Miten paljon helpompaa olisi, jos olisin uskaltanut tulla kaapistani ulos ja ihmiset ympärilläni tietäisivät mielen sairaudestani. Lapsena opittu häpeä ei päästä irti otteestaan enkä uskalla kertoa. Kaapista ulos tulemisen täytyy olla valinta, ei velvollisuus.
Persoonallisesti pihalla Olin tiennyt olevani erilainen kuin muut jo teini-ikäisestä saakka. Erilaisuuden tarkempi laatu ei oikein ollut minulle valjennut, mutta sisäiseen maailmaani se kiistatta liittyi. En kuulunut isompiin joukkoihin, vaan ainoastaan satunnaisesti matkani varrelle osui hengenheimolaisuutta. Enimmän aikaa olin outolintu. Persoonallinen, joku diplomaattisesti luonnehti; pihalla, joku toinen hieman tylymmin. Luovin vuosikaudet vältellen taiten kohtaamisia minkään... Continue Reading →
Saanko anteeksi? Istun psykiatrin vastaanotolla vatsani kera keväällä 2010. Tunnelmani ovat ristiriitaiset. Lapsi on toivottu ja tervetullut. Kuitenkin minusta tuntuu kuin pitäisi pyytää anteeksi. Miksi tunnen niin? Anteeksipyynnön sijaan päädyn tokaisemaan suorasukaisesti: Tässä sitä sitten hullu lisääntyy. Tuijotan psykiatria totisin ilmein. Haaste on heitetty, ja odotan täystyrmäystä. Miksi oletan, että sellainen olisi tulossa? On mentävä... Continue Reading →
Tänään on itsemurhan tehneiden muistopäivä. Uskon, että useimmilla on joku tai joitakuita, joita tänään muistella. Yksikin itsemurha on liikaa. Silti niitä tehdään, ja vaikka itsemurhien määrä Suomessa onkin kaikkein pahimmista 1980-90-luvun taitteen ajoista kääntynyt laskuun, saadaan tänäkin vuonna maassamme noin 800 uutta murheellista uutista. Jokaista toteutunutta itsemurhaa kohden on arvioitu tehtävän myös 20 itsemurhayritystä, joten... Continue Reading →
Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Sen kunniaksi luon haukankatseeni kuvitukseen, jolla mielen sairautta koetetaan tuoda mediassa yleisölle käsitettävämmäksi - ja sorrutaan tavattoman usein latteisiin, yllätyksettömiin ratkaisuihin. Seuraa joukko kliseisiä kuvatyyppejä. 1. Tyhjää harovat kädet Tästä kuvatyypistä on useita eri variaatioita. Kunniapaikalle pääsevät hämärässä sumussa harontaansa harjoittavat kätöset. Toisinaan kädet haparoivat kankaan takana. Mitään eivät otteeseensa saa.... Continue Reading →
Mieleltään sairastuneiden ihmisten fyysiset vaivat jäävät useammin hoitamatta kuin terveiden, näin sanotaan, eikä kurja tilanne välttämättä ole sairastuneen vika ollenkaan. Jopa lääkärit katsovat joskus potilaitaan stigman tahrimin lasein, eivätkä ole nähdä psykiatrisen diagnoosin ohitse, vaikka heidän jos keiden pitäisi tietää paremmin. Eräänä keväänä sain kasvoihini ruusun. Olin kuumeinen ja kipeä, ja kasvoni hohtivat helakanpunaisina. Hakeuduin... Continue Reading →
Jos olet lukenut aiemmat tekstit ajatellen, että ompas ollut sekavaa ja tapahtumarikasta toimintaa, niin lapsuuskaan tuskin tylsä on ollut. Muistikuvani menneisyydestäni on hatarat, eikä kaikesta ole muutenkaan tullut perheeni kanssa juteltua, vaikkei mitään kummemmin salaillakaan. Tässä kuitenkin jonkinnäköinen tarinani lapsuudestani. Kuultuna vanhemmilta, isovanhemmilta ja tädeiltä. Olen kysynyt vanhemmiltani mielipidettä tähän tekstiin, vaikka molemmilla on vielä... Continue Reading →
Viime viikolla tuli puoli vuotta päihteetöntä elämää täyteen. Voisimpa ilakoida ja mainostaa, kuinka seesteistä elämä on, tai kuinka paljon rahaa on säästynyt. Se ei ainakaan sairauden kanssa tuo automaattista onnea ja hyvää oloa, mutta on aivan varmasti askel tasapainoisempaan elämään.Oon ajatellut, että eihän minulla koskaan mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole ollut. Silloin juonut kuin muutkin,... Continue Reading →
Nuori, juopunut hullu Olen 17-vuotias, vihaan ja halveksin maailmaa ja koen olevani täysin yksin. Minulla ei ole enää ketään. Synkeyteni puhkeaa aivan uudenlaiseen kukoistukseen, kasvattaa vimmaisia mustia kukkia tahroiksi mieleeni. Syksy on yönpimeä, säkkipimeä, ei tähtiä, ei lunta. Hajoan osaksi sitä kaiken nielevää pimeyttä. Juon humalahakuisesti aina kun se on mahdollista ja olen harmissani siitä,... Continue Reading →
Nytpä tuli sitten käytyä lääkärillä lausuntoa varten, koska kuntoutustuki loppuu lokakuun loppuun mennessä. Olin todella viimetinkaan liikenteessä ja saa nähdä ehtiikö Elo tehdä päätöksen ennen kuin tuki loppuu. Ruokatilille ei taas pysty ostamaan mitään ennen kuin tietää paljonko saan rahaa ja mistä. Lääkäri kirjoitti B-lausunnon, jossa haetaan nyt pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Se on sitten eri asia,... Continue Reading →
Mielen mainingeista 