Miten paljon helpompaa olisi, jos olisin uskaltanut tulla kaapistani ulos ja ihmiset ympärilläni tietäisivät mielen sairaudestani. Lapsena opittu häpeä ei päästä irti otteestaan enkä uskalla kertoa. Kaapista ulos tulemisen täytyy olla valinta, ei velvollisuus.
"Onko lähisuvussasi mielenterveyden ongelmia?” Vuosien kuluessa vastasin kieltävästi tuohon lääkärien esittämään kysymykseen kymmeniä kertoja. Mielestäni isäni mielenterveyden haasteet eivät kuuluneet kenellekään. Sydäntaudit, syövät, diabetes – ne oli helppo luetella. Mutta isäni kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä en aikonut kertoa kenellekään. Ei lapsena häpeää tunneta Ellinooran Leijonakuningas laulun lause ”ei lapsena häpeää tunneta ennen kuin joku luokassa nauraa” osuu... Continue Reading →
Vuosi 2003 helmikuu ja Auroran sairaala. Psykiatri sanoo: ”Sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se on elinikäinen sairaus.” Ajatukset sinkoilee, ”olen hullu” päässä soi. Kun jouduin sairaalaan, mulla oli niin raju mania että ensimmäisenä iltana laitettiin laitettiin lepositeet ja piikki pyllyyn kun vein hoitajien huoneeseen seinällä olleen ryijyn ja sanoin että tästä pitää päästä eroon, värit... Continue Reading →
Kaksisuuntaiseen häiriöön liittyy monesti liitännäissairauksia, jotka voivat olla fyysisiä ja/tai psyykkisiä. Päihdeongelmat, persoonallisuushäiriöt ja tarkkaavaisuuden ongelmat ovat esimerkkejä tyypillisistä pääkopan ”kylkiäisistä”. Fyysisistä sairauksista esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa on monella. Itselläni pitkään lääkärinlausunnoissa bipolaarisuuden rinnalla on kulkenut sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: sosiaalinen fobia, sosiaalisten tilanteiden pelko, kahvikuppineuroosi. Vaiva on ollut kenties hiljaisena ja... Continue Reading →
Jos olet lukenut aiemmat tekstit ajatellen, että ompas ollut sekavaa ja tapahtumarikasta toimintaa, niin lapsuuskaan tuskin tylsä on ollut. Muistikuvani menneisyydestäni on hatarat, eikä kaikesta ole muutenkaan tullut perheeni kanssa juteltua, vaikkei mitään kummemmin salaillakaan. Tässä kuitenkin jonkinnäköinen tarinani lapsuudestani. Kuultuna vanhemmilta, isovanhemmilta ja tädeiltä. Olen kysynyt vanhemmiltani mielipidettä tähän tekstiin, vaikka molemmilla on vielä... Continue Reading →
Viime viikolla tuli puoli vuotta päihteetöntä elämää täyteen. Voisimpa ilakoida ja mainostaa, kuinka seesteistä elämä on, tai kuinka paljon rahaa on säästynyt. Se ei ainakaan sairauden kanssa tuo automaattista onnea ja hyvää oloa, mutta on aivan varmasti askel tasapainoisempaan elämään.Oon ajatellut, että eihän minulla koskaan mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole ollut. Silloin juonut kuin muutkin,... Continue Reading →
Nuori, juopunut hullu Olen 17-vuotias, vihaan ja halveksin maailmaa ja koen olevani täysin yksin. Minulla ei ole enää ketään. Synkeyteni puhkeaa aivan uudenlaiseen kukoistukseen, kasvattaa vimmaisia mustia kukkia tahroiksi mieleeni. Syksy on yönpimeä, säkkipimeä, ei tähtiä, ei lunta. Hajoan osaksi sitä kaiken nielevää pimeyttä. Juon humalahakuisesti aina kun se on mahdollista ja olen harmissani siitä,... Continue Reading →
Olen ollut nyt yli puoli vuotta lähes kokonaan käyttämättä sosiaalista mediaa. Katkos alkoi ristiriitaisista tuntemuksista siitä, että pystynkö täysin itse määrittämään millä tavalla somea halusin käyttää, vai olenko jollakin tavalla riippuvainen siitä. Nyt kun taukoa on kulunut jo jonkin aikaa, olen tunnistanut että tänä samana ajanjaksona olen elänyt poikkeuksellisen kuormittavaa aikaa. Luulen että sosiaalinen media... Continue Reading →
Olen todella avoin kertomaan itsestäni, joskus ehkä liikaakin. Minua ei hävetä kertoa noloistakaan asioista ja joskus suustani pulpahtaa asioita ennen kuin ehdin niitä jarrutella. En tiedä miten minusta on tullut tällainen. Olen tästäkin ominaisuudesta syyttänyt monesti kaksisuuntaisuutta, vaikka ei niillä ole toistensa kanssa varmaan mitään tekemistä. Tosiasiassa on kyllä niin, että hypossa tulee ainakin lörpöteltyä... Continue Reading →
Kuka minä oikein olen? Olenko sairauksieni summa vai onko pohjalla piilossa perusminä, joka odottaa ulospääsyä. Millainen tämä perusminä sitten on? Millainen olen luonteeltani, mihin kuulun ja miksi minusta tuli juuri tällainen? Tiedänkö minä edes millainen olen? Sairaudet ovat määrittäneet minua jo niin pitkään. Lääkitykseni ovat auttaneet hyvin ja niin verisairaus kuin kaksisuuntainenkin ovat nyt hyvässä... Continue Reading →
Mielen mainingeista 