All things must pass

Kesä koittaa, kun kirjoitan tätä. En muista, koska se on viimeksi tuntunut näin hyvältä. Edellinen pidempi tasainen jakso elämässäni sijoittuu vuoteen 2010. Sain diagnoosini vuonna 2019, mutta lienen oirehistoriani ja erilaisten vaiheiden perusteella sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 25 vuotta. Viimeiset 12 vuotta ovat olleet taudin suhteen kiihdytysaikaa.

Tuona aikana olen ollut pääasiassa masentunut. Depressiotani on pilkkonut melkeinpä vain maniat ja sekamuotoiset jaksot. Nyt olen ollut kauan odotetussa remissiossa jo pari kuukautta. Lääkecocktail sekä elämäni ja kroppani suhdanteet ovat juuri nyt kohdillaan.

Nyt otan kesän vastaan avosylin. Aiemmin se on tuntunut sormien läpi valuvalta hiekalta: pitäisi nauttia olosta, mutta en pysty, sillä olen liian masentunut, liian ahdistunut, liian kiihtynyt. Liikaa jotain.

Pitkän vaelluksen jälkeen tavallinen arkikin tuntuu juhlalta. Jaksan kevyesti hakea lapseni päiväkodista ja viedä hänet ja nuorimmaisen illaksi kerhoon. Jaksan katsoa elokuvia, käydä juoksemassa kevyin jaloin ja tehdä jo hiukan töitäkin, mikä on minulle kaikki kaikessa. Kaikki se, mikä on ollut pitkään poissa, on taas tässä ja nyt – aivan kuin elämän eririppu olisi auennut edessäni.

Samalla minusta tuntuu siltä, että rahaa pitäisi laittaa pankkiin: Yritän pudottaa masennuksen ja lääkkeiden kerryttämiä kiloa. Käyn juoksemassa paitsi juoksemisen ilosta myös siksi, että minun pitää hoitaa fysiikkaani. Sen täytyy kestää taas seuraavat epätoivona ja fyysisenä heikkoutena näyttäytyvät jaksot. Masentuneena selkääni sattuu ja maitolitra tuntuu painavan kaksi kiloa yhden sijaan.

Minun täytyy varustautua, sillä tiedän, että vaikka nyt olen kunnossa, joudun vielä ottamaan matsia tämän vittumaisen sairauden kanssa. Koska ja missä ja miten? Sitä en vielä tiedä, se selviää sitten. Siihen saakka haistatan sairaudelle pitkät ottamalla elämästä irti kaiken muttereita ja pultteja myöten.

Nautin siis joka hetkestä. Koen olevani ihmisenä tärkeä, kun masennuksen valheet eivät tee minusta merkityksetöntä. Kesä ei tunnu pahalta, voin nauttia sitä. Menen perheen kanssa jäätelölle ja rannalle. Tapaan ystäviäni, joita en jaksa nähdä, kun olen masentunut. Katson aurinkoon ja suljen silmäni: valo tuntuu hyvältä ja lämpö iholla myös.

Sinulle, josta kesän tulo tuntuu raastavalta, sanon että pidä kiinni siitä, mistä voit. Tartu kaikkeen, mistä voit saada edes hitusen verran iloa. Olet tärkeä. Olet rakastettava. Älä luovuta. Jos ajattelet muuta, se on pelkästään sairautesi kuiskimaa valhetta.

Vointisi kääntyy vielä, sillä erilaiset vaiheet – myös remissio – ovat tämän sairauden dna:ssa. Pahimpina hetkinä minulla on tapana hokea paria mantraa. Toinen niistä on George Harrisonin käsialaa, ja se kuuluu: All things must pass.

Kyllä, kaikki kestää vain aikansa, vaikka tuo aika tuntuisi kuinka pitkältä hyvänsä.

Miikka

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus
%d bloggaajaa tykkää tästä: