Hetki runolle

Johanna K

Minun merkitykseni

TEKSTI KIRJOITETTU V. 2004

Mikä energia, mikä motiivi pistää minua tätä tekstiä suoltamaan! Kuka se on se henki hermostossani? Millainen kaikkeuden alkuvoima tässä paperilla virtaa? Mikä ikuisuus tässä hetkessä pieniä sanoja, suuria sanoja, ajatuksen aihioita tässä vaunussa kuljettaa?

cormorant-878147_1920
Great cormorant, Merimetso ( Phalacrocorax carbo ) ,Kuva Marcel Langthim, Pixabay

Kenelle näitä tuotan tuolta tyhjyyden takaa, sinisenmustasta syvyydestä tai kullankeltaisesta korkeudesta? Tarttuuko tuuli käteen, vai maan pyörövoimako supistelee käteni jänteitä ja lihaksia? Mikä on tämä kuka? Kenen äänellä se on tullut tänne puhumaan? Kenelle tämä on tarkoitettu? Turhaanko helisee tämä vuoripuro? Jos ei sitä kukaan kuule, jos ei sitä kukaan näe? Niillekö kirjoitan, joiden silmut eivät ole vielä avautuneet kevään kirkkaudessa?

Mutta, että se voisi tapahtua, jos joku valonsäde siihen tarttuu.

Lähteköön siis valo tästä kynästä, tästä kädestä, näistä silmistä sinun silmiesi lukea! Sinun nähdä kasvot, joita en itse näe.

 

Kai muistiinpanoilla on joku kriittinen massa, jonka jälkeen ne alkavat tiivistyä kirjaksi niin kuin vesi lumihiutaleeksi talvipakkasella?

Sää oli mitä parhain

kapusi puuhun varhain

iso musta lintu kaapuineen

Kahleeton, vapaa

mutta painava ja raskas,

häkkiä ei koskaan nähnytkään.

Paljon se oli syönyt,

siipensä lyönyt

satoi sulkia valtoimenaan.

Sellainen lintu se on;

selvähän se, näin kertoivat pikkulinnut.

Mutta tiesivätkö mistä se oli siipeensä saanut?

Ei tuo piitannut tirskunnoista,

odotti hetken. Sitten lauloi äänellään ja

kevät tuli kuukautta aiemmin.

Kesä kesti kaiken.

Syksy ei raaskinut pudottaa lehtiä puista.

En siitä muuta muista.

Katso, kaikki ovat Ihmisiä, vaikkeivät he tietäisikään, että ovat ikuisuuden lapsia.

Oletko lukenut korvien puhetta, tarkkaillut silmien sanoja, kasvojen lauseita, käsien merkkejä? Oletko lukutaitoinen? Entä maan hiljaisuutta. Oletko kuunnellut, miten se yöllä ääneti vääntää halki kaikkeuksien? Oletko lukenut ajan käyntiä luonasi ja nähnyt ne rypyt, jotka kuluvat takaisin kasvoillesi.

Tyhjästä tyhjään olen kokeillut käsilläni ja tuntenut kaiken, mikä on siinä välissä.

<>

Auringon työ on torjua yö! Omalla valollaan vilkuttaa niille, jotka yössä nilkuttaa:

Hei! Tällä minäkin olen.

— Jouni K.
( Kirjoitettu 17.9.2004 . Allaoleva ’käsimerkki’-video on tehty 5.4.2019 )

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

Ei se niin vakavaa ole!

Elämän merkityksellisyys on hyvin tärkeä asia kenelle tahansa. Jos elämäsi tuntuu merkityksettömältä, mitä järkeä on elää? Tämän olen kuullut useammasta suusta. Tällainen ajattelu on hyvin huolestuttavaa, koska se nostaa herkkyyttä itsemurhaan. Se tuskin on kenenkään mielestä hyvä juttu. Onneksi ihmiset ovat hyviä keksimään merkityksiä elämälle. Toiset löytävät sen ajasta kuoleman jälkeen, toiset ajasta syntymän jälkeen. Vielä kukaan ei ole sanonut minulle, että elämän merkitys löytyy ajasta ennen syntymää. Odotan sitä päivää.

Elämän tarkoitus ja elämän merkityksellisyys ovat kaksi eri asiaa. Minun näkemykseni on, että elämällä ei ole sen kummempaa tarkoitusta. Sen sijaan merkityksellisyys sillä täytyy olla, jotta eläminen tuntuu mielekkäältä. Meillä on sisäsyntyinen tarve olla tarpeellinen ja merkityksellinen. Tähän liittyy myös negatiivisia asioita. Meillä on tarve olla oikeassa, monesti pakonomaisesti. Se ei ole mitenkään järkevää keskustelun kannalta varsinkaan, jos kaikki keskustelun osapuolet pitävät totuudestaan kiinni kynsin hampain.

Kaikilla ei ole samanlaista mahdollisuutta toteuttaa elämän merkityksellisyyttä. Jos joudut taistelemaan toimeentulostasi, et juurikaan ehdi rakentaa merkityksiä. Tämähän laajenee myös lapsiin: monelle merkityksellisyyttä antavat harrastukset, mutta kaikki eivät saa kodin tukea. Voi vain arvata, miten lapsen kehitykseen vaikuttaa se, että kaverit pääsevät harrastuksiin ja hän itse ei. Vanhemmille on varmasti kamala paikka selittää tämä jälkikasvulleen.

Itämailta löytyy hyvä menetelmä niihin hetkiin, jolloin merkityksellisyys on hukassa. Täällä lännessä puhutaan mindfullnessista. Kyse on hetkessä elämisestä. Meidän jokaisen kannattaisi oppia se tavalla tai toisella. Perusidea on se, että ajatusten annetaan tulla päähän, ja saman tien myös mennä. Emme jää kiinni mielihaluihin tai mielipiteisiin, vaan annamme niiden kulkea ajatusten virrassa. Otamme uudet asiat vastaan kuin lapset, vailla ennakko-odotuksia. Tiedostamme, että paras hetki on tässä ja nyt. Jos seisomme, vain seisomme. Lempiruokaamme on se ruoka, mitä syömme juuri nyt – mikä muukaan se voisi olla? Jos olemme huonossa hetkessä, keskitymme maailman tärkeimpään asiaan – sellaiseen, joka on aina mukanamme. Hengittämiseen. Hengitämme ulos, sitten sisään. Ulos, sitten sisään. Tunnemme, miten voima virtaa lävitsemme, ja ennen kuin huomaammekaan, paha hetki on mennyt ohitse.

Kirjoitin joskus runon elämän merkityksellisyydestä. Se menee näin:

Päivä painuu iltaan.

Kuuta katsellessani mietin,

etten taaskaan saanut tehdyksi,

mitä minulta odotettiin.

Mitä minulta odotettiin?

Ei ainakaan hymyä vastaantulijalle,

ei ainakaan lohduttavia sanoja kärsivälle,

ei ainakaan hassuja kuvioita lumihankeen.

Ne minä sain aikaan.

Pitäisi kai olla tyytyväinen.

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus