Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Matka lukiosta päiväkotiin

Täällä huutelee 27-vuotias porilainen, Tampereella nuoriso-ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva, kaksisuuntaiset ry:n harjoittelija Jose!


Usein mietin, kuka olen? Mitä kertoa uudelle, tuntemattomalle ihmiselle? Millainen tarina, polku, matka minulta löytyykään?
Olenko vain tutkintoni, työni, taustani, niin sanotusti tilastot ja tietoni? En.
Mutta niistä on helpompi aloittaa.

Vai onko sittenkään?

Olen ylioppilas ja lähihoitaja, joka suuntautui lähihoitaja opinnoissa lasten ja nuorten hoitoon ja kasvuun. Nyt olisi tarkoitus loppuvuodesta valmistua nuoriso-ja yhteisöohjaajaksi Varman kuntoutusrahalla.


Miksi näin? En vielä yläasteella tiennyt mitä tehdä ja missä, muiden auttaminen kiinnosti, mutta lähihoitajan opinnoissa usein läsnäoleva vanhustyö ei napannut, itseasiassa jopa pelkäsin sitä. Päätin siis lähteä lukioon, vaikkakaan en ollut ikinä se kirjaviisain tapaus. Ensimmäisenä lukion koulupäivänä, minulta kysyttiinkin ”mitä SÄ täällä teet?”. Ja se tuntui, vielä vuosienkin jälkeen se tuntuu.

No mutta aiheeseen. Aloin lukion ensimmäisen vuoden keväällä tekemään töitä lukion ohella. Tein niitä lukion läpi ja muutin toisen vuoden syksyllä pois kotoa. Lukiossa kiinnosti terveystieto, psykologia ja kielet. Luin kursseja saksaa ja espanjaa, eri asia on muistanko kummastakaan mitään tähdellistä lausetta edes. Terveystiedon ja psykologian kirjoitin, arvosanat ei päätä huimaa, mutta lakki tuli kuin tulikin ajallaan. En muista lukioajoista kauheasti. Lakin sain 2013 kesäkuussa

”Ensimmäisenä lukion koulupäivänä,

minulta kysyttiinkin ”mitä SÄ täällä teet?”.

Ja se tuntui,

vielä vuosienkin jälkeen se tuntuu.”

Lukion jälkeen hain sosionomiksi ja lähihoitajaksi, vaikka minulla oli tuolloin jo tunne, että ammattikorkea taitaa olla minulle liian kuormittavaa. Ainakin silloin ja nytkin siltä tuntuu. Näin totesi myös selvästi maailmankaikkeus. Lähihoitajaopinnot olivat siis edessä. Sieltä suurin antini oli sydänystävä, vieläkin lähes jokapäiväiseen elämääni kuuluva, suuri tukiverkkoni. Valmistuin lähihoitajaksi 2015 huhtikuussa.

Lapset ja nuoret olivat ammatillisessa mielessä sydäntä lähellä, päädyinkin mm. kahteen harjoitteluun päiväkoteihin, molempiin työllistyinkin. Jälkimmäiseen jäin noin 3,5 vuodeksi, aivan liian pitkäksi aikaa.

Ennen päiväkotielämästä lähtöä, tein töitä. Tein töitä sen eteen, että tieni nuorena olisi erilainen kuin perheelläni oli ollut. Vakituinen työpaikka, oma omakotitalo, avioliitto ja lemmikit, lapsikin. Vakituinen työpaikka ja lapsi jäi yhtälöstä uupumaan. Vakituinen paikka (itseasiassa 4) oli haussa unelma työpaikkaani, mutta kaiken yrittämisen jälkeen epäonnistuin. Tai niin luulin.

Aletaan olla ajassa, jolloin päässä napsahti, pahemman kerran. Pitkään olin ollut aaltoileva, tunteikas, korostuneesti innokas tai toiseenpäähän sukeltava. Tämä tässä oli intensiivisyydeltään ihan omaa luokkaansa. Elettiin vuotta 2017.

”Pitkään olin ollut aaltoileva, tunteikas, korostuneesti innokas

tai toiseenpäähän sukeltava.

Tämä tässä oli intensiivisyydeltään

ihan omaa luokkaansa.”

Josefina M.

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: