Ei se niin vakavaa ole!

Elämän merkityksellisyys on hyvin tärkeä asia kenelle tahansa. Jos elämäsi tuntuu merkityksettömältä, mitä järkeä on elää? Tämän olen kuullut useammasta suusta. Tällainen ajattelu on hyvin huolestuttavaa, koska se nostaa herkkyyttä itsemurhaan. Se tuskin on kenenkään mielestä hyvä juttu. Onneksi ihmiset ovat hyviä keksimään merkityksiä elämälle. Toiset löytävät sen ajasta kuoleman jälkeen, toiset ajasta syntymän jälkeen. Vielä kukaan ei ole sanonut minulle, että elämän merkitys löytyy ajasta ennen syntymää. Odotan sitä päivää.

Elämän tarkoitus ja elämän merkityksellisyys ovat kaksi eri asiaa. Minun näkemykseni on, että elämällä ei ole sen kummempaa tarkoitusta. Sen sijaan merkityksellisyys sillä täytyy olla, jotta eläminen tuntuu mielekkäältä. Meillä on sisäsyntyinen tarve olla tarpeellinen ja merkityksellinen. Tähän liittyy myös negatiivisia asioita. Meillä on tarve olla oikeassa, monesti pakonomaisesti. Se ei ole mitenkään järkevää keskustelun kannalta varsinkaan, jos kaikki keskustelun osapuolet pitävät totuudestaan kiinni kynsin hampain.

Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta toteuttaa elämän merkityksellisyyttä. Jos joudut taistelemaan toimeentulostasi, et juurikaan ehdi rakentaa merkityksiä. Tämähän laajenee myös lapsiin: monelle merkityksellisyyttä antavat harrastukset, mutta kaikki eivät saa kodin tukea. Voi vain arvata, miten lapsen kehitykseen vaikuttaa se, että kaverit pääsevät harrastuksiin ja hän itse ei. Vanhemmille on varmasti kamala paikka selittää tämä jälkikasvulleen.

Itämailta löytyy hyvä menetelmä niihin hetkiin, jolloin merkityksellisyys on hukassa. Täällä lännessä puhutaan mindfullnessista. Kyse on hetkessä elämisestä. Meidän jokaisen kannattaisi oppia se tavalla tai toisella. Perusidea on se, että ajatusten annetaan tulla päähän, ja saman tien myös mennä. Emme jää kiinni mielihaluihin tai mielipiteisiin, vaan annamme niiden kulkea ajatusten virrassa. Otamme uudet asiat vastaan kuin lapset, vailla ennakko-odotuksia. Tiedostamme, että paras hetki on tässä ja nyt. Jos seisomme, vain seisomme. Lempiruokaamme on se ruoka, mitä syömme juuri nyt – mikä muukaan se voisi olla? Jos olemme huonossa hetkessä, keskitymme maailman tärkeimpään asiaan – sellaiseen, joka on aina mukanamme. Hengittämiseen. Hengitämme ulos, sitten sisään. Ulos, sitten sisään. Tunnemme, miten voima virtaa lävitsemme, ja ennen kuin huomaammekaan, paha hetki on mennyt ohitse.

Kirjoitin joskus runon elämän merkityksellisyydestä. Se menee näin:

Päivä painuu iltaan.

Kuuta katsellessani mietin,

etten taaskaan saanut tehdyksi,

mitä minulta odotettiin.

Mitä minulta odotettiin?

Ei ainakaan hymyä vastaantulijalle,

ei ainakaan lohduttavia sanoja kärsivälle,

ei ainakaan hassuja kuvioita lumihankeen.

Ne minä sain aikaan.

Pitäisi kai olla tyytyväinen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus
%d bloggers like this: