Istuin iltakahvilla kun tunsin humaltuvani. Pupillit tuntuivat laajenevan ja mieli oli levoton. Olin jo aikaisempina päivinä välillä häslännyt ja välillä maannut lamaantuneena sohvalla. Nyt tiesin ainakin varmasti, että minulla oli hypomania. Ilmeisesti tämä stressi ja lääkkeiden vaihto samaan aikaan oli laukaissut minulla sekamuotoisen jakson. Lääkäri käynti sattui tähän samaan syssyyn, syynä juuri tuo lääkkeiden vaihto. En suostunut vaihtamaan lääkkeeseen joka taas lihottaisi. Päädyttiin kokeilemaan sellaista vaihtoehtoa, joka myös nostaisi prolaktiini arvoja, mutta ei niin paljon kuin edellinen lääke. Syynä se, ettei minulla ollut enää oikein muita vaihtoehtoja. Lääkäri näki jo heti minun huoneeseen tullessani, että minulla oli hypomania. Kuulemma liikkeistä ja olemuksesta sekä puheesta erotti. Minua hävetti suunnattomasti. En ollut koskaan älynnyt, että hulluuteni näkyi hyvin myös päällepäin. Yritin heti käyttäytyä jotenkin rauhallisemmin ja normaalimmin.
Seuraava käynti olikin hoitajalla ja tähän mennessä olin jo taas masentunut. Olo oli tuskainen ja vetämätön. En taaskaan ollut jaksanut käydä suihkussa tai meikata. Pölähdin paikalle kuin metsän peikko, eikä se minua vähääkään kiinnostanut. Hoitajalle juttelu kuitenkin vähän paransi mieltä, mutta jo kotiin saavuttua olin taas oma apaattinen itseni. Masennus vaan jatkui ja mukaan tuli nyt myös uuden lääkkeen sivuoireet ja entisen pois jättö oireet. Uusi lääke oksetti ja entinen toi pintaan kylmän hien ja tärinän. Aloin tuntea jo painetta, kun minun piti saada itseni toimintakuntoon joulukuun alkuun mennessä. Koko perhe tarvitsi sitä. Olimme juosseet surua karkuun pikavauhtia ja meille olisi nyt tulossa koiranpentu. Hoitaminen olisi minun vastuulla, koska olisin eniten kotona. Miten helkkarissa pystyisin siihen, kun en pystynyt huolehtimaan itsestänikään. Päätin nostaa masennuslääkkeeni annosta ja parin päivän päästä oloni olikin jo parempi. Tuskin kerkesi taas lääkkeistä johtua, vaan mieliala läksi seilaamaan toiseen suuntaan. Ei auttanut kuin yrittää taas pysyä mukana.
Mielen taas pikkuhiljaa kohentuessa minulle soitti myös hematologi liittyen viimeisimpiin verikokeisiini. Minua seurataan siis säännöllisesti veritautini vuoksi. Tiesin jo melkein mitä sieltä oli vastassa, koska olin koiran kuoleman jälkeen kärsinyt tietynlaisesta päänsärystä ja niskajäykkyydestä. Punasoluja olikin ruvennut muodostumaan liikaa, hemoglobiini oli korkea samoin kuin hematokriitti. Toisin sanoen vereni alkoi olla liian ”paksua” varsinkin kun minulla on myös verenpainetauti. Ainut lääke mikä vähän hidastaisi taudin kulkua on lopetettu tekemästä. Suomessa ei vielä korvata vastaavia valmisteita ja omakustanteisena ne ovat tonnin kuussa. Ainoaksi vaihtoehdoksi jäivät miedot solunsalpaajat, jotka nostavat leukemian riskiä. Niitäkään ei voinut nyt aloittaa, kun maksani oli niin huonossa kunnossa. Seuraavaksi siis maksan ja pernan ultraan ja mahdollinen venesektio, joka on vähän niin kuin verenluovutus. Tuo maksa minua on vaivannut ennenkin ja tämä tieto sai nyt lopettamaan viikonlopputissuttelun kertalaakista. Lääkkeet, alkoholi ja ylipaino on huono yhdistelmä. Tämä on nyt otettava tosissaan. Maksaa on vaikea korvata.
Kaikki tämä sai miettimään miten paljon vastoinkäymiset, kriisit ja stressi vaikuttavat myös somaattiseen terveyteen. Hematologini on jo aiemmin todennut, että veritautini on reaktiivinen. Työstressin aikana tilanne oli huono ja oli vaikea löytää hoitotasapainoa. Viimeaikoina eläkkeellä ollessani pärjäsin kokonaan ilman lääkkeitä. Ihminen on kokonaisvaltainen eikä mielen ja kehon sairauksiakaan pitäisi hoitaa erillään toisistaan. Kyllähän sen huomaa aina, miten jonkun stressin mennessä ohi iskee flunssa päälle. Nuorempana aina kun jännitin etukäteen jotain tilannetta niin minulle tuli herpes huuleen. Yleensä aina ennen koulukuvausta tai kokeita tai synttäreitä. Toivotaan että nyt löydän taas takaisin jonkinlaiseen tasapainoon. Kunhan uusi lääkecombo alkaa vaikuttaa ja tämä sekari taittuisi. Pitää nyt keskittyä lapsiin ja tulevaan koiranpentuun. Kaikkiin positiivisiin asioihin, niin ehkä tämä minun villi verenikin rauhoittuisi. Kuten olette huomanneet niin en enää ole pysynyt maanantai kirjoitusrytmissä. Nyt ja jatkossa tulen menemään voimavarojeni mukaan, mutta tavoitteena on silti kirjoittaa kerran viikossa, varsinkin jos muut kirjoittajat eivät ole kirjoitusvuorossa. Koirapennulle hommaan sitten omat some kanavat, ettei tule täällä siitä höpöteltyä. Pitää sitten laittaa kuitenkin linkkiä niin pääsee halukkaat sitäkin kohellusta seuraamaan.
Seuraavaan kertaan.
-Mira
kuvat: Pixabay
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti