En tiennyt että minusta on äitipuoleksi

Minulla ei ollut pahemmin käynyt mielessä, millainen äiti oikein olisin. Olen tiennyt jo nuoresta lähtien että en halua omia lapsia, joten en ole pitänyt asian miettimistä olennaisena. Nyt kuitenkin, olen äitipuoli peräti neljälle lapselle, joista nuorin on kuusi ja vanhin kuusitoista. Nuorin ja vanhimmainen asuvat sen verran lähellä, että heihin on ollut helppo tutustua ja päästä mukaan heidän elämiinsä. Kaksi muuta taas asuvat toisella paikkakunnalla enkä ole tavannut heitä kuin muutaman kerran, kuitenkin niin halutessaan, opin mielelläni tuntemaan heidätkin.

En olisi uskonut kuinka iso asia äitipuolen rooli minulle on. Kun minusta ensimmäisen kerran käytettiin tuota nimitystä ja tajusin että minut on todella hyväksytty perheeseen, aloin itkeä. Roolin tuoma vastuu kuitenkin pelottaa.

Olen ollut nuorimmaisen elämässä siitä lähtien kun hän on ollut noin kaksi ja puoli vuotias. Hän asuu äitinsä luona. Tässä yli neljän vuoden aikana minä olen oppinut tuntemaan muksun ja hän minut, koska olemme äitinsä kanssa ystäviä. Viimeiset puoli vuotta olen ollut muksulle virallisesti äitipuoli. Meillä on yleisesti hyvä dynamiikka, mutta on asioita joissa kärsivällisyyteni vain menee, tai tunteet nousevat pintaan. Niitä en ole vielä oppinut täysin hallitsemaan. En lyö tai huuda, se ei kuulu mielestäni vanhemmuuteen. Joskus joudun korottamaan ääntä ja vihaan itseäni kun sieltä kuultaa läpi ärtymys tai pettymys. Mielestäni kuitenkin asioista pitää sanoa ja keskustella silloin, jos ne eivät ole itselle okei, oli kyseessä sitten kuusi- tai kuusikymmenvuotias.

Tiedän että jokainen vanhempi menettää joskus hermonsa. Olen huomannut että paras keino rauhoittaa itseni on tilanteesta poistuminen, jos siihen on mahdollisuus. Esimerkiksi huoneesta poistuminen hetkeksi saa yleensä tunteet takaisin raiteilleen. Toinen mihin olen huomannut reagoivani todella voimakkaasti, on kun muksu itkee. Silloin kohoaa itsellenikin kyyneleet silmiin. Siitä en oikein vielä tiedä miten saada tuota tunnetta rauhoittumaan ihan heti.

Muksu käy isänsä luona joka toinen viikonloppu ja meidän suhteemme alusta asti olen ollut itsekin noina viikonloppuina paikan päällä. Pian minun ja kumppanini yhteenmenon jälkeen kuitenkin romahdin ja palaudun siitä edelleen. Välillä olen huolissani miten jaksan kuusivuotiaan kanssa, koska olen alati väsynyt, mutta tähän mennessä muksu on pitänyt minut kiireisenä. Olemme hänen kanssaan selvinneet hyvin myös kahdestaan jos kumppanini on käynyt kaupassa tai muilla asioilla.

Kun muksu sitten on palannut takaisin äitinsä luokse olen nukkunu sen sunnuntain. Tällä hetkellä tiedostan, että vaikka kuinka häntä rakastan, omat voimavarat eivät riittäisi hänen kanssaan olemiseen kovin pitkiä aikoja säännöllisesti ja kerrallaan. Talvilomalla hän oli olemaan isänsä luona viikon päivät ja palautuminen siitä vei taas oman aikansa, mutta kaikki sujui kuitenkin hyvin.

Kumppanini vanhin tytär on mielenterveysongelmien takia pitkäaikaisesti nuortenosastolla ja käymme tapaamassa häntä yhdessä sunnuntaisin. Olen todella otettu siitä että hänkin on hyväksynyt minut osaksi elämäänsä.

Likkaan olen tutustunut pikkuhiljaa. Aluksi pelkäsin miten hän reagoi uuteen ihmiseen isänsä elämässä, olihan tämän entinen kihlattu kuin oma äiti tälle (ja on edelleen). Kuitenkin tässä ajan kanssa tutustuttuamme olemme tulleet sen verran läheisiksi, että hän pystyy jopa soittamaan ja kertomaan huolistaan minulle.

Viimeksi kun juttelimme puhelimessa kerroin likalle sairastavani kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Minulla oli ollut aikomus puhua asiasta jossain kohtaa mutta en ollut vielä ehtinyt jutella hänen isänsä kanssa asiasta, nyt kuitenkin koin että vertaistuki voisi auttaa. Hänen päänsä nimittäin olivat vallanneet mustat ajatukset ja yksinäisyys, minulla nuo kumpainenkin ovat läsnä jaksoittain todella paljonkin. Olin hyvin varovainen miten muotoilin asiani ja asetin sanani. En halunnut mitään väärinkäsityksiä, sillä hän on vaikutuksille altis nuori, jonka päässä yksikin väärin sanottu sana voi muuttua lumipallosta lumivyöryksi ja aiheuttaa vakavan ketjureaktion.

Äitipuolen rooli on ollut minulle suuri kunnia ja iso vastuu, mutta en vaihtaisi päivääkään niistä pois, sillä aina niistä on myös hyviä asioita löytynyt. Lasten kanssa kuvioihin on tullut esimerkiksi tietynlaisia rutiineja, joita olen tarvinnut elämääni jo tovin.

Millainen äiti siis olen? Epävarma? Herkkä? Lyhytpinnainen? Väsynyt? Ehkäpä, mutta olen myös tuki, kuuntelija, opettaja, roolimalli ja leikkikaveri, niin tarvittaessa.

– Tiia E –

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: