Lapsella on paljon kysymyksiä. Niihin on kohteliasta vastata – ja olla vastatessaan rehellinen. Jotkut kysymykset liittyvät mielen sairauteen, eikä niiden kohdalla sovi tehdä poikkeusta. Haen lapsen päiväkodista kotiin. Muut hakijat ovat tulleet töistä. Minä olen ollut koko päivän kotona.Lapsi: Äiti! Miksi et käy töissä niin kuin muiden lasten vanhemmat?Minä: Pääni on sillä tavalla rikki, ettei... Continue Reading →
Olen poistunut ulos kotiovesta tänä vuonna yhden kerran, edellisen vuoden joulukuussa määrä taisi olla sama. Kaksi kuuta, kaksi kertaa, kerran kuussa, keskimäärin. Korona on helpottava, joskin täysin fiktiivinen kertomus, sille miksi olen kotona. Ei nyt, ei tänään, on taas tartunnat korkealla, kolmas rokote on vielä saamatta, joo, tätä tää nyt on. Puolisokin on riskiryhmää, katsotaanko... Continue Reading →
Sairauteni ei ole aina ollut invalidisoiva. Olen menneinä vuosina kyennyt vauhdikkaiden kausieni nosteessa opiskelemaan itselleni korkeakoulututkinnon ja käymään töissä ympäri Suomen hameenhelmaa. Niinä vuosina suhtauduin töihin sellaisella intohimolla, että avioliittokin jäi toiseksi. Matkustin milloin mihinkin kuntaan ja kaupunkiin milloin mihinkin toimeen tai virkaan. Jotkut tekevät etätöitä - minulla oli etäavioliitto. Liisin ja kiisin, liihotin välillä... Continue Reading →
Mielen mainingeista 