Vajoamisesta kohti voimaantumista

Olen päässyt paljon eteenpäin elämässäni, mutta en silti tunne, että olisin toipunut täysin tai varsinkaan voimaantunut. Tämä prosessi on pitkä ja voimia vaativa ja tosiasia on, että välillä tulee takapakkeja eikä tulevaisuuden voinnistaan voi tietää. Toisaalta olen vuosien saatossa tottunut siihen, että elämäni on yhtä vuoristorataa, vaikka se ei aina päälle päin niin näyttäydykään. Kaaos on enimmäkseen pääni sisällä ja hyvä niin. En ole kuitenkaan enää uhrin asemassa vaan olen ottanut valtaa takaisin omiin käsiini.

Enää en ole tunteideni vietävissä vaan osaan jo keinoja miten taistella vastaan.

Yritän pitää yllä säännöllistä elämän rytmiä ja välttelen stressiä. Tarpeen mukaan osaan vaatia lisää lääkitystä tai lääkkeiden muuttamista. Olen oppinut rauhoittelemaan itseäni ahdistuksen ja pelkojen kohdatessa. Puhun itselleni järkeä ja vakuutan että pelot johtuvat nyt vain ahdistuksen tasostani ja otan tarvittaessa rauhoittavan. Tiedän että molempia tarvitaan, niin lääkkeitä kuin elämän ja tunteiden hallinta taitojakin. Olen ottanut nyt ehkä enemmän vastuuta omasta hyvinvoinnistani, enkä vain ajelehdi aaltojen vietävänä.

Olen tietoisesti (tai ehkä hypomaniassani) ottanut positiivisia riskejä elämässäni. Olen aloittanut opinnot ja osa-aikaisen työn. Työeläkeyhtiö ei suostunut kustantamaan minulle uutta ammattia, joten jotain minun oli keksittävä, etten vain makaisi kotonani itsesäälissä rypien. Minun kohdallani niin olisi käynyt. Olen saanut takaisin itsenäisyyttä ja autonomiaa, kun aiemmin olin vain muiden armoilla. Toki en ole saavuttanut vielä hyvää itsetuntoa ja varmuutta, vaan pelkään edelleen, että jossain tuolla nurkan takana vielä häämöttää totaalinen romahtaminen ja osastojaksot. Minulla ei ole vielä täydellistä luottoa siihen, että olisin niskan päällä tässä asiassa. Hoitotasapaino on saavutettu vasta niin vähän aikaa sitten, että luotto elämän kantamiseen on vielä epävarmaa.

IMG_2474Yksi askel rohkeuden ja henkilökohtaisen vaikutusvallan lisääntymisessä oli se, kun koin vahvaa tarvetta ruveta auttamaan muita samoissa ongelmissa painivia. En edes itsekään saa kiinni, että mistä tämä tarve kumpusi. Ehkä halusin näyttää myös itselleni, että minusta olisi vielä hyötyä tälle yhteiskunnalle.

En olisi pelkkä uhri vaan vahva toimija.

Päätin osallistua kokemusasiantuntija koulutukseen. Minulla oli vahva tarve siihen, että sairaudestani olisi myös jotain positiivisia seurauksia, vaikka samalla avautuminen aiheutti minussa fyysisiä oireita kuten voimakasta kuvotusta. Tunteet risteilivät laidasta laitaan ja ensimmäinen virallinen kokemusasiantuntija keikka oli todella jännittävä paikka. Sen jälkeen tärisin, mutta tunsin kuitenkin helpotusta kun olin vihdoinkin uskaltanut olla avoin. Sain myös todella hyvää ja lämmintä palautetta, joka vahvisti uskoa siihen, ett olin oikealla tiellä. Suurin este tälle tielle oli, että ajattelin lapsiani ja heille koituvaa häpeää asian tiimoilta. Asiasta lapsille kerrottuani paljastui kuitenkin, ettei tämä ollut mikään ihmeellinen asia nykynuorille. Olin turhaan pelännyt.

Myös tämä opinnäytetyönäni aloittama blogi on auttanut minua itsenäisyydessäni ja siinä että olen saanut käännettyä tätä sairastamisprosessia myös vahvuudeksi. Sen aloittamiseen liittyivät omat tunnemyrskynsä, joista kerron enemmän seuraavassa kirjoituksessani. Koin että toipumisen kannalta juuri vertaisryhmät auttoivat minua. Hommatessani töitä ja opiskelupaikan, minulta katkesivat yhteydet vertaisryhmään. Osaksi sen vuoksi halusin ehdottomasti opinnäytetyöni liittyvän vertaistukeen ja muotona blogin tekeminen oli minulle sopivin keino.

Kirjoittaminen on aina saanut minua eheytymään ja olenkin aina haaveillut kirjan kirjoittamisesta.

Ongelmana on vain keskittymiskykyni puute, joten blogin lyhyet jutut sopivat minulle mainiosti. Tämä projekti on auttanut minua ottamaan vastuuta omasta tulevaisuudestani ja auttanut minua uudestaan tutustumaan itseeni, omiin vahvuuksiini ja heikkouksiini. Tämä on auttanut minua näkemään rehellisesti  mihin tällä hetkellä pystyn ja mihin en, niin hyvässä kuin pahassakin. Se on auttanut hyväksymään tämän hetkisen tilanteen ja näkemään siinä myös positiivisia puolia. Itsetuntoni on vielä nollissa enkä arvosta itseäni tarpeeksi pitämällä huolta varsinkaan fyysisestä hyvinvoinnistani. Mutta henkinen hyvinvointini on ollut vahvasti kasvussa tämän projektin myötä. Olen vahvasti matkalla sisäiseen voimantunteeseen ja tasapainoon. Olen muuttunut passiivisesta aktiiviseksi ja ruvennut keskittymään enemmän vahvuuksiin kuin heikkouksiin. Teidän positiiviset kommenttinne ovat auttaneet tässä suuresti. Olen matkalla kohti voimaantumista.

-Mira

Olisi kiva, jos kommentoisit kirjoitustani. Koetko sinä olevasi voimaantunut? Mitä se sinun kohdallasi tarkoittaa? Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti?

Kuvat: pixabay

 

Mainokset

Minun päätökseni

Elämän merkitys on joskus kateissa. Se on piilossa huonon itsetunnon ja arvottomuuden takana. Nämä tunteet hallitsevat elämääni aika ajoin. Meiltä odotetaan monia asioita. Elämässäni nämä asiat eivät kohtaa, joten koen huonommuuden tunnetta. Koetan kuitenkin muistaa, että elämääni eivät tee merkitykselliseksi työ, asuntolaina tai vakaa taloudellinen tilanne. Määrittelen aivan itse mikä minulle on merkityksellistä tässä elämässä.

Mitkä ovat sitten niitä asioita joiden avulla koen, että elämälläni on merkitys. En koe, että minulla olisi joku rooli tai tehtävä joka minun tulee täyttää. Uskon, että olemme kaikki täällä itseämme varten. Minä olen se jonka tulisi rakentaa tästä elämästä mieluinen ja juuri minulle sopiva. Oikeanlaiset ihmissuhteet, turvallinen koti ja haaveet sekä toiveet tuovat merkitystä elämääni.

Minulle on tärkeää, että on päämääriä ja unelmia. Ilman niitä olen hukassa. Tässä elämäntilanteessa koen välttämättömyydeksi sen, että minulla on suunta johon edetä. Koen huonommuuden tunnetta saamattomuudestani. Joidenkin mielestä olen saavuttanut paljon, omasta mielestäni en lähes mitään. Nyt olisi kuitenkin tärkeää löytää se ”oma juttu”. Uskon, että se auttaisi tuomaan merkitystä elämääni.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on muuttanut elämääni niin hyvässä kuin pahassakin. Se on tuonut mukanaan suuria elämän suunnan muutoksia, joista en ole niin onnellinen. Toisaalta se on rikastuttanut ajatus- ja arvomaailmaani valtavasti. En ole se enää se sama ihminen joka olin ennen sairastumistani.

Tämä sairaus tuo omat haasteensa kun puhutaan elämän merkityksellisyydestä. Masennuskausina ei mikään tunnu miltään ja tulevaisuus tuntuu toivottomalle. Tällöin merkitystä ei ole ja elämä on raskas päämäärätön vaellus, jolla ei ole loppua. Kun masennus alkaa helpottaa, on kova työ rakentaa kaikki uudestaan. Etsiä elämälle päämäärä, oppia arki ilman masennusta ja löytää merkityksellisyys olemassaololle.

Merkitys elämälle voi löytyä yllättävistä ja pienistä asioista. Kaiken ei tarvitse olla suurta ollakseen vaikuttavaa. Pitäisi itsekin oppia huomaamaan paremmin noita huomaamattomampia asioita elämässä ja antaa niille arvoa. Pienikin askel on askel.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Mikä tuo sinun elämääsi merkitystä? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

-Kati

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus