Kiitos, läheiset

Tänään on valtakunnallinen mielenterveysomaisten päivä eli Ilonan päivä. Me yhdistyksessä tykkäämme enemmän sanasta läheiset – omaisia kun on kuolleilla, ja me sairaat olemme, onneksi, elossa. Mutta sanasta viis ja tärkeämpään asiaan.

Me olemme kaikki jonkun lapsia, ystäviä, vanhempia, työtovereita. Läheisten joukko on sairastuneiden joukkoa laajempi. Mielen sairaus koskettaa välillisesti valtavaa määrää ihmisiä. Kun ajatellaan, että kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia on keskisuuren kaupungillisen verran, täyttävät kaksisuuntaisten läheiset jo melkoisen suuren metropolin.

Kärsimys kertautuu ja tragedia laajenee kuin pisaran jälki vedessä. Emme ole yksin, vaan kokonaisuuden osia. Ihminen on yleensä varsin empaattinen olento, joten läheisen vaikeudet harvoin jättävät ketään kylmäksi. Auttamisen halu on meissä sisäänrakennettuna. Entäpä, kun mikään määrä empatiaa ja apua ei tee läheistä terveeksi? Auttajakin voi uupua, ja usein uupuukin.

Stigma satuttaa myös läheisiä. Jos ei ole mieleltään sairaalle helppoa joutua toisinaan kohdelluksi terveitä huonompana, heikompana, tyhmempänä ja pahempana ihmisenä, ei ole helppoa myöskään läheisellä, joka joutuu ennakkoluuloja ja vääriä käsityksiä sivusta seuraamaan ja oikomaan, jos rohkeus sellaiseen riittää.

Kun hoitoon pääsy on vaikeata, tuska on yhteinen. Riittämätön hoito takaa sekä sairastuneelle että läheisille haasteellisia aikoja. Emme varmasti ole helpoimmasta päästä ihmisiä oirehtivina! Saati sitten, jos satumme sairaudentunnottomiksi tai lopetamme lääkityksen omin päin tai itselääkitsemme päihteillä. Te olette kyllä kokeneet nahoissanne, mitä kaikkea voimme keksiä. Olemme takuulla välillä pohjattoman rasittavia tyyppejä.

Mahtunee mieleltään sairastuneen läheisen elämään myös huojennusta ja iloakin. Iloa siitä, että hoitoon kenties pitkän odottelun ja vääntämisen jälkeen pääsee. Iloa sairastavan oireiden helpottumisesta. Me emme sitä paitsi koskaan ole sataprosenttisen sairaita, vaan meissä on myös terveyttä. Niistä terveyden palasista, olivatpa ne pieniä hippusia tai suurempia, on kaikki syy iloita!

On myös muistettava, että läheisen koko elämä ei pyöri sairaan ympärillä – toivottavasti! – vaan terve itsekkyys on täysin sallittua. Rakkaus voi olla rajaton, mutta jaksaminen ei sitä ole. Jos joskus menee hermot, antaa mennä! Sekin on sallittua.

Sydämen pohjasta kiitos, läheiset. Kiitos, että jaksatte meitä. Ja vaikka ette aina jaksaisikaan, kiitos, että olette.

Johanna K

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

%d bloggaajaa tykkää tästä: