheena oli identiteetti, niin suoraan sanottuna minä en ollut ehkä oikea ihminen kirjoittamaan siitä. Olen ollut sairas niin pitkään, ja teini-iästä alkaen (ja todennäköisesti pidempään), että lasken sairauden osaksi identiteettiäni. Näinä... Continue Reading →
Entisessä elämässäni olin korkeasti koulutettu uraohjus. Tunsin itseni voimakkaaksi. Pystyin vaikka mihin! Olin kova luu. Minulla oli edessäni loistava tulevaisuus. Tein itselleni viisivuotissuunnitelmia, joissa kohosin johdonmukaisesti kohti virkauran hohdokkaimpia askelmia. Se oli väistämätöntä, ajattelin - koko tähänastinen elämäni oli valmistanut minua korkeaksi viranhaltijaksi. Kaikki oli järjestyksessä - täytyihän kaiken olla, koska suunnitelma oli pettämätön. En... Continue Reading →
Kun masennus vetää maahan ja elämä tuntuu turhalle, on voimaantuminen kaukana. Millään ympärillä ei ole merkitystä ja mikään ei kiinnosta. Itsensä tuntee arvottomaksi ja jopa muiden taakaksi. On vaikea löytää hyvää elämästä ja usein halu päästä pois on kova. Kun itseään ei arvosta ja uskoo ansaitsevansa vain pahaa, on voimaantumiseen matkaa. Toivo ei kuitenkaan ole... Continue Reading →
Voimaantuminen on voimakas sana. Se kuvastaa sitä voimaa, mitä ihmisjoukoilla on, sitä hetkeä, jolloin alistetut tai muuten vain vähäiset kokoavat voimansa ja muuttuvat joksikin uudeksi. Se on hetki, jolloin muutos tehdään omaehtoisesti, ilman ulkopuolista apua. Sellaiset muutokset ovat upeita. Muistan kansainvälisestä politiikasta pari hetkeä, jolloin voimaantuminen oli käsin kosketeltavaa. Sattumalta molemmat ovat vuodelta 1989. Ensimmäinen... Continue Reading →
Mielen mainingeista 