Kohtaaminen hämärässä Olen viisivuotias, kun näen demonin ensimmäistä kertaa. Se seisoo keskellä olohuonettamme. Se on harmaa, pienen aikuisen kokoinen, ja sillä on punaiset silmät. Niillä se tuijottaa minua. Rääkäisen kauhusta ja juoksen karkuun. Vanhemmat säikähtävät huutoani ja tarkastavat olohuoneen, mutta eivät löydä sieltä mitään poikkeavaa. Suhtaudun olohuoneeseen skeptisesti pitkän aikaa. Kohtaaminen auringossa Palaan kotiin koulusta... Continue Reading →
Kävelen rauhallisen ylväästi alas Tuomiokirkonkatua. Askeleni ovat arvokkaan kuninkaalliset. Tylsät tavikset ehkä luulevat, että minulla on ylläni verkkarit, mutta oikeasti minulla on kullanvärinen juhlapuku, valtikka, loistelias kruunu ja yhtä loistava kultainen viitta, joka laahaa perässäni pitkin katua tahriutumatta pölyyn. Luon suopeita katseita alamaisiini. Rakastan teitä! Olen teidän hyvä kuningattarenne. Tampereen kuningatar. Minulla ei ehkä ole... Continue Reading →
Olen lapsesta saakka kokenut olevani enemmän henkeä kuin ruumista. Sairaus teki minusta puoliväkisin vielä enemmän hengellisen. Ruumis miltei menetti merkityksensä, kun sisäisyys otti vallan minussa. Ruumis oli epäoleellinen, pelkkä kuori, hidastava painolasti. Se oli hengen kahle, joka ei kuitenkaan täysin kahlinnut. Sisäinen elämäni ryöpsähteli kuohuna, jota ruumiini paperinohuet seinämät hädin tuskin pitivät sisällään. Yhä vieläkin... Continue Reading →
Mielen mainingeista 