Mielen sairauden kuvat

Tänään on maailman mielenterveyspäivä. Sen kunniaksi luon haukankatseeni kuvitukseen, jolla mielen sairautta koetetaan tuoda mediassa yleisölle käsitettävämmäksi – ja sorrutaan tavattoman usein latteisiin, yllätyksettömiin ratkaisuihin. Seuraa joukko kliseisiä kuvatyyppejä.

1. Tyhjää harovat kädet

Tästä kuvatyypistä on useita eri variaatioita. Kunniapaikalle pääsevät hämärässä sumussa harontaansa harjoittavat kätöset. Toisinaan kädet haparoivat kankaan takana. Mitään eivät otteeseensa saa. Liekö käsien omistaja hukkumassa vai näkeekö painajaista? Kuka sytyttäisi valot? Kuka kertoisi, mitä tällaisilla kuvilla haetaan? Ainakaan ei kerrota mitään rakentavaa, vaan vahvistetaan ennakkoluuloja mieleltään sairastuneista: ihan kujallahan ne ovat, sokkona haahuilevat, kasvottomat otukset.

2. Nuolet eri suuntiin

Klassikko! Tämä kuvallinen yllätyksettömyys saa minut aina tuskastumaan: eikö todella keksitä mitään raikkaampaa ja vähemmän yksinkertaistavaa tapaa kuvallistaa kaksisuuntaista mielialahäiriötä?

3. Ihminen lattialla yöpuvussa kädet kasvoillaan

Okei. Ehkä tällaisella ratkaisulla koetetaan havainnollistaa masennusta. Masennus on kuitenkin valtavan paljon muuta kuin kädet kasvoilla kyyhötystä puolipukeissa jossakin keittiön nurkassa. Uskallan väittää, että enimmäkseen se on jotain aivan muuta.

4. Päästä puuttuu palapelin palanen

Siis oikeasti. Vieläkö ollaan sitä mieltä, että meiltä sairailta puuttuu jotain ratkaisevan tärkeätä päästä? Että olemme jotenkin vajaita? Vajaamielinen – se sana jäi jo sadan vuoden taakse. Eivätkö tällaiset kuvatkin voisi jo vajota samaan unhoon?

5. Sirpaleiksi hajoava pää

Edellisen vahva hengenheimolainen. Tarvinneeko sanoa muuta?

6. Tunnistamaton ihmishahmo hämärässä huoneessa

Tämä on yksi yleisimmin käytettyjä kuvatyyppejä, kun joku kertoo anonyymisti kokemuksiaan mielen sairaudesta, ja kuvittaja raapii päätään koettaessaan keksiä jotain vaihtoehdoksi henkilökuvalle. Tadaa – epämääräinen tumma hahmo selin kuvaajaan tunkkaisen sävyisessä, valottomassa huoneessa! Ratkaisu on löytynyt!

7. Maskit

Jokainen kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä juttuja lukenut on varmasti törmännyt maskeihin kuvituksessa. Tyypillisesti esillä on kaksi teatterimaskia: ilonaama ja surunaama. Niillä ehkä yritetään yksinkertaistaen viitata maniaan ja masennukseen. Se on vielä ymmärrettävissä, mutta entä kun kuvassa on vain yksi, usein ilmeetön maski, jonka takana ihminen lymyilee? Miksi maski? Piilottelemmeko muka jotain? Koetammeko esittää jotain muuta kuin mitä olemme? Minusta jo sellaisen kuvallinen vihjaaminen on loukkaavaa.

8. Haikea katse ulos verhojen tai sälekaihdinten raosta

Mielisairas on tietysti yksin sisällä hämärässä huoneessaan, anonyyminä tai hieman tunnistettavampana, mutta yhtä kaikki passiivinen, maailman menosta irrallinen seurailija, joka ei osallistu yhteiskuntaan, vaan katselee sitä sivusta omasta synkästä loukostaan. Eiku…

Millainen on hyvä mielen sairauden kuva?

Kun nyt olen ärissyt kuvallisista kliseistä peräti kahdeksan eri esimerkin voimin, joku ehkä miettii, kelpaako tuolle ihmiselle mikään.

Kyllä kelpaa.

Me olemme ihmisiä siinä kuin kuka tahansa. Sairautemme ovat yksilöllisiä. Mitä jos lähdettäisi liikkeelle siitä? Mieleltään sairastuneen ihmisen kuva on ihmisen kuva. Sairautta itsessään on hyvin vaikea kuvata ulkokohtaisesti. Entäpä jos (oletetusti) terve kuvantekijä kysyisi sairaalta kohteeltaan, millä tavoin tämä toivoisi sairauttaan kuvattavan, olipa kyseessä henkilökuva tai abstraktimpi juttu? Saattaa olla, että vastauksena tulisi jotain aivan muuta kuin aiemmin luettelemiani kliseitä.

Olen ollut useammassa lehtijutussa kertomassa sairaudestani. Olen toivonut juttujen kuvitukseksi valoisia, toiveikkaita henkilökuvia, joissa olen normaali oma itseni. Onnekseni olen sellaisia saanutkin. Ne kuvat ovat olleet ajatuksella sommiteltuja ja taidolla napattuja, eivät kuvapankkien tarjoilemaa pehmeää, mauttomaksi mutusteltua purkkaa.

Johanna K