Tänään on itsemurhan tehneiden muistopäivä. Uskon, että useimmilla on joku tai joitakuita, joita tänään muistella. Yksikin itsemurha on liikaa. Silti niitä tehdään, ja vaikka itsemurhien määrä Suomessa onkin kaikkein pahimmista 1980-90-luvun taitteen ajoista kääntynyt laskuun, saadaan tänäkin vuonna maassamme noin 800 uutta murheellista uutista. Jokaista toteutunutta itsemurhaa kohden on arvioitu tehtävän myös 20 itsemurhayritystä, joten... Continue Reading →
Vuosi 2003 helmikuu ja Auroran sairaala. Psykiatri sanoo: ”Sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se on elinikäinen sairaus.” Ajatukset sinkoilee, ”olen hullu” päässä soi. Kun jouduin sairaalaan, mulla oli niin raju mania että ensimmäisenä iltana laitettiin laitettiin lepositeet ja piikki pyllyyn kun vein hoitajien huoneeseen seinällä olleen ryijyn ja sanoin että tästä pitää päästä eroon, värit... Continue Reading →
Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Tänä vuonna teemana on itsemurhien ehkäisy. Teema on tärkeä - elintärkeä. Itsemurhan sanotaan olevan henkilökohtainen ratkaisu, mutta todellisuudessa se ei koskaan ole yksistään henkilökohtainen. Se koskettaa arvaamattoman montaa ihmistä, jättää useisiin sydämiin pysyviä kipeitä jälkiä. Sairastamani skitsoaffektiivinen häiriö on hengenvaarallinen siihen usein liittyvän kohonneen itsetuhoisuuden vuoksi. Olen oppinut, että minun ja... Continue Reading →
Maailma pysähtyy. Missä välissä se sen on tehnyt? Kauanko tässä on mennyt? Elämä pyörii ympärillä entiseen malliin ja minä katson sitä kuin vauhdista pysäytettyä valokuvaa, jossa ihmiset ja autot näkyvät vain sumeina valoviivoina. Ihmiset puhuvat, mutta kuulen vain epämääräistä sorinaa. Välillä minut herättää painokkaasti sanottu äiti, äiti, etkö kuullut mitä sanoin. Sitten taas toimin, mutta... Continue Reading →
Mielen mainingeista 