Luovuus

Hei kaikille, ja pahoitteluni etten ole hetkeen kirjoittanut. Tällä kerralla ajattelin kirjoittaa luovuudesta ja kuinka olen huomannut sen vaikuttavan itseeni. Luovuutta on monenlaista. Esimerkiksi piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, käsityöt ja lasken kyllä myös ruuanlaiton tähän kategoriaan. Jälkimmäisellä tarkoitan esimerkiksi kuinka hyvin osaa jatkojalostaa edellisen ruuan tähteet, osaako itse keksiä uusia ruokia tai mielenkiintoisia (ja onnistuneita) makuelämyksiä.... Continue Reading →

Entäs lapseni?

Kun mielenterveysongelmat kohtaavat ihmistä myös läheiset saavat siitä osansa. Minua on paljon mietityttänyt se paljonko vahinkoa olen kylvänyt ympärilleni, rypiessäni ongelmissani. Pään sisäinen maailmani on ollut sekavaa kaaosta. Onko se näyttäytynyt myös päällepäin? Varsinkin näin äitienpäivän jälkimainingeissa mietin myös sitä, miten tämä kaikki on vaikuttanut lapsiini? Ovatko he kärsineet äidin sairastaessa niin fyysistä kuin henkistäkin... Continue Reading →

Kuka on hoidon arvoinen?

Kuka ansaitsee kuntoutusta tässä maassa? Tällaista ei pitäisi joutua kysymään, sillä ihmiset ovat kiistattomasti, vastaansanomattomasti samanarvoisia ja yhdenvertaisia. Näin ainakin sydämissä, jotka tuntevat, mutta toisinaan yhdenvertaisuus vaikuttaa jäävän pelkäksi koristeeksi juhlapuheisiin. Todellisuus on karumpaa katsottavaa. Hoitoa - ja hoidettavia - priorisoidaan. Tämä on ymmärrettävää, jos kyseessä on kiireellinen valinta vuotavan kaulasuonen ja nyrjähtäneen nilkan välillä,... Continue Reading →

10 keinoa selviytyä arjesta

Jotta kaksisuuntaisuuden kanssa oppii elämään, pitää sairaus hyväksyä osaksi itseään. Sen jälkeen alkaa pitkään kestävä tutustuminen itseensä ja oireisiinsa. Mikä helpottaa ja mikä vaikeuttaa tilannetta? Olen seuraavaksi koonnut 10 keinoa, jotka ovat auttaneet minua selviytymään arjesta. Jokaisella nämä keinot ovat omanlaisiaan, vuosien itsetutkiskelun tuloksena syntyneitä. Minunkin keinoni varmasti vielä muokkautuvat vuosien saatossa, koska tämä on... Continue Reading →

Lääkekokeiluista

Valitettavasti ei ole olemassa yhtä pelastavaa pilleriä, ei selkeää lääkettä, joka poistaisi kaksisuuntaisuuden niin että siitä voisi kokonaan parantua. Onni on, että siitä on kuitenkin mahdollista toipua. Oppia elämään oireiden kanssa ja niistä huolimatta mielekästä elämää. Tie on kuitenkin valitettavan usein kivinen ja pitkä, eikä kaikille valitettavasti tunnu löytyvän täydellistä ratkaisua. Jos lääke onkin hyvä,... Continue Reading →

Kiitollisuus

Hei taas kaikille! Tällä viikolla ajattelin vähän kirjoittaa aiheesta kiitollisuus. Tässä vuosien mittaan on tapahtunut sitä sun tätä, ja en ole ikinä ajatellut mistä olisin kiitollinen. Nyt on hyvä aika tehdä niin. Ensimmäiseksi tulee mieleen uusi kotikaupunkini. Täällä minulla on hyvä olla, vaikka rahallisesti tekeekin tiukkaa. Tästä voin jatkaa sujuvasti edunvalvojaani, joka on erittäin mukava... Continue Reading →

Saako täällä hoitoa?

Onko normaalia, että ei jaksa nostaa kroppaansa ylös sohvalta edes mennäkseen suihkuun? Puhumattakaan kotitöistä. Onko normaalia, että hermostuu niin paljon, että tuntuu kuin suoni puhkeaisi päästä, jos ei saa purettua sitä raivoa vaikka lyömällä nyrkkiään seinään? Onko normaalia, että olen niin turta ettei mikään ympärillä tapahtuva saa ilmettäni värähtämäänkään, vaikka ympärillä olisi aurinkoa ja onnen... Continue Reading →

Opinnäytetyö osuuden päätös

Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, mutta koska kärsivällisyyteni on aika rajallista ja hyppään joka viiden minuutin päästä tekemään jotain muuta, niin blogin kirjoitus on minulle sopivampi vaihtoehto. Kirjoitustaidossa on petraamisen varaa, mutta näin itseterapian muotona tämä varmasti menettelee. Ajauduin opiskelemaan sosionomi yamk opintoja ehkä hypomanian pyörteissä, koska toiset alat mitkä hain olivat sisustus suunnittelija ja... Continue Reading →

Heijastuksia

Olemme nyt kirjoittaneet tiiviissä tahdissa yhteisesti annetuista aiheista kuusi viikkoa ja on pohdiskelun aika ennen kuin jatkamme väljemmällä aikataululla vapaammissa aihepiireissä. Blogi on saanut hyvän alun. