10 keinoa selviytyä arjesta

Jotta kaksisuuntaisuuden kanssa oppii elämään, pitää sairaus hyväksyä osaksi itseään. Sen jälkeen alkaa pitkään kestävä tutustuminen itseensä ja oireisiinsa. Mikä helpottaa ja mikä vaikeuttaa tilannetta? Olen seuraavaksi koonnut 10 keinoa, jotka ovat auttaneet minua selviytymään arjesta. Jokaisella nämä keinot ovat omanlaisiaan, vuosien itsetutkiskelun tuloksena syntyneitä. Minunkin keinoni varmasti vielä muokkautuvat vuosien saatossa, koska tämä on pitkä prosessi ja tilanteet muuttuvat. Olen vasta tutustumassa itseeni.

1. Luo itsellesi säännöllinen arkirytmi

Tähän tavoitteeseen minulla on vielä pyrkimistä viikonloppuisin, mutta arkipäivinä päivän rutiinit ovat melko säännöllisiä. Säännöllisyyteen auttaa se, että herään aina aamuisin herättämään lapset kouluun. Lisäksi teen hyllytys töitä kolmena päivänä viikossa ja sinne on vain jaksettava polkea, vaikka olisi kuinka masentunut. Olen tunnollinen, joten sairaspäivälle jääminen pelkän väsymyksen vuoksi ei ole mahdollisuus. Lapset, heidän koulunkäyntinsä ja harrastuksensa rytmittävät arkea, enkä näin ollen pääse jumahtamaan sohvan pohjalle. Lisäksi koiran ja kanien hoitamiset pitävät puuhakkaana. Opiskelen myös ”etänä” ja se auttaa pysymään aktiivisena. Tärkeää minulle on myös mennä aina ajoissa nukkumaan, ettei tule yö kukkumisia, jotka nostattavat hypomaniaa. Siihen auttavat iltalääkkeet, tekeminen ja se, että on herännyt aikaisin aamulla. Mahdollisimman tylsä ja tasainen arki on minulle parhainta, sellainen joka ei vie yöunia. Viikonloppuisin en vielä pysy tässä rutiinissa vaan nukun puolille päivin ja valvon myöhälle iltaan. Se sallittakoon, koska ei ole vielä ainakaan vaikuttanut vointiini. Liian neuroottinen rutiinien seuraaminen voi olla myös pahasta.

2. Vältä stressiä

Ennen kestin stressiä hyvin. Se oli yksi vahvuuksistani. Sain siitä vain uutta intoa lisää enkä musertunut sen alle. Kuitenkin mitä enemmän stressiä koin ja mitä pidemmälle sairauteni eteni sitä huonommaksi stressinsietokykyni tuli. Nykyään ahdistun tai masennun jo melko pienestäkin stressistä. Nyt yritän olla ottamatta stressiä turhista asioista. Olen löysentänyt täydellisyyden tavoitteluani ja olen armollisempi itselleni. Minun ei tarvitse pystyä kaikkeen. Kun stressi nousee esimerkiksi opiskelujen vuoksi, niin masennun, sulkeudun itseeni ja yritän paeta todellisuutta. Lisäksi ahdistun ja pelot alkavat ottaa valtaa. Jos minulla on kiire koko ajan jonnekin, niin hypomania alkaa nostaa päätään. Olen innoissani ja teen enemmänkin kuin pitäisi ja projektit laajenevat holtittomasti. Varsinaisesti mitään en saa suoritettua loppuun, mutta intoa on ja ideoita. Eli molempiin suuntiin saattaa heilahdella, jos on stressiä liikaa. Olenkin nyt opetellut hidastamaan tahtia ja jos joku homma alkaa liikaa ahdistamaan niin annan suosiolla itseni levätä. Olen oppinut myös hidastamaan kävely nopeuttani, etten olisi niin hätäinen ja antaisi kiireen tarttua itseeni. En kerää itselleni mitään ylimääräisiä hommia tai vastuutehtäviä ja opinnotkin suoritan sitä mukaa kuin vointi antaa periksi. On ollut kova paikka hyväksyä se, ettei pystykään enää siihen mihin on joskus pystynyt. Juhlien järjestämisestä innostun välillä liikaakin ja olen pakottanut nyt itseni menemään sieltä mistä aita on matalin. Koska leipominen aiheuttaa minulle paineita, niin sitten mennään eineksillä. Edelleen annan kuitenkin mopon karata käsistä varsinkin lasten juhlia järjestäessä. Sen seuraukset on vaan sitten kannettava.

