Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Matka ennen lukiota

Jos olet lukenut aiemmat tekstit ajatellen, että ompas ollut sekavaa ja tapahtumarikasta toimintaa, niin lapsuuskaan tuskin tylsä on ollut. Muistikuvani menneisyydestäni on hatarat, eikä kaikesta ole muutenkaan tullut perheeni kanssa juteltua, vaikkei mitään kummemmin salaillakaan. Tässä kuitenkin jonkinnäköinen tarinani lapsuudestani. Kuultuna vanhemmilta, isovanhemmilta ja tädeiltä.


Olen kysynyt vanhemmiltani mielipidettä tähän tekstiin, vaikka molemmilla on vielä omia vaikeita mietteitä koskien lapsuuttani ja heidän omaa menneisyyttään, niin molemmat toivottivat tekstin tervetulleeksi ja tarpeelliseksi.

Rakastettu vahinko


Synnytyssalissa mukana oli kummitätini. Minut ristittiin äitini sukunimellä. Isäni sai kuulla minusta vasta aikana ristiäisten jälkeen. Olin niin sanotusti vahinko, mutta aina rakastettu sellainen. Äitini oli alkanut voimaan kokoajan huonommin synnytyksen jälkeen. Itse olen ajatellut näin myöhemmin, äidillä olleen lapsivuodepsykoosi.


Asuimme äidin kanssa myöhemmin käsittääkseni tuetusti lastensuojelulaitoksen pihapiirissä. Olen lukenut joitakin hoitajien kirjauksia tältä ajalta, mutta en ajattele pahalla ajan tapahtumia, olinhan vielä aika pienen pieni, ilman muistikuvia.

Kuulemani mukaan, minulla alkoi tulla lastenkodissa olosta ylähengitystieoireita ja olin sairaalahoidossakin.
Minulle kuulemma suunniteltiin adoptiota, mutta käsitykseni mukaan isovanhempani ja isäni ansiosta tältä vältyttiin.

Ensimmäiset muistoni

Olen tämän jälkeen asunut vähän milloin missäkin, milläkin paikkakunnalla, vähän eri perheenjäsenten ja sukulaisten kanssa. Isäni perhetilanne ei ollut silloin mikään tasaisin, joten siellä asuminen ei oikein onnistunut.


Ensimmäiset muistoni on ajasta, kun asuin isäni vanhempien kanssa muutaman vuoden, noin kuusi-seitsemän vuotiaaksi asti. Tällöin olin välillä viikonloppuja isällä, välillä äidillä, äidin voinnin mukaan. Muistellessani tätä aikaa tulee aika onnellinenkin olo. Uskoisin, että tässä kohtaa äiti on jo saanut kaksisuuntaisen mielialahäiriön diagnoosin.


Muutin isän ja hänen uuden perheen kanssa saman katon alle. Katto pysyi siis vuosia samana, mutta perheeseen kuuluvat henkilöt vaihtuivat useastikin tulevien vuosien aikana. Isälläni on ollut vähän vaiherikkaampi deittailuelämä. Äidillä oli vaihtelevasti sairaalajaksoja, jolloin hänellä saattoi olla ihan psykoottistakin maniaa, välillä äiti taas kaipasi enemmän lepoa masennuksen pauloissa.

Ei häpeää


Olen ollut tietoinen äidin sairaudesta jo lapsesta. Mielestäni se on parempi olla avoin lapsen tasoa myötäillen, kuin salailla ja esittää kaiken johtuvan jostain muusta. Lapsi saattaa syyttää itseään vanhemman vaikeuksista, jollei hänelle avata asiaa hänen kestämällään tavalla. En ole ikinä hävennyt sairautta, en äidillä tai itselläni.


Olin todella herkkä ja tunteikas lapsi. Koitin (ja opeinkin vähän) liikaa kontrolloimaan tunteitani. Jossain kohtaa tukahdutin ja pidin itkut ja huudot sisälläni, sillä eihän se ollut oikein niitä näyttää, välillä pelkäsinkin. Välillä se kaikki purkautui, harmikseni usein äidille, jota niin yritin aina suojella turhalta kuormitukselta.

Äiti ehkä panosti kanssani vietettyyn aikaan erilailla, sillä olihan sitä harvemmin. Oli hesburgerit, jäätelöt kaikilla mausteilla ja Kirjurinluoto (Porissa). Oli läheisyyttä ja läsnäoloa. Isäni taas teki kovasti töitä, yrittäjäperheessä kasvanut, eikä ehkä tainnut osata erottaa töitä aina vapaa-ajasta. Hän halusi turvata meille katon pään päälle ja ruokaa naaman eteen. Molemmilla vanhemmillani on ollut eritavalla vaikea lapsuus ja nuoruus. Ja nuorina minutkin saivat, vain 21-23 vuotiaina.

Uusi minä


Ajattelin, jos olen tosi kiltisti, niin voisin asua äidillä vielä joskus. Se joskus oli 13 vuotiaana, muutin äitini kanssa toiseen kuntaan ja aloitin kahdeksannen luokan uudessa koulussa. Koitti jonkinlainen vapaus. Olla uusi minä, saada uusia ystäviä, viettää heidän kanssaan aikaa ja olla nuori. Kokea ihastukset, ensimmäinen poikaystävä, sydänsurut, äidin tukemana.


Se mikä on tärkeää muistaa, on se kuinka ymmärtäväinen ja kaiken anteeksi antava äiti on aina ollut. Tunnnetaidoiltaan niin rikas. Mutta rahaa ei aina ollut hirveästi ylimääräiseen, välillä tuntui, että jos ruokaankaan. Tämä oli pitkään itselleni arka ja vaikea asia myöntää.


En ollut mielestäni hurja nuori. Toki tupakkaa poltin ja joinkin, varastamisesta jäin kiinni, mutta siihen jäivät kotona asuvan nuoren kokeilut. En karannut kotoa, tai useinkaan valehdellut. Olin aina tervetullut kotiin ja minua ei siellä tuomittu.

Monta perhettä

Minulla on isän puolelta kaksi siskoa, olen siis saanut elää erilaisissa perheissä. Perheessä jossa on useita lapsia, sekä äidin kanssa perheessä jossa olen vain minä. Moneen vuoteen meillä ei ollut hääppöiset välit siskojen, varsinkaan nuoremman kanssa, mutta nykyään voin ilolla todeta asian muuttuneen. Se jos mikä on ihanaa.

Uskon että vaihtuneet perheet ja kodit silti ovat jättäneet jäljen, harvassa kodissa tunnen juurien punoutuvan, muutan ja vaihtelen elämäni rytmiä muutenkin paljon, sairaudenkin takia tietty osalta.

Nyt perheeseeni kuuluu toisella puolella äiti, toisella puolella isä, isän avopuoliso sekä siskojeni lisäksi 2 bonussiskoa. Pysyvyyttä. ❤

Advertisement

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: