Lemmikkien voima

Kun voimat on totaalisen loppu ja vaivun sohvalle lasten lähdettyä kouluun, putoan jonkin sortin koomaan, tilaan missä kaikki on usvan takana ja voimat riittävät vain hengittämiseen. Toivon että voimat jotenkin taian omaisesti palautuisivat siihen mennessä, kun lapset tulevat koulusta, jos vain makaan ja häviän pimeyteen. Aika kuluu ja havahdun aina välillä siihen, että joku tuijottaa minua. Aina kun silmäni aukeavat on koirani siinä, suoraan nenäni edessä. Ja kyllä, olen käyttänyt sen ulkona ja ruokkinut. Koira vaikuttaa olevan lähinnä huolissaan.

Olen monesti huomannut, että koira heijastaa niitä tunteita joita koen. Jos olen hermostunut, on sekin levoton. Jos minulla on hyvä olla, niin on myös koirallakin. Se tulee liki silloin kun tarvitsen lohdutusta tai läheisyyttä ja varsinkin jos minulla on mieli matalalla. Hankin koiran varmaan hypomaniassa. Minulle tuli pakottava tarve saada koira, että saisin itseni pois sohvan pohjalta itsesäälin syövereistä. Ja kun minulla on vauhti päällä, niin se koirahan on saatava sitten heti. Siinä meni hetki jos toinenkin netin myynti ilmoitusten parissa, kunnes vastaan tuli 2-vuotias lapinkoira narttu. Koiran kuvat ei olleet kovin edustavia ja muistan ajatelleeni, että onpa ruman näköinen koira. Olin kuitenkin vuosia haaveillut suomenlapinkoirasta, koska olin kuullut, että ne ovat aika leppoisia luonteeltaan. Sitten vain heti yhteyttä ottamaan ja eikun hop matkaan kohti parin tunnin päässä olevaa määränpäätä. Kaikki tapahtui nopeassa tahdissa ja tarkoitus oli vain mennä katsomaan minkä luontoinen koira oli kyseessä.

Perillä vastassa oli todella kiltti koira, joka valloitti lasten sydämet saman tien. Koira oli tosi lihavassa kunnossa, turkki oli pahasti huopaantunut ja kynnet pitkät. Omistaja oli heti valmis antamaan koiran kyytiimme ja palauttaa saisi, jos siihen aikaan astmainen lapseni saisi oireita tai tulisi jotain muita ongelmia. Niinpä sitä kohta oltiin jo kotimatkalla uuden perheenjäsenen kanssa, ennen kuin oltiin edes maksettukaan. Kotona koiralle piti tehdä totaalinen pesu operaatio ja leikellä turkista irti huopaantuneet lätkät. Takkuja oli niin paljon, että kesti aikansa löytää koiran takapuoli. Heti ensimmäisellä lenkillä ilmeni jo iso ongelma, kun koira rähisi holtittomasti muille koirille. Koira osoittautui kuitenkin muuten ihan extra rauhalliseksi ja lasten kanssa hyvin toimeentulevaksi, joten aioimme pitää sen silti, enkä ole päivääkään tätä päätöstä katunut.

Koira osoittautui jo heti alkumetreillä loisto tapaukseksi. Olimme siihen mennessä tottuneet nalkuttamaan toisillemme melko kovalla äänellä. Väittelimme jostakin ja koira tuli väliimme ja alkoi haukkumaan. Näin tapahtui useita kertoja, varsinkin jos jäkätimme jotain lapsille. Olimme sokeutuneet omalle negatiiviselle tavalle puhua ja vasta koira sai ymmärtämään, että se vaikutti hyökkäävältä. Rupesimme puhumaan toisillemme rauhallisemmin ja lempeämmin. Myös lapsilauman riehumisesta ja lasten melko kovakouraisista halauksistakaan koira ei ollut moksiskaan. Lisäksi se ei vaatinut koskaan mitään, ei riehunut eikä hajottanut mitään, osasi olla kotona yksin ei karkaillut eikä haukkunut vieraita. Mikä tärkeintä se sai minut nousemaan ahteriltani ja käymään edes pakollisilla lenkeillä. Vaikka olin masentunut niin se oli pakko tehdä. Koira kuitenkin kuunteli minun jaksamistani ja lepäsi silloin kun minäkin. Ei koskaan vaatinut mitään, mutta surullinen ilme sai minut aina nousemaan säännöllisesti. Myös oma oloni rupesi sitä myöten pikkuhiljaa helpottamaan.

Tärkein piirre koirassamme on ollut tämä tunnetilojen aistiminen. Se nukkuu aina sen lapsen luona joka sattuu pelkäämään tai on kipeänä. Huikeaa on ollut huomata kuinka koira saa rauhoitettua raivostuneen lapsen, silloin kun äiti ei saa mennä lähellekään. Se tulee heti hätiin ja pahin raivo laantuu koiraa halaten. Se ei suostu lähtemään pois ennen kuin tilanne on rauhoittunut. Se on ollut myös minulle apuna, kun en ole kokenut saavani rakkautta mistään muualta. Se rakastaa minua ehdoitta ja samalla tavalla olinpa missä mielentilassa tahansa. Se ei leimaa minua hulluksi, ei karttele minua eikä ole pitkävihainen. Se tulee aina yhtä iloisena vastaan ja kohtelee minua kuin olisin parasta koko maailmassa. Kiitollisuus, nöyryys ja myötätunto huokuvat siitä päällepäin. Uskon siis todellakin, että lemmikeillä on myönteinen vaikutus ihmisiin. Ne opettavat myös lapsille vastuuntuntoa ja myötätuntoa sekä hellyyttä ja lohduttavat silloin kun muut eivät siihen pysty. Lemmikki antaa sinun olla sellainen kuin olet ja palvoo sinua kaikesta huolimatta. Voisin melkein väittää, että lemmikeillä on terapeuttista vaikutusta, ainakin minulle näin on ollut.

Olen huomannut, että eläin kuin eläin on vaikuttanut minuun samoin elämäni aikana. Hevoset ovat jo olemukseltaan rauhoittavia ja ne aistivat hyvin tunnetilat. Muistan, että ratsastaessani jännitin yhtä säikkyä hevosta kun lähestyimme sen pelkäämää punaista postilaatikkoa. No tottakai silloin hevonen hyppäsi heti takajaloilleen kun osuimme kohdalle. Sama kohta ohitettiin uudestaan ja keskityin olemaan rauhallinen, rento ja ajattelemaan aivan muita asioita. Niinpä hevosellakaan ei ollut mitään ongelmaa ohittaa postilaatikko rauhallisesti. Henkinen tilani välittyi kehoni kautta hevoseen. Näin ainakin vahvasti uskon. Meillä on ollut myös kissoja, kaloja ja tällä hetkellä myös kani. Kani vaikuttaa minuun taas hiukan eri tavalla kuin koira. Sitä voi hellitellä sylissä ja sen temperamenttista käyttäytymistä seuratessa tulee aina hyvälle tuulelle. Pienenä käärönä se herättää eri tavalla hoivavietin kuin isompi koira. Myös piha-alueen lintuja, oravia ja jäniksiä seuratessa mieli tyhjenee ja rauhoittuu. Mikäpä on parempaa kuin kuunnella lenkillä lintujen konserttoa ja muistuttaa itselleen miten ihanaa on olla elossa tällaisten ihmeiden seassa.

Onko sinulla hyviä kokemuksia eläinten vaikutuksista henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin vai onko niistä vain ja yksinomaan haittaa? Voiko eläin olla terapeuttinen? Kerro sinulle tärkeistä eläimistä.

maanantaihin

-Mira