Pelikerhon alku
Olinpa tässä päivänä muutamana kirpputorilla, jossa minulla oli viikonloppuaamuisin tapana käydä haahuilemassa. Huomasin myyntipöydällä mielenkiintoisen näköisen pahvilaatikon, siinä luki: Talisman – mittele voimiasi demonien kanssa. Ajattelin senaikaiseen, tyypillisen uhkarohkeaan, tapaani että voisihan sitä muutaman erän ottaa! Vähänpä osasin arvata, että tästä ensimmäisestä lautapelistä kasvaisi minulle uusi harrastus ja kokonaan uusi elämänvaihe. Ongelmana oli vain, että minulla ei ollut yhtään pelikaveria. Eräänä unettomana yönä sain sitten idean – perustaisin paikalliseen mielenterveysyhdistykseen oman lautapelikerhon! Hankkisin lisää pelejä kirpputoreilta ja haalisin pelikavereita.
Pikkuhiljaa sain houkuteltua lisää porukkaa kerhoon. Aivan alussa harjoittelimme esimerkiksi Magic – the Gathering -korttipelin aloituslaatikoilla ja lähinnä lapsille suunnatuilla peleillä. Kokemuksen ja tietämyksen karttuessa pelien vaikeustaso kasvoi, ja pelaajia sitoutui yhä enemmän käymään pelikerhossani. Kunnianhimoisena tavoitteenani oli, ettei pelikerhossa pelattaisi lainkaan yleisimpiä lautapelejä kuten Monopoli, Afrikan tähti, Trivial Pursuit, Alias jne., vaan keskityttäisiin uudentyyppisiin, vähän haastavampiin harrastajille suunnattuihin lautapeleihin, joita alkoi putkahdella markkinoille yhä enenevissä määrin. Pikkuhiljaa yhdistyksen pelikokoelma vain kasvoi kasvamistaan vuosien saatossa.
Tein yleensä niin että opiskelin edellisenä iltana uuden pelin säännöt ja opetin ne sitten pelipäivänä muille pelikerholaisille. Saattaa olla, että sain pientä etua ensimmäisiin pelikertoihin sääntötietoudellani, mutta sitä kompensoi jatkuvan neuvomisen aiheuttama omaan peliin keskittymisen vaikeus. Toki jos ei ollut uusia pelaajia mukana ja peli oli muutenkin kaikille tuttu, niin olimme suurinpiirtein samalla viivalla.
Mitä hyötyä pelaamisesta voi muka olla?
Lautapelaamisessa on moniakin hyötyjä hauskan ajanvietteen lisäksi. Psykologien mukaan ne parantavat kognitiivisia kykyjä. Useat mielenterveyden häiriöt puolestaan heikentävät niitä, joten lautapelit tuovat hyvää vastapainoa tähän. Monet pelit ovat myöskin englanninkielisiä, joten kielitaitokin kohentuu. Sosiaalinen vuorovaikutus tulee luonnollisesti mukana paketissa. Kaiken kukkuraksi vaikka pelaaja ei olisi itse kovinkaan sosiaalinen, riittää se, että vain tekee vuoronsa. Kaikki otetaan mukaan peliin.
Lähtökohtaisesti jonkintasoisia kognitiivisia kykyjä peleihin kyllä vaaditaan – esimerkiksi keskittymiskykyä ja lähimuistia – jotta pystyy omalla vuorollaan toimimaan sääntöjen puitteissa. Ikään pelaaminen ei kuitenkaan katso, kerhoissani on käynyt aktiivisesti vanhuuseläkeikäisiäkin. Ei tarvitse osata sääntöjä pilkuntarkasti ja virheitä saa tehdä, sillä kukapa meistä olisi täydellinen?
Ja vaikkei lautapelin pelaamisesta kokisi olevan mitään muuta hyötyä, voivat pelitilanteessa unohtua ahdistus, masennus, pakkoajatukset jne., ainakin hetkeksi.
Voitto ennen kaikkea – vai miten se meni?
Vaihdettuani yhdistystä ja perustettuani uuden pelikerhon, törmäsin hämmästyksekseni tässä uudessa peliporukassa erääseen tärkeään seikkaan. Huomasin, että kaikki eivät enää kyynärpäätaktiikalla runnoneetkaan voittoon, vaan antoivat muiden pelaajien voittaa, tai jopa pelasivat suoraan toisten laariin. Aloin itsekin miettiä asiaa, kilpailullisuus kun oli ollut kaikki kaikessa ensimmäisessä pelikerhossa, mutta tässä toisessa asia näytti olevan päinvastoin. Koin muille hyvän mielen levittämisen positiivisena asiana, enkä enää niin raivoisasti pyrkinyt itsekään muiden pelaajien eliminoimiseen kaiken maailman sotapeleissä. Toki vielä nykyäänkin pelaan mielellään kilpailullisia pelejä. On kuitenkin yksi kokonainen genre lautapeleissä, co-op eli yhteistyöpelit. Niille, keille veren maku suussa toisia pelaajia vastaan sapelinkalistelu ei ole mielekästä toimintaa, löytyy siis myös tervehenkisempi vaihtoehto. Muutenkin on aina hauskempaa saavuttaa pelissä voitto yhdessä kaikkien muiden pelaajien kanssa, eikä niin että vain yksi voittaa ja muut jäävät harmittelemaan miten olisivat voineet pelata paremmin.
Yhteenveto
Kaiken kaikkiaan koen lautapelien pelaamisen kehittävänä sekä kuntoutumista hyvin tukevana sosiaalisen kanssakäymisen muotona, joka sopii lähes kaikille. Aika kuluu kuin siivillä hyvän lautapelin äärellä. Voin suositella lähimpään lautapelikerhoon tutustumista – nykyään niitä alkaa olla jo monessa paikkaa tarjolla. Pelejäkin löytyy laidasta laitaan. Aivoille on aina hyvä antaa mielekästä pähkäiltävää, ja samalla viettää laatuaikaa pelikavereiden seurassa.
Matias L
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti