Monesti aikoinaan olen kuullut siitä että kun olen taidemaalari niin saan olla hullu. Ihan kuin se olisi helpompaa. Kyllä minun mielenterveydellisiä sairauksia jotkut karsastaa kun kerron niistä. Osa sanoo että kyllä se siitä ohi menee tai kaikilla on joskus huono päivä. Minulle se vaikuttaa itsetuntoon. Kun maalaan, kaikki pahat tunnetilat unohtuu. Mutta olen kyllä aika herkkä palautteelle tai jos sitä ei saa ollenkaan. Itsetunto on vaikea asia kunpa olisi superhyvä jossakin, aivan mahtava, niin kyllä silloin kelpaisi. Mutta miten taidetta katsotaan että kuka on hyvä. Jos teet hyvinkin näköistöitä niin onko silloin hyvä?
Heikko itsetunto kyllä vaivaa varmasti monia välillä. Ei se ole kiinni siitä onko jokin sairaus tai ei.
Sitä vaan arvostelee itseäänkin ja on vaikeuksia pitää itsestään sellaisena kuin on. Muissa ihmisissä yritän aina nähdä hyvää. Kaikki ovat hyviä jossakin. Näin luulen ja uskon. Ja jos joku on hyvä jossakin, sanon sen kyllä.
Monesti näyttelyni avajaisissani koen että onko nämä työt edes mistään kotoisin. Tai jo ripustuksessa mietin näin. Miksi en vain luota siihen että jos itse tykkään niin se riittää.
Haluan kehittyä taiteilijana ja varmasti kehitynkin jatkuvasti, toivottavasti muidenkin mielestä parempaan suuntaan.
Täällä Kaksisuuntaiset ry:ssä on todella paljon eri alan taiteilijoita. Kertooko se siitä että täytyy olla ainakin vähän hullu jotta syntyy taidetta? Kysynpähän vain.
Muissa ihmisissä yritän aina nähdä hyvää.
Taideopettajani joskus sanoi että kyllä kaikki taiteilijat on ainakin vähän hulluja. Pitääköhän se sitten paikkansa? Kyllähän sitä taiteilijat purkaa olotilojaan taiteeseen. Kai me sitten ollaankin kaikki hulluja 🙂
Näin Skitsoaffektiivisena menee kyllä mielialat ihan siksakkia. Välillä on ihan helvetin hyvä, sitten taas on ihan perseestä. Onko kultainen keskitie taas sitten hyvä asia? Ei välttämättä. Jos ei toista puolta niin ei toistakaan, ehkä. Ja puuttuuko intohimo tekemisestä jos sitä ei tee tunteella? Ja tunne on voimakas.
No olen kyllä sopeutunut siihen että olen hullu. Ja teen hulluja asioita. En onneksi pahoja.
Kyllä hulluna oleminen välillä rassaa kun on huonot fiilikset, onneksi maalaan ne usein pois.
Olen oikeastaan elämääni aika tyytyväinen nykyään. Huolimatta kaikesta ylimääräisestä kuormasta.
En kaipaa nuoruutta takaisin.
Jos itsetuntoni olisikin liian hyvä, olisin varmaan hyvinkin itsekeskeinen. Epävarmuus toisaalta tekee nöyräksi. Kaipa se on osaltaan hyvä asia. Jotain täytyy vähän arastella jotta pääsee eteenpäin.
Ja tekee taidetta paremmin kokoajan. Näin toivon.
Sari N
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti