Aloitetaan talvesta. Kylmä, lumisateet, liukkaus eli pääkallo keli, ja kova tuuli, siinä paska paketti. Kun kevät tulee innostun ja olen ihan täpinöissäni. Linnut sirkuttaa ja aurinko paistaa. Kesän tullen, lämpöhalvaus, kun on niin kuuma ja toivoisi lauhkeempaa. Syksy, ihanaa paitsi sataa koko ajan. Muuten hyvä, niinkuin kevätkin. Olisipa aina kevät. Juuri sopiva lämpö, voi laittaa... Continue Reading →
Kissa on loppukesällä laihtunut ja kurjan oloinen. Kiikutan sitä eläinlääkäriltä toiselle tavattoman ahdistuneena. Sisäelinultrassa löytyy paha sappivaiva, johon kissa ehkä kuolee tai sitten ei. Tuntuu, että kuolen kohta itsekin. Syötän kissalle lääkkeitä ja toivon parasta, pelkään pahinta. Äkkiä olen ihmeen hyväntuulinen, vaikka hetki sitten ajattelin, että henki lähtee ahdistuksen takia. Kissakin vaikuttaa tokenevan hiukan. Ehkä... Continue Reading →
Miten rakkaus ja ihastuminen saakaan voimakkaat tunteet esiin. Olen ihastunut monesti se on ollut kaukoihastusta. Todellakin kuvitelmaa eikä todellakaan molemminpuolista. Tämä lähinnä silloin kun olen ollut sairaana, herkillä fiiliksillä. Mutta sitä tuntee niin ja kuvittelee että olisi molemminpuolista. Minulla on tuntosarvet herkässä mitä tulee tunteisiin. Saatoin ihastua vaikka metrossa johonkin, tuli sellaiset tunteet kuin olisi... Continue Reading →
Monesti aikoinaan olen kuullut siitä että kun olen taidemaalari niin saan olla hullu. Ihan kuin se olisi helpompaa. Kyllä minun mielenterveydellisiä sairauksia jotkut karsastaa kun kerron niistä. Osa sanoo että kyllä se siitä ohi menee tai kaikilla on joskus huono päivä. Minulle se vaikuttaa itsetuntoon. Kun maalaan, kaikki pahat tunnetilat unohtuu. Mutta olen kyllä aika... Continue Reading →
13.11.1996 Hajoan Elämä valuu hukkaan kuin hiekka sormien välistä. En pysty pitämään itseäni eheänä, vaikka kuinka koettaisin. Kaipa se on kohtaloni että hajoan osiin, pieniksi ihmisiksi ympäriinsä heijastaen energiani ulkopuolelle näitä ihmisiä. En tajua itse vajoavani fantasiaan ennen kuin on jo liian myöhäistä. Nauran kuin hevonen, itken kuin apina, missä on se ihminen ja mitä... Continue Reading →
Sairastuin ja menin ensimmäistä kertaa psykoosiin vuonna 1993 kun kävin Vapaata Taidekoulua. Sen jälkeen olin enemmän ja vähemmän sairaalassa. Vanhempani eivät jotenkin ymmärtäneet minua - eihän tyttäressä voinut olla mikään vialla. Samalla he kokivat salaa syyllisyyttä siitä, huomasin. Ajattelivat että olen särkyvää posliinia, pitivät salassa asioita, kuten sen että äidilläni oli keuhkoahtaumatauti. Kun äitini kuoli... Continue Reading →
Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö ja sain riesakseni myös muun muassa ahdistusta, pelkotiloja ja jännittämistä. Jännittämisellä tarkoitan normaalia voimakkaampaa jännittämistä, joka on jo sairaalloista. Nämä liittyvät sosiaalisten tilanteiden pelkoon mutta aina en tiedä mihin ne liittyvät. Pelkoa on vaikea kuvailla: on käsien tärinää, hikoilua, sydämen lyöntitiheyden kiihtymistä, huimausta ja pahoinvointia. Sitä luulee että se näkyy ulospäin... Continue Reading →
Kohtaaminen hämärässä Olen viisivuotias, kun näen demonin ensimmäistä kertaa. Se seisoo keskellä olohuonettamme. Se on harmaa, pienen aikuisen kokoinen, ja sillä on punaiset silmät. Niillä se tuijottaa minua. Rääkäisen kauhusta ja juoksen karkuun. Vanhemmat säikähtävät huutoani ja tarkastavat olohuoneen, mutta eivät löydä sieltä mitään poikkeavaa. Suhtaudun olohuoneeseen skeptisesti pitkän aikaa. Kohtaaminen auringossa Palaan kotiin koulusta... Continue Reading →
Kävelen rauhallisen ylväästi alas Tuomiokirkonkatua. Askeleni ovat arvokkaan kuninkaalliset. Tylsät tavikset ehkä luulevat, että minulla on ylläni verkkarit, mutta oikeasti minulla on kullanvärinen juhlapuku, valtikka, loistelias kruunu ja yhtä loistava kultainen viitta, joka laahaa perässäni pitkin katua tahriutumatta pölyyn. Luon suopeita katseita alamaisiini. Rakastan teitä! Olen teidän hyvä kuningattarenne. Tampereen kuningatar. Minulla ei ehkä ole... Continue Reading →
Oikeanlainen paikka vääränlaisille ihmisille. Nuo ovat ensimmäiset sanat, jotka kirjoitin muistikirjaani, kun suljetun osaston ovet painuvat takanani kiinni. Kirjoitin ne tärisevin tikkukirjaimin, sillä en kyennyt vahvasti lääkittynä kirjoittamaan käsialallani. Edelliset kuukaudet olivat kuluneet pahenevan oireilun merkeissä. Kärsin harhoista ja grandioottisuudesta: halusin toisena hetkenä valloittaa maailman ja toisena laittaa narun kaulaan. Lopulta tajusin, että minun oli... Continue Reading →
Mielen mainingeista 