Kaksisuuntaiset ry:n yhteisöblogi lomailee heinäkuun ajan ja minäkin jatkan kirjoittelua taas elokuun ensimmäisestä maanantaista alkaen. Kiitos että olette käyneet uskollisesti lukemassa blogiamme, helpottaa tietää ettei ole yksin näiden asioiden kanssa. Kiitos myös kommentoinnista. On aina mukavaa jos kirjoitus saa aikaan keskustelua. Olisimme kiitollisia myös siitä, jos kävisitte antamassa palautetta meille, jotta osaisimme kehittää toimintaamme.
Nyt on viime aikoina ollut väsynyt ja nuutunut olo. Tuntuu että on antanut kaikkensa ja olo on kuin kuivaksi väännetyllä tiskirätillä. Olen ruvennut vakavasti harkitsemaan että lopettaisin kesken opiskeluni, jonka opinnäytetyönä tämäkin blogi sai alkusysäyksensä. Olen pohdiskellut sitä, että miksi pidän itseäni jatkuvassa stressi tilassa, vaikka olen määräaikaisella työkyvyttömyyseläkkeellä ja minulla pitäisi olla aikaa antaa itseni toipua. Miksi pinnistelen opiskella ylempää sosionomin amk tutkintoa, jos minusta ei enää koskaan ole esimies tehtäviin. Taustalla on vain kova halu päästä joskus vielä tienaamaan ja mahdollistaa näin lapsilleni parempi tulevaisuus. En vielä halua myöntää itselleni ettei minusta ehkä ole tähän. Olenko loppuiäkseni ”tuomittu” olemaan eläkkeellä, kun en muuhunkaan enää pysty. Ennen kestin hyvin stressiä ja nyt en tunnu kestävän sitä ollenkaan. Päätöstäni vaikeuttaa vielä se häpeän tunne mikä luovuttamisesta koituu. Jos olen oikein rehellinen itselleni niin antaisin itseni vain olla. Kun stressi tulee menen lukkoon enkä jokatapauksessa saa aikaiseksi yhtään mitään. Mikä pointti tässä siis on oikein pyristellä. Motivaatiokin on ihan hukassa. Minulla on vaan hirveän kova tarve näyttää maailmalle ja lapsilleni, ettei tämä sairaus ole mikään este normaalille elämälle. En tiedä. Auttakaa te. Mitä ihmettä minun kannattaisi tehdä? Miten teillä muilla sujuu työelämässä oleminen? Minkälaista tasapainoilua se vaatii vai vaatiiko?
No mutta. Näitä siis pohdiskelen tässä loman aikana ja yritän olla stressaamatta liikaa. Muita lomasuunnitelmia ei ole kuin esikoisen rippijuhlan järjestäminen. Varaa ei sen jälkeen ole kovin kummoiseen kesälomareissuun. Yleensä ollaan aina reissuttu asuntoautolla noin viikon verran, mutta tänä kesänä jos kävisi päiväseltään jossain niin sekin olisi kiva. Kyllä sitä aina jonkinlaista irtiottoa kaipaa. Pitää päästä välillä neljän seinän sisältä tuulettumaan. Ei ne hommat etene noita koulukirjoja tuijotellessa. Suosittelen reissaamista ja laiskaksi heittäytymistä kaikille tänä kesänä. Armoa itselle ja henkistä hyvinvointia. Rentouttavaa kesää kaikille ja palataan asian äärelle taas elokuussa uusin voimin!
-Mira
Kannattaa kesän aikana tutustua myös yhdistyksen facebook sivuilla julkaistuihin kirjasuosituksiin
Mielen mainingeista 
On se tasapainoilu kyllä haastavaa. Vaikka en nyt kolmikymppisenä olekaan tehnyt pitkää työuraa enkä opiskellut yhtä ammattitutkintoa enempää, kaikki pienetkin pyrähdykset työelämään vaatii oikean ajan ja reilusti vapaa-aikaa. Mielekkäässäkin työssä uuvuin viime talvena, ja sairauslomaahan siinä joutui vähän ottamaan… Vaikka en kuormittanut itseäni töiden lisäksi juurikaan muilla harrasteilla, masennuksen hetkellinen paheneminen pakotti pysähtymään.
Vaikea siis sanoa, miten tasapainon löytäisi.
Oman olon tunnistaminen ja väsymyksen huomaaminen ajoissa varmasti auttaa ainakin!
Ehkä pitäisi päästä pois myös ajatuksesta, että jonkun asian lopettaminen on ”luovittamista”.
Täytyy pohtia, voisiko elämässä mieluummin vaikka ”korvata” jonkun asian toisella.
Ehkä opiskelujen sijasta voisi keskittyä esim. perhe-elämään, harrastukseen tai kuntoutukseen? 🙂
TykkääLiked by 1 henkilö
Hyviä vinkkejä! On vaan tarkasti yritettävä kuunnella mikä itsestä tuntuu oikealta ja tosiaan itselläni on kyllä ainakin kaipuu keskittyä pelkästään perheeseen ja elämiseen yleensä. Pitää priorisoida asioita rankalla kädellä.
TykkääTykkää