Voimasanoja

Voimaantuminen on voimakas sana. Se kuvastaa sitä voimaa, mitä ihmisjoukoilla on, sitä hetkeä, jolloin alistetut tai muuten vain vähäiset kokoavat voimansa ja muuttuvat joksikin uudeksi. Se on hetki, jolloin muutos tehdään omaehtoisesti, ilman ulkopuolista apua. Sellaiset muutokset ovat upeita. Muistan kansainvälisestä politiikasta pari hetkeä, jolloin voimaantuminen oli käsin kosketeltavaa. Sattumalta molemmat ovat vuodelta 1989.

Ensimmäinen tapahtui Kiinassa, Taivaallisen rauhan aukiolla. Opiskelijat pitivät valtavaa mielenosoitusta, ja armeija kutsuttiin paikalle hajottamaan se. Mukana oli jopa panssarivaunuja. Ne kuitenkin pysätti mies seisomalla tankkien edessä. Kokonainen kolonna panssareita seisahtui, kun yksi henkilö voimaantui. Tämän hetken muistavat varmasti kaikki, jotka sen näkivät. Toinen tapaus taas on Romanian diktaattorin Nicolae Ceaușescun viimeinen puhe, joka keskeytyy, kun väkijoukko buuaa hänelle. Kansa oli saanut tarpeeksi, ja uskalsi nousta uhmaamaan määrääjiään. Kuten kaikki varmasti tietävät, tälle diktaattorille kävi huonosti.

Miten tämä liittyy Kaksisuuntaisten yhteisöblogiin? Minäpä kerron. Mielestäni mielenterveyskuntoutujien on aika voimaantua ja osoittaa muulle maailmalle, miten kestäviä, urheita ja rohkeita me olemme. Terveet eivät sitä tajua. Usein jäämme mieleen silloin, kun olemme heikoimmillamme. Sitä kuvaa on vaikeaa karistaa, mutta me pystymme siihen. Meillä saattaa olla tuen tarve, mutta meidän pitäisi pystyä määrittelemään se tarve ja toimenpiteet itse.

Yksi tekijä voimaantumisessa on kieli. Aluksi oli vain mielisairaita. Se oli yleissana, jonka alle niputettiin kaikki poikkeavasti käyttäytyvät. Sana vihjasi, että ihmisellä oli joku vika, sairaus. Että mieli oli hoidon tarpeessa. Sitten alettiin eriytyä. Tuli termi maanis-depressiivinen. Nyt oltiin tietyllä tavalla sairaita. Mieli oli välillä pinnalla, välillä pohjalla. Tämäkin termi oli turhan voimakas, joten tilalle tuli bipolaarinen. Se tarkoittaa kaksinapaista. Edelleen tautia sairastavat olivat vain ääripäitä. Nykyinen termi on kaksisuuntainen, mikä merkitsee matkaa napojen välillä. Emme ole enää pelkkiä ääripäitä, vaan sairautemme on jatkuva matka. Joskus käytetään jopa termiä ”henkilö, jolla on mielenterveyden haasteita” viitatessa keneen tahansa psykiatrisesti sairaaseen.

Kehitys on mennyt oikeaan suuntaan. Nyt voimme puhua suhteellisen neutraaleilla termeillä. Se on omiaan vähentämään mielen sairauksien pahaa mainetta. Ensimmäinen askel voimaantumisessa on se, että avoimesti myönnämme, että meillä on haasteita, ja valitsemme itsellemme sopivimman termin. Kukaan muu ei saa määritellä, miten me puhumme itsestämme ja sairaudestamme.

Kukaan muu ei saa määritellä, miten me puhumme itsestämme ja sairaudestamme.

Yksi paikka voimaantua on vertaistukiryhmä. Kun vuosia sitten menin Tampereella Taimin kaksisuuntaisten vertaistukiryhmään, olin kuulemma kamalan levoton (en tajunnut sitä itse). Kahdessa vuodessa minä rauhotuin ja aloin keskittyä. Lopulta minusta tuli ryhmän vetäjä. Vertaistuen voima on siinä, että silloin huomaa, ettei ole haasteineen yksin. Toiset ovat tehneet samat virheet kuin itse, ja siinä he vain istuvat. Ehkä tämä ei olekaan niin toivotonta? Jos ryhmän dynamiikka toimii, voi istunnon jälkeen mennä vaikka seisomaan panssarivaunun eteen. Ja se on paljon se.

[Lisätty 15.4.2019 : Artikkelin kirjoittaja on Kaksisuuntaiset ry:n puheenjohtaja, Mika-Petri L.]