3. Muista ottaa lääkkeet

Silloin kun on pitkään hypomania tai tasainen kausi, sitä luulee vahvasti olevansa terve. Omaa diagnoosiakin alkaa epäilemään ja on sitä mieltä, että turhaanhan sitä näin vahvoja myrkkyjä syö, joista on vain kurjia sivuvaikutuksia. Silloin helposti jättää lääkkeet syömättä ja seuraukset saa sitten kokea nahoissaan. Tai sitten tekee niin kuin minä. Jättää tasaavan lääkkeen pois, jotta saisi nostettua itsensä masennuksen suosta ylös ja alkaisi lähentelemään hypomaniaa. Eipä aikaakaan, kun sitten ahdistus tulee masennuksen tilalle ja mennään taas ojasta allikkoon. Sitten on vielä unohtelut. Vaikka minulla on dosetti ja hälytys puhelimessa iltalääkkeen otolle, olen varsinkin masennuskausina niin väsynyt, etten jaksa heti nousta ottamaan lääkettä ja sittenpä se unohtuu. Jos tämä tasaava iltalääke jää ottamatta neljänä päivänä peräkkäin niin pelot ja ahdistus palaavat tosi voimakkaina. Kestää taas useita päiviä, että tilanteen saa korjattua. Niinpä jos hyvät lääkkeet on kerran löydetty, niin niitä parane unohtaa ottaa.

4. Liiku

Tätä tarkoitusta varten minulla oli hirveä hinku hankkia koira. En ole koskaan rakastanut liikuntaa eikä minulla masennuskausina ollut mitään syytä miksi liikkua. Lapsetkin olivat niin isoja, ettei minua enää kaivattu mukaan heidän leikkeihinsä tai niin ainakin uskottelin itselleni, että saisin vain jäädä makaamaan sohvalle. Kun koira tuli taloon en voinut enää uskotella itselleni, ettei minua enää tarvita. Koira tekee tarpeensa sisälle, jos sitä ei käytä lenkillä. Koira on pelkästään minun vastuulla ja minun on pakko nousta sohvalta ja käydä lenkillä säällä kuin säällä. Sitä kautta saa edes vähän liikuntaa, joka varmasti on auttanut minua toipumisessani. Raikas ulkoilma ja kevyt liikunta tekevät varmasti hyvää ihan jokaisella. Erityisesti sillä on kuitenkin todettu olevan hyötyä masentuneille ihmisille. Mutta totta puhuen silloin, jos on tosi pohjalla masennuksensa kanssa, ei vaan saa itseään liikkeelle, vaikka kuinka tietäisi sen olevan hyväksi itselle. Silloin on niin lamaantunut sekä fyysisesti että henkisesti. Silloin on oltava vain armollinen itselle eikä syyttää itseään vielä siitäkin, ettei huolehdi terveydestään liikunnan avulla. Olen kyllä kuullut myös sen, että rankka liikunta saattaa nostattaa maniaa, mutta olen niin laiska, ettei minulla tästä ole hirveästi kokemusta. Muistan kyllä sen, että silloin kun minulla oli syömishäiriö niin vein liikunnan aivan äärimmilleen. Silloin tavoitteena ei ollut oma hyvinvointi vaan itsensä satuttaminen. Mitä pahempi olo siitä tuli niin sen parempi. Nykyään koen liikunnan hyvänä taukona ja virkistävänä tekijänä, joka edistää niin mielenterveyttä kuin fyysistäkin terveyttä. Suosittelen sitä lämpimästi kaikille.

