Heijastuksia

Olemme nyt kirjoittaneet tiiviissä tahdissa yhteisesti annetuista aiheista kuusi viikkoa ja on pohdiskelun aika ennen kuin jatkamme väljemmällä aikataululla vapaammissa aihepiireissä. Blogi on saanut hyvän alun. Nyt sen on aika siirtyä opinnäytetyön piiristä uusiin ulottuvuuksiin.

Mihin kirjoittaminen on kuljettanut minut? Mille poluille astelemaan se on vienyt joukkomme? Jokaisen kokemus on oma ja ainutlaatuinen. Voin kirjoittaa vain omasta polustani. Sen askelenpaikat tunnen. Voin kenties nähdä toverieni kulkevan etäällä samaan suuntaan, mutta heistä puhuminen olisi olettamuksia, enkä halua olettaa. Haluan pysyä lähellä totuutta, lähellä kuin verinahka, kuin hengitysilma keuhkoissani.

Ote Johanna Karelahden kuivapastellityöstä.

Meillä on ollut kuusi näkökulmaa käsittelemiimme aiheisiin. Olemme kuusi peiliä, joiden kautta on näkynyt virkistävän vaihtelevia sairauden, toivon ja toipumisen heijastuksia. Ennen kaikkea olemme heijastelleet valoa – sitä mikä tahansa kuva vaatii piirtyäkseen esiin.

Olemme samasta keskiöstä kasvavia kukan terälehtiä. Jokaisella voi hetken aikaa viivähtää perhonen. Kukan teriö ei olisi eheä, jos joku putoaisi pois. Muodostamme yhdessä suuremman kuvan.

Ote Johanna Karelahden kuivapastellityöstä.

Kenties tulevaisuudessa kukassa on uusia terälehtiä. Kenties kirkkain, hätkähdyttävin heijastus on vielä tulematta. Kirjoittaminen jatkuu kohti tulevaisuutta, joka on vielä pelkkä kuvitelma, toiveidemme ja pelkojemme helposti katoava kangastus – mutta uskon, että siellä on sanoja, vahvoja lauseita, jotka ohitamme ja jotka jäävät menneeseen humisten jälkikaikujaan kuin tuulen keinuttama pelto.

Ote Johanna Karelahden kuivapastellityöstä.

Samanlaisia, silti niin erilaisia, ja silti miltei samanlaisia jälleen. Sitä me olemme.

Ote Johanna Karelahden kuivapastellityöstä.

Jokaisella on oma tapansa katsoa. Ei ole olemassa väärää tapaa katsoa. Kynä saattaa kompastella, mutta katse on kirkas; hetki on yhtä aikaa ohikiitävä ja ikuinen, ja sanat korppikotkia hetkien haaskoilla. Katseemme elävät eteenpäin ja pudotamme matkastamme lauseita, rumia ja kauniita, joita kenties satunnainen lukija mukaansa poimii. Itse olen poiminut kanssakulkijoideni pudottamia sanoja kimpuksi saakka, pohdiskellut niitä mielessäni. Näinkin voi joku nähdä ja kokea – jokainen tavallaan. Ei ole väärää tapaa.

Ote Johanna Karelahden kuivapastellityöstä.

Haluaisitko Sinä kulkea rinnalla, nähdä kanssamme, kuinka matka jatkuu? Haluaisitko kenties jopa kirjoittaa kanssamme? Sellaistakin voi tapahtua. Tulevaisuuteen valoisin mielin katsoen,

Johanna K

Mainokset

Ajatuksia optimistisuudesta

Optimismi ei ole itsestäänselvyys. On joskus työlästä joutua tietoisesti muuttamaan ajatusmallejaan ja suhtautumistaan asioihin. Minulla myönteisen ajattelun oppimiseen meni aikaa ja opittavaa on edelleen. Omien ajatusmallien tiedostaminen on suuri osa muutosta. Varsinkin huonoina aikoina on vaikea ajatella myönteisesti asioista, muttei se ole mahdottomuus. Minulla se vaatii pysähtymisen hetkeen ja realistista suhtautumista vallitsevaan tilanteeseen. Uskon, ettei missään vaiheessa elämääni kaikki ole ollut totaalisen huonosti. Joskus on vain vaikea nähdä hyvää niiden synkkien ajatusten keskellä.

Myönteinen suhtautuminen asioihin ei ole muuttumatonta. Minulla siihen vaikuttavat monet asiat. Joskus on helpompi ajatella optimistisesti, joskus taas ei. Elämäntilanne on suurin tekijä siihen, kuinka toiveikas olen tulevan suhteen ja kuinka valoisasti katson asioita. Sairausjaksot, hankalat elämäntilanteet vaikuttavat, mutta niin vaikuttavat myös onnistumiset ja onnelliset tapahtumat. Ihmissuhteet on toinen asia, joka vaikuttaa minun optimistisuuteeni. Jos ilmapiiri ympärillä on kannustava ja ymmärtäväinen, on itsekin helpompi suhtautua suopeammin asioihin.

Epäonnistumiset usein syövät osaa hyviltä asioilta. On vaikea uskoa tulevaan ja omiin kykyihin, jos kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaisesti. Ehkä juuri tärkeää onkin, kuinka suhtautuu noihin ”pieleen” menneisiin tapahtumiin. Menikö se oikeasti pieleen? Opinko jotain? Pitäisi muistaa, että vaikka asiat eivät mene niin kuin ajatteli, voi silti onnistua toisella tavalla. Mielestäni tärkeää on nähdä tapahtuneissa asioissa merkitys. Näin on tilaa myös myönteisille ajatuksille.

Optimismiin sisältyy monenlaisia asenteita ja ajatuksia. Myönteinen ajattelu nähdään joskus kaiken ratkaisevana voimana, joka kumoaa kaikki vastoinkäymiset. Usein kuulee lauseen: ”Se on asenteesta kiinni.” Tämä varmasti pitää osittain paikkaansa, mutten usko tuohon väitteeseen täysin. Mielestäni joskus on jopa tervettä maata hetki pohjamudissa ja surra.

Tuo yhteiskunnan paine eteenpäin pyrkimisestä ja kaikkien vastoinkäymisten nopeasta voittamisesta on haitallinen ainakin itselleni. Jokaisen toipuminen sairausjaksoista tai vastoinkäymisistä ottaa oman aikansa. On stressaavaa ja ahdistavaa ajatella, että pitäisi aina jaksaa ajatella optimistisesti ja ylipäätään pyrkiä eteenpäin elämässä. Joskus on hyvä pysähtyä omiin tuntemuksiin ja arvostaa niitä negatiivisiakin tunteita. Ei niin mukavatkin tunteet tarvitsevat vähän tilaa elämässämme.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on opettanut minut positiivisemmaksi. Usko tulevaan on suuri osa toipumista ja jaksamista tämän sairauden kanssa. Ilman sitä elämä tuntuisi merkityksettömältä. On tärkeää haaveilla ja unelmoida, jotta elämässä on päämääriä ja tavoitteita. Hassua sanoa, että jokin näin vakava ja usein synkkä asia on valanut minuun optimismia. Ehkä se on sitä, että osaa nauttia niistä hyvistä pienistäkin asioista jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

-Kati

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus