Kaikki eivät saa hoitoa ajoissa, vaikka sitä kipeästi tarvitsisivatkin. Olen kuullut, että psykiatrin aikoja joutuvat pitkässä jonossa jonottamaan nekin, jotka ovat juuri yrittäneet itsemurhaa. Mitä ihmettä? Toivottavasti tämä ei pidä paikkaansa. Olen ymmärtänyt, että jonot psykiatrille ovat pitkät vähän joka puolella Suomea. Kaikki eivät meinaa saada seurantakäyntejä hoitajillekaan ja työkyvyttömyyseläkkeelle päästyään tippuu hoito terveyskeskuksen puolelle, pois aikuispsykiatrian osastolta. Terapiatakuusta onkin ollut paljon puhetta ja vaikka sitä rupeaisikin saamaan helpommin, niin monelle kustannukset yksityisellä puolella tulevat esteeksi. Onko tämä oikein, kun monella hoidon saannin viivästyminen on pahimmillaan hengenvaarallista. Eikö mielenterveyshäiriöitä pidetä tarpeeksi vakavina vai heijastuuko tässäkin ”ota itseäs niskasta kiinni”- asenne?
Itse asun pikkukaupungissa ja tilanteeni on hyvä. Minulla on sairaanhoitajan vastaanotto (45 min) kerran kuukaudessa ja voisi tarvittaessa olla useamminkin. Sairaanhoitaja kysyy tarvittaessa nopeasti tarvittavista lääkemuutoksista lääkäriltä ja soittaa minulle kertoakseen uudet annostukset. Keskustelu kerroilla juttelemme kuulumisia, käydään läpi sen hetkistä vointiani ja siihen vaikuttavia tekijöitä ja joskus myös menneisyyttäkin. Tarvittaessa saan vinkkejä miten ongelmia kannattaisi lähestyä. Välillä luulen, että minulla on ollut pitkäänkin hyvä tilanne, mutta hoitaja palauttaa minut maan tasalle huomauttamalla, että vasta kuukausi sitten mentiin alamäkeen ja lujaa. Niin ei tule illuusiota siitä, että hyvän olon jatkuessa lääkkeet voisivat olla ehkä turhia. Uskaltauduin Johannan kirjoituksen myötä tarkastelemaan Kannasta myös omien käyntieni tekstejä. Minulla ei ollut koskaan arvioitu ulkoista olemusta niin kuin Johannalla, vaan tekstit olivat hyvin lyhyitä, nostaen esille vain pääkohdat. Oikeastaan olisin toivonut, että siellä olisi ollut jotain analyysiakin ja enemmän kuvailevaa tekstiä.
No, minulla on joka tapauksessa hyvä yhteys tämän hetkiseen hoitajaani. Hän kuitenkin kommentoi jotain ja saa aikaan keskustelua. Hän myös peilaa ajatuksiani, joille olen itse jo sokaistunut. Näin saan asioihin uutta näkökulmaa ja ymmärrän mikä on normaalia ja mikä epänormaalia. On tähän matkan varrelle mahtunut terapeutteja ja psykologeja, jotka vaan kuuntelevat hiljaa, minun pitäessä monologia. Masentuneena vastaanotolla on ollut kovin hiljaista. Joskus on tullut sellainen olo, että olen siellä turhaan ja olo on ollut lähinnä vaivaantunut. Nyt siis tilanne on ihan hyvä. Pikkuhiljaa alkaa tuntua, että tarvitsen käyntejä yhä harvemmin eikä minulla ole enää mitään purettavaa. Vaikea arvioida siis tarvitseeko hoitokontaktia lopun elämänsä vai voiko sitä jossain vaiheessa olla kokonaan ilmankin? Ainakin soittoyhteys lääkemuutoksien varalta olisi hyvä olla. Vai siirtyykö vastuu sitten eläkkeellä kokonaan terveyskeskus lääkärille, joka joutuu kahlaamaan tietoja läpi, jotta hahmottaa kokonaistilanteen?
Hoitajan ajat ovat hoituneet täällä hyvin, mutta lääkäriajan saaminen onkin sitten toinen juttu. Nytkin minulla loppuu määräaikainen työkyvyttömyyseläke lokakuun loppuun ja lääkäriaika pitäisi uutta B-lausuntoa varten saada vähintään kahta kuukautta aikaisemmin. Itse huomasin tämän vasta hiljattain, joten pieleen meni. Lääkäriaikaa joutuu täälläkin jonottamaan pitkään. Saa nähdä miten uuden päätöksen käy, jos lausunto ei saavu työeläkeyhtiölle riittävän ajoissa. Näissä asioissa pitäisi älytä muistaa, että lääkäriaikaa ei löydykään sormia napsauttamalla juuri silloin kuin itse haluaisi. Jonossa on paljon kiireellisempiä tapauksia. Samahan se on somaattisellakin puolella, että rutiini operaatio aikoja joutuu odottamaan pitkään. Lääkäreitäkin on matkan varrella ollut monenlaisia ja heidän nopeaan vaihtuessa on tuomio ollut joka kerta eri. Toinen saattaa vähätellä ongelmaa ja toinen uskoo mitä asiakas sanoo. Osa näkee hädän rivien välistä, toisille taas kaikki pitäisi osata itse sanoittaa ja analysoida. Nyt minulla on onneksi ollut sama lääkäri jo pitkään ja alku kankeuksien jälkeen hänkin on alkanut oppia tuntemaan minua. Se on iso helpotus, koska harvoin hädässä osaa tai kykenee vaatimaan hoitoa itselleen. Myös siksi on hyvä, että mukana on sairaanhoitaja jonka kanssa on käyty säännöllisiä keskusteluja. Hän osaa ulkopuolisena hahmottaa pitkän aikavälin vointia ja tuntee asiakkaan hyvin. Tilanne on nyt hyvä, mutta en ole sinisilmäinen. Hoitaja ja lääkärivaihdokset ovat niin arkipäivää, että tilanne voi muuttua milloin vain. En tiedä sitten mikä on syynä siihen, että vaihdoksia on niin paljon. Olisi kiva kuulla muidenkin kommentteja siitä, miten teillä nämä asiat hoituu? Onko hajontaa kuinka paljon ympäri Suomea ja oletko saanut helposti apua tarvittaessa?
-Mira
kuvat: Pixabay
Mielen mainingeista 
Jätä kommentti