Artikkeli on osa Aallonmurtaja-hanketta. Hanke on suunnattu noin 16–29-vuotiaille, joita kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö koskettaa omakohtaisesti tai läheisen kautta.
Tänään haluan lausua teille runoja. Neljä runoista olen kirjoittanut itse ja viides on Eino Leinon Jumalien keinu, jonka pidetään kuvastavan kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja joka on yksi lempirunoistani.
Olen pitkään halunnut lausua joko omia, tai muiden runoja ääneen ja nyt vihdoin uskalsin luoda itselleni aiheeseen liittyvän TikTok-tilin. Jos jotakuta kiinnostaa, se löytyy tästä.
Haluun päättää tän elämän,
en nää siin enää järkee.
Anna mä luovutan, antaudun möröille.
Oot silti mulle tärkee.
Jatkan sun matkassa,
sydämessäs tunnet mut.
Muistot voi haalistuu mut pahojen yli
mä kannan sut.
Se mustuus vie pian kaiken hyvän
mitä mus on jäljellä.
Joko hyppään sillalta tai alan sitä palvella.
Antaudun sille ja katoon ikuisesti pimeyteen.
Tai avaan sille oman tien vapauteen.
Valehtelen kaikille,
sillä rikottua lupausta kannan.
Kukaan ei kai ymmärrä,
jo kaiken itsestäni annan.
Oon tehnyt kaikkeni mut kukaan ei halua auttaa.
Ehkä mun tää elämä pitäis lopettaa
oman käden kautta.
Lasikopissa kaksi naista
surullisii ja sirpaleina.
Yhdessä pohjalla
tukemassa toinen toistaan.
Musiikki pauhaa, suut käy.
Kyynel poskella vierii hetken
ennen kuin sen pyyhkii toinen pois.
Lasikopissa kaksi naista
tajuavat olevansa yksi.
Mistä tää paska olo johtuu?
Onneksi mies osaa antaa lohtuu.
Riipivää huutoa ja roikkuvaa takertumista.
En halua että hän päästää irti,
pelkään katoavani.
Pelkään etten löydä enää itseäni.
Ainut huoneessa oleva lämpö hohkaa
hänen rinnastaan.
Kaikki muu on mustaa ja kylmää.
Hän ravistelee minua kevyesti,
palauttaa tähän maailmaan.
Räpyttelen kyyneleisiä silmiäni,
mutten erota häntä edessäni.
Kenen korkeat jumalat keinuunsa
ottavat kerta,
eivät ne häntä yhdessä kohden pidä,
he heittävät häntä
välillä taivaan ja maan –
siksi kuin järjen valon häneltä ne vievät.
Ja kuka maailmoiden mahdin kuuluttaja on,
hän tänään pilvien ääriä kulkee,
ja huomenna makaa
maassa niin syvällä
kuin koski, mi vuorten
kuilussa kuohuu.
Kuka keinussa jumalien keinuu,
ei hällä elon aika pitkä ole.
Syyn, syyttömyyden
hän huiput nähköön –
sitten tulkohon tumma yö.
– Eino Leino –
Olin ensimmäistä kertaa osastolla kaksisuuntaisen mielialahäiriön vakavan masennusjakson vuoksi. Romahtelin kokoajan, minulla oli pakkoajatuksia joissa halusin tehdä itselleni pahaa. Olin myös ihan loppuun palanut. Olen tätä kaikkea edelleen, mutta se ei ollutkaan tämän kirjoituksen tarkoitus.
Osastolla tutustuin moneen uuteen ihmiseen, kuuntelin heidän tarinoitaan, loin ystävyyssuhteita. Halusin kirjoittaa jotain heidän näkökulmastaan, joilla ei asiat ole ehkä niin ”hyvin” kuin itselläni.
Pakokauhu hiipii kehossa.
Tarvittavat ei oo enää tehossa.
On pelottavaa olla yksin,
ajatustensa kanssa sylityksin.
Ei kukaan muu voi katkaista,
tätä kierrettä ratkaista.
Me, myself and I…
Oon ainut joka voi tehdä jotain.
Myrskyn keskellä,
tekis mieli huutaa äitiä.
Mut se joka tulee hätiin
on hoitaja-täti.
Itken ja tärisen,
pelosta värisen.
Seinät kaatuu päälle.
Kunpa joku näkis mun sisälle.
Pakokauhu ja maailma ympärillä muuttuu,
silmät menee kiinni ja pääsen vihdoin nukkuun.
Tiia E
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti