Minulla on skitsoaffektiivinen häiriö ja sain riesakseni myös muun muassa ahdistusta, pelkotiloja ja jännittämistä. Jännittämisellä tarkoitan normaalia voimakkaampaa jännittämistä, joka on jo sairaalloista. Nämä liittyvät sosiaalisten tilanteiden pelkoon mutta aina en tiedä mihin ne liittyvät.
Pelkoa on vaikea kuvailla: on käsien tärinää, hikoilua, sydämen lyöntitiheyden kiihtymistä, huimausta ja pahoinvointia. Sitä luulee että se näkyy ulospäin mutta ei se kyllä näy. Tarkkailen itseäni liikaa. Sitä vaan sisäisesti pelkää niin paljon että meinaa taju lähteä. Aina se ei ole kuitenkaan yhtä voimakasta.
Minua usein ahdistaa ja jännittää kun joudun lähtemään kotoa. Talvella kauhistelen pääkallokelejä. Kaikkihan niitä kauhistelee mutta minulle se aiheuttaa ylimääräistä kauhua. Usein kuitenkin lähden vaikka jännittää. En oikein osaa rajata mikä on jännittämistä, mikä ahdistusta ja mikä pelkotiloja. Vai onko niitä kaikkia sekaisin.
Kun mieheni kanssa olemme autolla liikenteessä niin pelkään kokoajan että jotain sattuu. Nämä ovat ihan normaaleja pelkotiloja mutta jos se vaikuttaa elämääni sillä tavalla että vaikuttaa kuormittavan liikaa ja aiheuttaa voimakkaita tunnetiloja mikä mielestäni ei ole enää normaalia.
Mikä on normaalia jännitystä?
Missä siis raja kulkee? Siinäkö jos en meinaa uskaltaa lähteä kotoa tai ahdistaa niin paljon että vaikuttaa elämääni tavalla että joudun joskus perumaan menemisiä. Eihän se ole normaalia jos elää jatkuvassa pelossa.
Ahdistuksen aiheuttajaa en edes aina tiedä, ahdistaa vain ja jännittää. Kai jännittämisen voi liittää pelkotiloihin. Pelottaa lähteä liikenteeseen. Joudun joskus ottamaan Imodiumin, vatsalääkkeen, koska jännitän niin paljon että tuntuu että vatsani menee sekaisin.
Monesti minulla käy niin että pelkään lähteä johonkin matkalle esimerkiksi ihan vaikka bussilla Loviisaan. Koen sen ahdistavaksi, mutta kun olen matkalla takaisin ja kotona niin koen että olipa kiva reissu. Unohdan hetkeksi sen että sehän oli pelottavaa ja ahdistavaa. Voi kun voisi nauttia reissusta kokoajan myös siinä hetkessä. Olen yrittänyt tässä hetkessä elää mutta vaikeaa se on.
En oikein osaa rajata mikä on jännittämistä, mikä ahdistusta ja mikä pelkotiloja. Vai onko niitä kaikkia sekaisin.
Pelkotiloja tulee myös jos tapaan ystäviä samalla tavalla kun lähden kotoa niin ahdistaa, mutta kun tulen kotiin niin olipa kiva taas nähdä ystäviä.
Ahdistusta voi yrittää hallita
No näihin ahdistuksiin ja pelkotiloihin olen yrittänyt nyt ajatella hallintakeinoja. Esimerkiksi pidän tarvittavaa lääkettä käsilaukussani kaiken varalta ja en useimmiten sitä edes tarvitse. Sitten yritän vaihtaa ajatusmallia niin että ei haittaa vaikka ahdistaa, annan tunteen vaan olla ja keskityn ajattelemaan jotain kivaa vaikka että pääsee shoppaamaan tai syömään ja yritän kääntää ajatukset muualle ettei pääkopan sisällä vaan jää junnaamaan sama asia. Helpommin sanottu kuin tehty.
Ahdistuksesta kärsiville ehdotetaan seuraavanlaisia hallintakeinoja:
”Joskus voi olla niin, että ahdistuksen tai huolen aiheuttajaan ei voi varsinaisesti vaikuttaa, vaan tarpeen on huomion siirtäminen muualle ja tilanteen sietäminen tätä kautta. Huomion siirtämisessä voi käyttää avuksi eri aisteja. Jos olet esimerkiksi ulkona, mitä kaikkia ääniä kuulet ympärilläsi? Erotatko mahdollisesti luonnon eri ääniä, kuuluuko liikennettä, puhetta tai musiikkia? Sisätiloissa voi vaikkapa valita jonkin värin, ja alkaa etsiä tilasta sen värisiä asioita ja panna niitä merkille.”
”Tuntoaistia voi hyödyntää esimerkiksi näpräämällä hiuslenkkiä ranteessa, silittämällä lemmikkieläintä tai tutkailemalla vaatteiden eri kuitujen tuntumaa. Rentoutusharjoituksia voi kokeilla. Pahan ahdistuskohtauksen vallassa ajatus rentoutusharjoituksesta voi tuntua mahdottomalta, mutta niitä on hyvä tehdä esimerkiksi ennen nukkumaanmenoa, vauhdikkaan työpäivän jälkeen tai vaikkapa heti aamusta, jos alkava päivä tuntuu stressaavalta.”
Hyvin menneet tilanteet palkitsevat
Itselle on auttanut tämä että yritän keskittyä johonkin muuhun. Jos olen vieraassa kaupungissa niin se että ostan jotain pientä kivaa, ei tarvitse olla kuin suklaalevy Porvoon Brunbergin tehtaalta.
Ja tosiaan se tarvittava lääke takataskussa.
Tässä vain joitakin pelkoja joita minulla on. Jos olen paljon kotona tulee mökkihöperyys. Mikä on koomista. Mikä siinä on sitten kun ahdistaa ja pelottaa, miksi? En pysty sitä ymmärtämään mutta kun tulee niitä tilanteita että onkin päässyt hyvin lähtemään eikä käynyt kuinkaan, niin se palkitsee. Aloitin psykoterapiankin jossa käsittelemme näitä asioita.
Sari N
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti