Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Skitsoaffektiivinen elämäni

Kohtaaminen hämärässä Olen viisivuotias, kun näen demonin ensimmäistä kertaa. Se seisoo keskellä olohuonettamme. Se on harmaa, pienen aikuisen kokoinen, ja sillä on punaiset silmät. Niillä se tuijottaa minua. Rääkäisen kauhusta ja juoksen karkuun. Vanhemmat säikähtävät huutoani ja tarkastavat olohuoneen, mutta eivät löydä sieltä mitään poikkeavaa. Suhtaudun olohuoneeseen skeptisesti pitkän aikaa. Kohtaaminen auringossa Palaan kotiin koulusta... Continue Reading →

Hulluna Lappiin

Tänään on Suomen luonnon päivä. Luonnolla on aina, jo varhaisesta lapsuudesta lähtien ollut minuun valtava vaikutus. Elämäni ensimmäisiä selkeitä muistikuvia on se, että yritin karata kotipihaani ympäröivään laajaan metsään. En ehkä osannut vielä kunnolla kävelläkään, mutta sinne kuitenkin halusin, kiihkeästi. Etenin mustikanvarvikossa määrätietoisesti kohti auringonvaloa hohtavaa rinnettä - kunnes äitini ehätti perääni, keskeytti matkantekoni ja... Continue Reading →

Lääkärin vastaanotolla

Mieleltään sairastuneiden ihmisten fyysiset vaivat jäävät useammin hoitamatta kuin terveiden, näin sanotaan, eikä kurja tilanne välttämättä ole sairastuneen vika ollenkaan. Jopa lääkärit katsovat joskus potilaitaan stigman tahrimin lasein, eivätkä ole nähdä psykiatrisen diagnoosin ohitse, vaikka heidän jos keiden pitäisi tietää paremmin. Eräänä keväänä sain kasvoihini ruusun. Olin kuumeinen ja kipeä, ja kasvoni hohtivat helakanpunaisina. Hakeuduin... Continue Reading →

Kaksi stigmaani

Nuori, juopunut hullu Olen 17-vuotias, vihaan ja halveksin maailmaa ja koen olevani täysin yksin. Minulla ei ole enää ketään. Synkeyteni puhkeaa aivan uudenlaiseen kukoistukseen, kasvattaa vimmaisia mustia kukkia tahroiksi mieleeni. Syksy on yönpimeä, säkkipimeä, ei tähtiä, ei lunta. Hajoan osaksi sitä kaiken nielevää pimeyttä. Juon humalahakuisesti aina kun se on mahdollista ja olen harmissani siitä,... Continue Reading →

Hulluutta koronan varjossa

Vuoden 2020 alussa juuri kukaan ei vielä osannut aavistaa, miten poikkeaviksi seuraavat pari vuotta muodostuisivat. Oli löytynyt uusi virus Kiinasta, mutta harva oli vielä erityisen huolissaan. Elettiin kuten ennenkin. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti, kun uusi mysteerivirus osoittautui kykeneväksi leviämään hämmästyttävän tehokkaasti ympäri maailmaa. Pandemia oli syntynyt. Psykiatristen osastojen potilaspaikkoja supistettiin koronalla perustellen. Hoitohenkilökuntaa piti vapauttaa... Continue Reading →

Vuosijuhla

Täytit äskettäin 30 vuottaoi mieleni sairaus,jännittävä seuralaiseni,vihattuni ja rakastettuni;olet hyvässä aikuisen iässä,piinani, lahjani. Laulan sinulle onnittelulaulunhiukan myöhässä,mutta ei se haittaa -et ole menossa minnekäänkotoasi, minusta,ja juhlat voi pitää tänäänkin.Kuuntelet.Onko tuo hymy? Voikohulluuden hymyyn vastatarauhallisin sydämin? Olet tyyni,taivasta peilaavapiraijalampi, ja minäkasvan puita rannoillasi.Olet kaunis ukkospilvi etäällä,ja minä purjehtija;olenko huolissani? Sinun kätesi minun kädessäni.Kumpikaan ei taluta toistaan.Iho... Continue Reading →

Näkyykö se päällepäin?

Mira kirjoitti joitakin viikkoja sitten aiheesta, jota olen itsekin monesti miettinyt. Näkyykö sairauteni päällepäin? Näytänkö hullulta? Huokuuko olemuksestani mielisairaan kuva? Rakastan värejä. Maanisena rakastan niitä erityisen paljon. Se on usein näkynyt pukeutumisessani jo nuoresta iästä lähtien. Olen ollut vauhdikas ja jokainen vaate on ollut eri väriä. Kukaties se on ollut hieman hullua? Myöhemmin, kun olen... Continue Reading →

Herkkää voimaa

Entisessä elämässäni olin korkeasti koulutettu uraohjus. Tunsin itseni voimakkaaksi. Pystyin vaikka mihin! Olin kova luu. Minulla oli edessäni loistava tulevaisuus. Tein itselleni viisivuotissuunnitelmia, joissa kohosin johdonmukaisesti kohti virkauran hohdokkaimpia askelmia. Se oli väistämätöntä, ajattelin - koko tähänastinen elämäni oli valmistanut minua korkeaksi viranhaltijaksi. Kaikki oli järjestyksessä - täytyihän kaiken olla, koska suunnitelma oli pettämätön. En... Continue Reading →

Valon ja varjon leikki

Haluan näyttää esimerkkiä siitä, ettei sairautta pidä hävetä, ja siksi kerron siitä avoimesti. Haluan auttaa muita, kenties arempia ja sulkeutuneempia sairaita. Haluan poistaa mielisairaudelta stigman. Haluan olla vapaasti, iloisesti, jopa röyhkeästi juuri niin hullu kuin olen, ja haluan käyttää sitä sanaa kenenkään sitä pöyristelemättä.

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