”Kirjoitan sinulle lähetteen psykoterapiaan.” Vakiovastaukseni oli vuosien ajan ”Ei kiitos, en halua psykoterapiaan.” Minua yksinkertaisesti pelotti, minkälaisia asioita terapiassa minun muististani kaivettaisiin. Viime vuosina olen kirjoittanut tarinaani kirjan käsikirjoitukseksi ja tehnyt samalla taidepäiväkirjoja, joihin olen purkanut tuntojani ja muistojani, jopa niitä kaikkein kipeimpiä. Kutsun sitä tee-se-itse terapiaksi.
Kun voimat on totaalisen loppu ja vaivun sohvalle lasten lähdettyä kouluun, putoan jonkin sortin koomaan, tilaan missä kaikki on usvan takana ja voimat riittävät vain hengittämiseen. Toivon että voimat jotenkin taian omaisesti palautuisivat siihen mennessä, kun lapset tulevat koulusta, jos vain makaan ja häviän pimeyteen. Aika kuluu ja havahdun aina välillä siihen, että joku tuijottaa... Continue Reading →
Valitettavasti ei ole olemassa yhtä pelastavaa pilleriä, ei selkeää lääkettä, joka poistaisi kaksisuuntaisuuden niin että siitä voisi kokonaan parantua. Onni on, että siitä on kuitenkin mahdollista toipua. Oppia elämään oireiden kanssa ja niistä huolimatta mielekästä elämää. Tie on kuitenkin valitettavan usein kivinen ja pitkä, eikä kaikille valitettavasti tunnu löytyvän täydellistä ratkaisua. Jos lääke onkin hyvä,... Continue Reading →
Mielen mainingeista 