Kissa on loppukesällä laihtunut ja kurjan oloinen. Kiikutan sitä eläinlääkäriltä toiselle tavattoman ahdistuneena. Sisäelinultrassa löytyy paha sappivaiva, johon kissa ehkä kuolee tai sitten ei. Tuntuu, että kuolen kohta itsekin. Syötän kissalle lääkkeitä ja toivon parasta, pelkään pahinta. Äkkiä olen ihmeen hyväntuulinen, vaikka hetki sitten ajattelin, että henki lähtee ahdistuksen takia. Kissakin vaikuttaa tokenevan hiukan. Ehkä... Continue Reading →
Enpä arvannut alkutalvesta 2017, mitä seuraisi, kun totesin, että toimintaansa herättelevä Kaksisuuntaiset ry tarvitsee kuvitusta ja logon, ja otin yhteyttä yhdistyksen aktiiveihin. Tuota pikaa olin täysillä mukana menossa. Porukka oli hyvä, tyypit mahtavia, ja ensi kertaa elämässäni minusta tuntui, että tässä seurassa olen aidosti kotonani. Elämäni oli ollut stigman värittämää yli nelikymppiseksi saakka. Kaksisuuntaisissa tajusin... Continue Reading →
Olemme tänään heränneet maailman mielenterveyspäivän aamuun ja sen kunniaksi haluan puhua mieleltään sairastuneiden ihmisoikeuksista ja siitä, kuinka niiden toteutumista on mahdollista vaatia. Suomen perustuslain mukaan jokaisella ihmisellä on oikeus sosiaaliturvaan ja terveydenhuoltoon. Lain 2. luvussa kerrotaan ihmisten perusoikeudet. Ne noudattelevat pitkälti YK:n ihmisoikeuksien julistusta. Perustuslain 19 § mukaan jokaisella, joka ei kykene hankkimaan ihmisarvoisen elämän... Continue Reading →
Tasan vuosi sitten kirjoitin kahdesta stigmastani: mielisairaan sekä juopon. Ajattelin olevani päivieni päähän saakka mielisairas, joka juo viiniä. Johannalle maistuu aina. Johanna ei sano koskaan ei! - tässä kaksi lausahdusta, jotka minuun ja juomiseeni on vuosien varrella liitetty. Mutta entäpä, jos eräänä päivänä kaikki onkin toisin? "Olen kohtuukäytön ystävä" Sumutin vuosikaudet niin itseäni kuin ympärilläni... Continue Reading →
Tänään on kansainvälinen kaksisuuntaisen mielialahäiriön päivä, World Bipolar Day. Kaksisuuntainen mielialahäiriö on hengenvaarallinen sairaus - etenkin silloin, kun asianmukainen hoito puuttuu. Luultavasti melko moni on yhtä mieltä siitä, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavat ihmiset kuuluvat erikoissairaanhoidon piiriin. Mutta pääseekö sairastunut tarvittaessa hoitoon, ja jos pääsee, jatkuuko hoitosuhde? Mielenterveyspalvelut ovat pahasti ruuhkautuneet. Pahin tilanne on tällä hetkellä... Continue Reading →
Kuulostaako tutulta? Terveet ihmiset vähättelevät toistuvasti mieleltään sairastuneiden oireita, koska sellaiset eivät kuulu heidän omaan kokemuspiiriinsä. Vähättely ei välttämättä ole pahantahtoista tai tarkoituksellista, vaan terve lähimmäinen voi kovasti koettaa ymmärtää sairaan kokemia vaikeuksia omien kokemustensa kautta. Silloin tällöin - tai kuten joskus tuntuu, aivan liian usein - suusta pompahtaa tämän ymmärtämisyrityksen tiimellyksessä sammakko poikineen. Kaikilla... Continue Reading →
Skitsoaffektiivista häiriötä voi yksinkertaistaen kuvailla yhdistelmäksi skitsofrenian ja mielialahäiriön oireita. Sairaus on jaksoittainen ja skitsofrenia- sekä mielialaoireet esiintyvät saman sairausjakson aikana, osan ajasta päällekkäisinä. Skitsofreniaoireet esiintyvät sairausjakson kuluessa myös itsenäisinä; tästä muodostuu ero skitsoaffektiivisen häiriön ja psykoottisten mielialajaksojen välille, jälkimmäisissä kun psykoottiset oireet esiintyvät ainoastaan yhdessä mielialaoireiden kanssa. Skitsoaffektiivinen häiriö on jonkin verran harvinaisempi psykiatrinen... Continue Reading →
Persoonallisesti pihalla Olin tiennyt olevani erilainen kuin muut jo teini-ikäisestä saakka. Erilaisuuden tarkempi laatu ei oikein ollut minulle valjennut, mutta sisäiseen maailmaani se kiistatta liittyi. En kuulunut isompiin joukkoihin, vaan ainoastaan satunnaisesti matkani varrelle osui hengenheimolaisuutta. Enimmän aikaa olin outolintu. Persoonallinen, joku diplomaattisesti luonnehti; pihalla, joku toinen hieman tylymmin. Luovin vuosikaudet vältellen taiten kohtaamisia minkään... Continue Reading →
Saanko anteeksi? Istun psykiatrin vastaanotolla vatsani kera keväällä 2010. Tunnelmani ovat ristiriitaiset. Lapsi on toivottu ja tervetullut. Kuitenkin minusta tuntuu kuin pitäisi pyytää anteeksi. Miksi tunnen niin? Anteeksipyynnön sijaan päädyn tokaisemaan suorasukaisesti: Tässä sitä sitten hullu lisääntyy. Tuijotan psykiatria totisin ilmein. Haaste on heitetty, ja odotan täystyrmäystä. Miksi oletan, että sellainen olisi tulossa? On mentävä... Continue Reading →
Kohtaaminen hämärässä Olen viisivuotias, kun näen demonin ensimmäistä kertaa. Se seisoo keskellä olohuonettamme. Se on harmaa, pienen aikuisen kokoinen, ja sillä on punaiset silmät. Niillä se tuijottaa minua. Rääkäisen kauhusta ja juoksen karkuun. Vanhemmat säikähtävät huutoani ja tarkastavat olohuoneen, mutta eivät löydä sieltä mitään poikkeavaa. Suhtaudun olohuoneeseen skeptisesti pitkän aikaa. Kohtaaminen auringossa Palaan kotiin koulusta... Continue Reading →
Mielen mainingeista 