Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Hulluna Lappiin

Tänään on Suomen luonnon päivä.

Luonnolla on aina, jo varhaisesta lapsuudesta lähtien ollut minuun valtava vaikutus. Elämäni ensimmäisiä selkeitä muistikuvia on se, että yritin karata kotipihaani ympäröivään laajaan metsään. En ehkä osannut vielä kunnolla kävelläkään, mutta sinne kuitenkin halusin, kiihkeästi. Etenin mustikanvarvikossa määrätietoisesti kohti auringonvaloa hohtavaa rinnettä – kunnes äitini ehätti perääni, keskeytti matkantekoni ja kantoi minut pois tuosta ihmeellisestä, kiehtovasta maailmasta. Itkin kiukusta.

Hulluja ajatuksia

Teini-iässä mielessäni heräsi ensi kertaa ajatus vaeltamisesta. Minua kiehtoi kulkeminen kaikki elämiseen tarvittava rinkassa mukana. Yöpyminen keskellä villiä luontoa pehmoisen kotisängyn asemesta. Ihmiselämästä jää ympäristöön valtavasti jälkiä – entä jos pystyisi vaeltamaan luonnossa niin, ettei jättäisi jälkeensä yhtään mitään?

Ajattelin Lappia. Ystäväni oli ehdottanut, josko tulisin porukalla vaeltamaan Lappiin hänen ja monen muun nuoren kanssa. Ajatus houkutti. Kuvittelin laajat maisemat, avaran taivaan, hyvän meiningin samanhenkisessä porukassa. Josko suostuisin ehdotukseen?

Kontrolloiva ja korostetun turvallisuushakuinen kotiväkeni ei ajatusta lähtenyt tukemaan. Rinkat ovat painavia! Siellä pitää kävellä kymmenen kilometriä päivässä! Noinkohan jaksaisit? Söisitkö epämääräistä retkiruokaa? Eihän siellä pääse edes pesulle! Sairastumisen intensiivisessä otteessa vaellusideat samoihin aikoihin myös painuivat syvemmäs alitajuntaani, mutta eivät ne kuolleet, vaan juurtuivat kasvaakseen myöhemmin vahvempina esiin.

Lappiin, viimeinkin

Vuonna 1997 istuin bussissa matkalla Kilpisjärvelle. Olin viimein täysi-ikäinen, viimein vapaa lapsuudenkotini jatkuvasta holhouksesta ja kontrollista; olin rakastunut, ja rakkauteni kohde oli ehdottanut vaellusta Haltille. Tietenkin suostuin! Rakastumisen – ja samanaikaisen hypomanian – dopamiinimyrskyssä kaikki oli mahdollista.

Oli huikeaa löytää teltalle hyvä, tasainen paikka ja leiriytyä ensi kertaa elämässä keskelle hiljaista erämaata. Lihaksia kolotti, mutta rinkan riisumisen jälkeen olo oli kuin olisi lentänyt, niin keveiltä tuntuivat askelet! Yö laskeutui, makuupussi oli lämmin, uni tuli sekunneissa. Aamulla keittelimme kaurapuuroa Trangialla. Ainoat äänet olivat tuuli, sekä korppi jossain kaukana. Purovesi oli parasta vettä jota olin koskaan juonut.

Fyysinen kuntoni oli melko säälittävä – olin istunut kotona maalaamassa paljon enemmän kuin liikkunut – mutta hypomaniassa semmoinen pikkuseikka kuin huono kunto ei paljoa merkinnyt. Ei minulla sillä ensimmäisellä vaelluksella ollut juuri kummoisia varusteitakaan. Tavallisilla kaupunkimaihareilla taittui matka. Sittemmin opin, että hypomanian puuttuessa järkevät varusteet tekevät ihmeitä vaellusmoraalille!

Ruskan synkemmät sävyt

Olin tunturissa myös syksynä ennen diagnoosin saamista. Olin reissuun lähdettäessä ahdistunut ja itsetuhoiset mietteet pyörivät päässäni. Eräänä vaelluspäivänä harhauduimme polulta ja olimme yhtäkkiä jumissa keskellä loputonta tunturikoivikkoa. Istuin kivellä ja äkkiä toivoin vain kuolevani ja katoavani ikuisiksi ajoiksi siihen ruskan värjäämään matalaan metsään, ettei minun enää ikinä tarvitsisi palata etelään, töihin, arkielämään, josta oli tullut minulle pelkkää piinaa. Onneksi en ollut yksin silläkään retkellä, ja katoaminen jäi ajatuksen tasolle. Muutenkin kurjat olot hälvenivät loppureissun ajaksi. Lappi pelasti minut, hetkeksi.

Ikävä tunturiin

Viimeisimmästä vaelluksestani on kulunut jo yli vuosikymmen. Tuli lapsi ja neljä kissaa, tuli vanha puulämmitteinen maalaistalo loputtomine arkiaskareineen. Tuli eläke. Lääkkeiden sivuvaikutuksena tuli 30 kiloa lisää painoa. Ajatus vaeltamisesta alkoi tuntua utopistiselta. Siitä huolimatta päiväunelmissani toisinaan kiipeän tunturiin jälleen. Jospa kuitenkin?

Viime aikoina lapseni, nyt jo reipas koululainen on tuuminut haluavansa Lappiin. Eikö voitais mennä? hän kysyy. Kukapa tietää?

Johanna K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: