Iloa ja tukea vapaaehtoistoiminnasta

Artikkeli on osa Aallonmurtaja-hanketta. Hanke on suunnattu noin 16–29-vuotiaille, joita kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö koskettaa omakohtaisesti tai läheisen kautta. Olen 24-vuotias. Sairauden kanssa olen paininut kohta kuusi vuotta, mutta silti sen kanssa oleminen tuntui vuosia vaikealta. Koen omalla kohdallani sen johtuneen riittämättömästä tukiverkostosta sekä vertaistuen puuttumisesta. Kokeilin yhtä vertaistukiryhmää pian diagnoosini jälkeen, mutta en... Continue Reading →

Välikuolema

Mä hoen itsekin sitä, että täytyy olla itse kunnossa, että voi auttaa muita. Mutta kuuntelenko itseäni? En. Poltin, taas kerran itseni loppuun. Mutta silti pitäis yrittää ponnistaa eteenpäin ja miten mä voisin yhtäkkiä jättää ystäväni pulaan? Ei mun luonto anna periksi. Teen sitä tätä ja tuota. Pieni välikuolema ja putoaminen mut taas mennään. Joku vois... Continue Reading →

Löysin samankaltaisten seuraan

Olen tehnyt Suomen Moniääniset ry:lle kansikuvia vuosien 2014 ja 2022 välisenä aikana. Olen ollut aina kiinnostunut kuvitustöistä. Opiskelin työväenopiston verkkokurssilla Kuvittamisen perusteet -kurssia viime vuoden talvena koska oli aikomuksena etsiä kuvitustöitä. Etsinkin niitä eri puolilta erilaisista yhdistyksistä. Törmäsin Kaksisuuntaiset ry:hyn googlettamalla mielenterveysyhdistyksiä. Kiinnostuin heti kun kyseessä oli myös skitsoaffektiivistä häiriötä sairastavien yhdistys. En ollut aiemmin... Continue Reading →

Miksi olen mukana yhdistyksessä?

Sain tietää yhdistyksen vertaisryhmästä muistaakseni netistä. Silloin ryhmä kokoontui Helsingin Pihlajamäessä. Monta kertaa yritin lähteä sinne, kerran olin jo melkein perillä, mutta käännyin takaisin. Jännitin ihan hirveästi. En muista oliko minulla jotain ennakko-odotuksia, ainakin pelkäsin kaikkien näkevän kuinka käteni tärisevät. Kun ensimmäisen kerran vihdoinkin uskaltauduin perille, en uskaltanut puhua mitään. Jännitin omaa puheenvuoroani. Onneksi vertaisohjaaja... Continue Reading →

Some söi mielenterveyttäni

Olen ollut nyt yli puoli vuotta lähes kokonaan käyttämättä sosiaalista mediaa. Katkos alkoi ristiriitaisista tuntemuksista siitä, että pystynkö täysin itse määrittämään millä tavalla somea halusin käyttää, vai olenko jollakin tavalla riippuvainen siitä. Nyt kun taukoa on kulunut jo jonkin aikaa, olen tunnistanut että tänä samana ajanjaksona olen elänyt poikkeuksellisen kuormittavaa aikaa. Luulen että sosiaalinen media... Continue Reading →

Vertaistukea verkossa

Kaksisuuntaiset ry oli keväällä 2020 kiperässä paikassa. Kaikki kasvokkain kokoontuvat vertaisryhmämme joutuivat jäämään määrittelemättömän pituiseksi ajaksi tauolle, koska ryhmätapaamiset olivat koronariski. Vertaistuen tarjoaminen psyykkisesti sairastuneille ihmisille on yhdistyksemme tehtävistä tärkeimpiä. Piti keksiä nopeasti vaihtoehtoisia ratkaisuja. Digiloikkia pompittiin jo siellä täällä, etätyö oli yhtäkkiä uhkan sijasta mahdollisuus, ja olihan yhdistyksen työhuonekin jo kauan ollut virtuaalinen, joten... Continue Reading →

Henkilökohtainen ratkaisu

Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Tänä vuonna teemana on itsemurhien ehkäisy. Teema on tärkeä - elintärkeä. Itsemurhan sanotaan olevan henkilökohtainen ratkaisu, mutta todellisuudessa se ei koskaan ole yksistään henkilökohtainen. Se koskettaa arvaamattoman montaa ihmistä, jättää useisiin sydämiin pysyviä kipeitä jälkiä. Sairastamani skitsoaffektiivinen häiriö on hengenvaarallinen siihen usein liittyvän kohonneen itsetuhoisuuden vuoksi. Olen oppinut, että minun ja... Continue Reading →

Kokemusten kirjoittamisesta apua itselle vai muille?

Edellisen viikon teksti lähti siitä, kun minulta kysyttiin miten normaalin masentuneisuuden erottaa varsinaisesta sairaudesta. Rupesin miettimään itsekin asiaa ja pohdin miten tätä tilaa pystyy edes kuvaamaan muille kun sanat eivät riitä. Mistä osaan sanoa mikä on normaalia kun en ole normaalia nähnytkään. Edellinen kirjoitus oli siis yritys kuvata sitä tilaa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin... Continue Reading →

Varjo vieressä kulkijana

Se iski ihan yhtä äkkiä. Edellisenä päivänä kaikki oli hyvin ja suunnitelmat laukkasivat päässä vähän liiankin vauhdikkaasti. Sitten seuraavana aamuna olo olikin raskas ja kaikki voimat olivat hävinneet. Minulla ei ollut voimaa nostaa itseäni ylös, minulla ei ollut voimaa ajatella. Olo oli kuin elävällä kuolleella enkä pariin päivään saanut muuta kuin maattua television ääressä. Tänään... Continue Reading →

Opinnäytetyö osuuden päätös

Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, mutta koska kärsivällisyyteni on aika rajallista ja hyppään joka viiden minuutin päästä tekemään jotain muuta, niin blogin kirjoitus on minulle sopivampi vaihtoehto. Kirjoitustaidossa on petraamisen varaa, mutta näin itseterapian muotona tämä varmasti menettelee. Ajauduin opiskelemaan sosionomi yamk opintoja ehkä hypomanian pyörteissä, koska toiset alat mitkä hain olivat sisustus suunnittelija ja... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