5. Hanki tietoa sairaudestasi

Mitä enemmän tiedät sairaudestasi, sitä helpompi asiaa on käsitellä. Moni asia saa selityksen ja pystyt hahmottamaan, mikä kuuluu sairauteen ja mikä on sinua itseäsi. Itse en ole saanut varsinaista psykoedukaatiota mutta olen hankkinut tietoa itsenäisesti. Hankin sitä jo oikeastaan ennen diagnoosianikin ja tiesin mikä minua vaivasi jo ennen kuin lääkäri sen myönsi.  Minua tiedon hankinta auttoi ymmärtämään, että on olemassa myös tiheäjaksoista sairautta ja sekamuotoisia jaksoja. Se on myös auttanut olemaan itselleni armollinen. En olekaan ehkä täydellinen epäonnistuja vaan osa vaikeuksista on myös johtunut sairaudesta. Kaikkea ei voi tietenkään laittaa sairauden piikkiin.  Tieto sairauden vaiheista auttaa myös ennakoimaan tilanteita ja ymmärtämään mikä auttaa mihinkin tilanteeseen.

6. Opi tunnistamaan ensioireet

Tämä saattaa kestää pitkäänkin. Nopeammin pääsee ensioireiden jäljille, kun tutustuu tietoon mitä sairaudesta on kirjoitettu. Esimerkiksi minä en tiennyt, että ärtyneisyys on yksi oireista. Kannattaa itseään tutkiskelemalla selvittää, mikä ennakoi masennusta tai maniaa. Itsellä masennusta lähestyttäessä unen määrä lisääntyy huomattavasti, koko ajan nukuttaa ja aamuisin alkaa olla tosi vaikeaa nousta ylös. Alan tuijotella tyhjyyteen apaattisena enkä jaksa meikata, jonka seurauksena en myös lähde minnekään. Aivot käy ikään kuin tyhjäkäynnillä. Hypomanian lähestyessä alan valvoa pitempään, olen ärtyisämpi ja erityisen herkkä äänille. En kestä melun sekamelskaa ollenkaan. Myös askeleeni nopeutuvat ja keskittymiskykyni alkaa olla lähellä nollaa. Kun tunnistan ensioireita osaan valmistautua paremmin tulevaan ainakin henkisesti ja hakea tietysti apua tarvittaessa. Hypomaniassa yritän vähentää ärsykkeitä ja masennuksessa lisätä niitä.

7. Laadi hoitosuunnitelma

Varaudu etukäteen siihen, miten toimia, kun et enää pärjää ilman apuja. Apuun voi pyytää myös läheisiä, jotka saattavat huomata tilasi paremmin kuin sinä itse. Itselläni on ahdistuksen varalle olemassa Opamox pillerit ja jos tuntuu, että lääkkeet ei riitä tai toimi, niin voin soittaa hoitajalle, joka pyytää lääkäriä katsomaan lääkeannostukset uudestaan. Tarvittaessa varataan lääkäriaikaa, jos lääkkeitä joutuu kokonaan muuttamaan. Tottakai viikonloppuisin pitää mennä päivystykseen jos tilanne käy vaikeaksi. Sanomaton sopimus on myös se, että tiedän tarvittaessa saavani apua ainakin vanhemmiltani, jos tarvitsen kyyditystä tai lapsenvahtia. Itsekseni en mene kuitenkaan lääkkeitä muuttelemaan, se on liian riskaabelia. Läheisiäni voisin käyttää enemmänkin apunani, mutta mielestäni olen tähän mennessä pystynyt hyvin arvioimaan tilannetta itsekin. Minulla on vielä kerran kuussa keskusteluaika hoitajan kanssa, jossa voidaan näitä asioita puida.

