Eläkeläinen vai superlahjakkuus?

Mitä yhteistä on näyttelijä Catherine Zeta-Jonesilla, räppäri Kanye Westillä tai laulaja Mariah Careyllä? Heillä ja monella muulla erityisyksilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, kertoo internet.

Siltä varalta, että viesti ei mene läpi, samaan listaan liitetään usein myös vaikkapa edesmenneet rokkari Kurt Cobain, kirjailija Ernest Hemingway sekä säveltäjä Gustav Mahler, jotka ovat kaikki saaneet diagnoosinsa postuumisti (mikä on vähintääkin kyseenalaista). Nämä nimilistat ovat pitkiä – ja jopa Wikipediasta löytyy yksi.

Miksi kaksisuuntainen mielialahäiriö tuodaan usein esille lahjakkuus- ja julkkiskärki edellä? Syitä lienee monia, mutta yksi niistä on sympaattinen halu normalisoida kaksisuuntaista mielialahäiriötä: nämäkin hienot ihmiset ovat sairastuneet tähän tautiin. Julkkisbipoparaati vähentää varmasti stigmaa, joka sairauteen liittyy. Se on hyvä. On pelkästään kannustettavaa, että taiteilijat puhuvat mielenterveyden haasteistaan. Silloin Mirja Muurarinkin on helpompi olla avoin sairaudestaan, kun hän palaa pitkältä sairaslomalta työmaalle: katsokaas kun minulla on sama sairaus kuin Cheekillä.

Toinen väistämättäkin mieleen nouseva näkökulma on sairauden romantisointi: se esitetään kykynä, merkittävänä tekijänä osana poikkeusyksilön lahjakkuutta ja luovuutta. Se on helppo liittää hullun taiteilijan kuvaan, jossa taidetta tehdään mystisen euforian vallassa. Kanye West on itsekin tuonut tätä kyseenalaista näkemystä esiin. Hän kutsuu bipoa supervoimakseen.

Siispä ei ole tavattoman yllättävää, että jotkut suorastaan haluavat olla bipoja. He marssivat lääkärin vastaanotolle ja pyytävät bipodiagnoosia. Kaksisuuntainen kuulostaa jännemmältä kuin unipolaarinen masennus. Siinä on villi ja mystinen mania mukana. Siitä on tullut tosiaan myös julkkisten sairaus. Antaako diagnoosi myös anteeksi menneitä törttöilyjä, pohdin minä. Tai haetaanko sillä selitystä ailahtelevalle luonteelle? Tai päihteidenkäytölle, mikä on erittäin yleistä bipojen keskuudessa?

Ja sitten on äsken mainittu luovuus.

Tutkimus sanoo, että kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön liittyvä geeniperimä todella edesauttaa luovuutta. Toisaalta tutkimus sanoo myös, että kaksisuuntaista sairastavan biologiset ja terveet läheiset ovat vielä todennäköisemmässä asemassa menestyä luovilla aloilla. Se on loogista: silloin omaa luovuuden kannalta ”hyvät” geenit eikä sairautta, jolloin toimintakyky säilyy. Kun elää jatkuvassa, rajussa aallokossa, on hankala kirjoittaa menestysromaania.

Näin on valtaosan meistä kohdalla, sillä sairaus syö meistä tavallisista kuolevaisista usein terän, kyvyn, energian. Joka kuudes tekee myös itsemurhan, jolloin kaikki luovuus loppuu. Monet meistä on tosiasiassa opettajia tai suutareita tai siivoajia tai mitä kukin on. Jotain arkista, mitä nyt ihmiset ihanasti ovat.

Kylmä fakta on kuitenkin tämä: täysin suhteettoman iso osa meistä on työkyvyttömyyseläkkeellä. Se johtuu siitä, että paukut ovat huvenneet, eikä mahdollisuutta säännölliseen työhön tai opiskeluun ole. Psykiatrian professori Erkki Isometsä sanoi Hesarissa (21.12.21, maksumuurin takana), että noin puolet kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavista joutuu työkyvyttömyyseläkkeelle ajan mittaan. Siis noin puolet. Joka toinen. Kolikon kääntöpuoli. Shakkilaudan toinen pääty.

Jos sinulla siis on kaksisuuntainen mielialahäiriö, olet paljon, paljon, paljon todennäköisemmin eläkeläinen kuin menestyvä superlahjakkuus – varsinkaan sellainen, jonka mahdollisesta tai todetusta sairaudesta spekuloidaan vielä jopa sata vuotta kuolemasi jälkeen, kuten Gustav Mahlerin tapauksessa nyt minäkin tässä tekstissä teen.

Et halua tätä sairautta. Menestyvät bipot saattavat olla vaikka kuinka sairaita, mutta heillä on ainakin ajoittain jäljellä toimintakykyä, joita valtaosalla meistä sairastuneista ei juuri ole. Herää myös kysymys: mitä jos saamamme hoito olisi tehokkaampaa ja yksilöllisempää? Voisivatko tulevaisuuden lääkkeet toimia tehokkaammin? Monessa bipossa on tosiaan tutkitusti sisäänrakennettuna melkoinen luova voima, joka voisi hyödyttää yhteiskuntaa – vaikka suurta menestystä ei taiteessa koskaan tulisi. Jos siis toimintakykymme olisi parempi, eivätkä joka toisen paukut menisi kiikkustuolin keinuttamiseen.

Miikka P

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: