Saimme ensimmäisen lapsemme hedelmöityshoitojen avulla. Toive pienokaisesta oli elänyt vuosia, ja lopputulos oli uskomaton. Oma lapsi!
Neljä vuotta myöhemmin hakeuduimme uusiin hoitoihin HUSin lisääntymislääketieteen yksikköön toiveena pikkusisarus esikoisellemme. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta yrityksen piti nyt olla kaikin puolin helppo, sillä meiltä oli jäänyt ensimmäisestä hoitokierroksesta yli alkioita.
Matkan varrella jokin oli tosin muuttunut: minulla oli diagnosoitu kaksisuuntainen mielialahäiriö. Kerroin itse alkutapaamisessa diagnoosistani, vaikken kuvitellut sen vaikuttavan mitenkään koko asiaan. Olinhan hoidossa ja hyvässä tasapainossa. Seurasi kuitenkin elämäni yksi omituisimmista ja tempoilevimmista hetkistä.
Aluksi lääkäri oli mairean iloinen, että saan hoitoa. Sitten hän alkoi pohtia ääneen, että hän tarvitsee lausunnon hoitavalta lääkäriltäni terveydentilastani. Hän ei kertonut miksi. Hän sanoi vain, etteivät hoidot ehkä ole nyt mahdollisia. Luin myöhemmin, että laki hedelmöityshoidoista määrittää, että hoitoja ei voida antaa, jos on ilmeistä, ettei lapselle voida turvata tasapainoista kehitystä.
Lääkäri sanoi konsultoivansa kollegaansa. Hän kävi tämän kanssa pitkän puhelun. Sen jälkeen hän ilmoitti, ettei psykiatrin lausunto nyt tällä kertaa olekaan tarpeen.
Lopuksi hän ilmaisi, että saatanhan valehdella terveydentilastani (olen ennenkin törmännyt outoon harhaan, että bipo on lähtökohtaisesti epäluotettava ihminen).
Koko käynti oli mielivaltaisen sekava koettelemus. Lääkärin käydessä puheluaan minun oli vaikea hengittää, ja manasin, ettei tuolissani ole käsinojia, joita puristaa. Mielessäni kävi tuhat ja yksi asiaa. Seuraako sairaudestani haasteita täynnä olevan elämän lisäksi vielä tämäkin? Voivatko valkotakit tässä rakennuksessa päättää tästä asiasta minun ja terveen puolisoni puolesta?
Jälkeenpäin ajatellen tapaamisen ongelman ydin ei ollut siinä, että syntymättömistä lapsista huolehditaan. Päinvastoin. Ongelmat ovat muualla.
Ensiksi tulee läpinäkyvyyden puute. Voisiko mahdollisen lääkärintodistuksen tarpeesta ilmoittaa etukäteen? Voisivatko pelisäännöt olla avoimet? Millä perusteella hedelmöityshoitoja ei saa?
Toinen ongelma on mielivaltaisuus. Oikeudesta lapseen ei päätä monipuolisesti asiaa pohtiva lautakunta, vaan lähtökohtaisesti hoitava lääkäri – gynekologi. Kuinka paljon potilaan pärstäkerroin vaikuttaa asiaan?
Kolmas ongelma on luonteeltaan filosofinen. Se heräsi minulle väkisinkin tuon uuvuttavan tunnin aikana: olenko yhteiskunnallisesti oikeutettu olemaan vanhempi, koska olen sairas? Kuka saa olla isä tai äiti? Entä minun esikoiseni – pitäisikö hänen asemaansa lapsenani tarkastella lähempää? Vanhemmuutenihan on mahdollisesti kelvotonta.
Ennen lääkärin tapaamista jokin oli kiinnittänyt huomioni odotustilan seinällä. Se oli HUSin Sukusolupankin mainos. Minulla ei koskaan ole ollut aikomusta luovuttaa sukusoluja, mutta mielenkiintoni heräsi oudon tapaamiseni seurauksena, ja naputtelin Sukusolupankkiin tiedustelupostin: voisinko luovuttaa? No, en tietenkään. Etkä voi sinäkään, jos edes jollain lähisukulaisellasi on kaksisuuntainen mielialahäiriö. Nämä geenit ovat ilmeisesti niin vaarallisia, ettei niitä sovi levittää eteenpäin.
Tasan vuosi ja kaksi päivää tuon merkillisen tapaamisen jälkeen meidän toinen lapsemme päästi ensimmäisen huutonsa. Hän oli kauttaaltaan kinan peitossa, ja huuto oli täynnä elämää. Perii hän minulta alttiuden kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön tai ei, en valehtele, jos sanon, että rakastan häntä niin kuin kuka tahansa vanhempi rakastaa lastaan oli tämä terve tai sairas.
Miikka P
Mielen mainingeista 