8. Valitse mieluummin päihteettömyys

Monen psyykelääkkeen kanssa alkoholi ei käy ollenkaan ja varsinkin manian kanssa alkoholi on huono yhdistelmä. Terveydellään ei kannata leikkiä. Humalahakuisessa juomisessa myös tärkeä vuorokausirytmi heittää härän pyllyä. Tiedän, että mania aiheuttaa myös sitä, että tekee mieli käyttää päihteitä enemmänkin ja siksi ehkä olisi parempi kieltäytyä niistä kokonaan. Itse en kuitenkaan ole tähän vielä pystynyt, vaan käytän alkoholia kohtuudella. Jos mopo karkaa käsistä niin helposti myös hypomania alkaa nostaa päätään. Alkoholi ruokkii maniaa ja mania houkuttelee alkoholia. Melkoinen kierre siis, mutta mielestäni jokainen löytää oman tyylinsä ja tasapainottelee parhaansa mukaan tämänkin asian kanssa.

9. Löydä keinot joilla rauhoittua tai aktivoitua

Tämä on ollut minulle erityisen vaikeaa vuosien varrella ja vieläkin on työmaata jäljellä. Sen olen huomannut, että minulle ei käy mitkään mindfulnessit ja meditaatiot vaikka ne monelle ovatkin oiva apu. Kannatan vahvasti näitä menetelmiä niille, joille ne sopivat. Itselläni ongelmaksi koituu keskittymiskyvyn puute ja mindfulnessia olenkin kokeillut vain jonkinlaisessa hypomanian tilassa. Pitäisi joskus kokeilla uudestaan silloin kun on tasainen tilanne. Toivoa ei siis ole vielä menetetty. Parhaiten minulla toimii esimerkiksi joogan tyyliset liikkeet. Liikkeeseen on paljon helpompi keskittyä silloin kun mieli laukkaa hulluna. Kun joutuu keskittymään täysillä siihen mitä tekee, niin mielikin tyhjenee tehokkaasti. Tehokas apu myös tähän mielen laukkaamiseen on ystävien kanssa rupattelu. Se vie huomion pois peloilta ja joskus myös kivulta. Masennuksessa hyvä aktivointikeino on tuo koiran kanssa lenkkeily. Kun pakottaa itsensä liikkeelle niin se hiukan piristää ainakin hetkellisesti. Televisiota käytän niin ajatuksen juoksun turruttamiseen kuin masentuneen mielen aktivoimiseen.

10. Pidä huolta hyvistä ihmissuhteista

Hyvistä ihmissuhteista kannattaa pitää huolta, vaikka se masennuksen kourissa onkin mahdotonta. Minulla on niin ymmärtäväisiä ystäviä, että he tietävät tämän ongelman, epäsosialisuuteni ja kyvyttömyyteni pitää yhteyttä yllä. He ymmärtävät sen eivätkä loukkaannu siitä, jos minä en ota yhteyttä. Ystävyys pysyy silti. Ystäville ja läheisille kannattaa olla avoin, niin paikalle jäävät varmasti ne harvat ja parhaimmat ystävät. Minulla on vähän ystäviä, mutta niitä on siunaantunut myös lasten isän puolen suvustakin. Ei se lukumäärä vaan se laatu. Myös vertaissuhteita kannattaa vaalia ja antaa myös eikä vain ottaa. He antavat taas erilaista näkökulmaa ja tiedon siitä, ettei itse ole ainoa ”erilainen”. Huonot ja jopa vahingolliset ihmissuhteet pitää lopettaa eikä vain roikkua niissä yksinäisyyden pelossaan. Vierellään kannattaa pitää vain niitä ihmisiä, jotka eivät paina sinua alaspäin ja saa sairautta pahenemaan. Hyvät ihmissuhteet taas tukevat ja ovat olemassa silloinkin, kun kaikesta huolimatta tunnet itsesi välillä todella yksinäiseksi.

 

Mitkä on sinun keinot selviytyä kaksisuuntaisuuden kanssa? Käy rohkeasti kommentoimassa ja jos haluat auttaa meitä kehittämään blogia niin käy antamassa palautetta. Olisimme siitä erittäin kiittollisia.

Ensi maanantaihin!

-Mira

kuvat: Pixabay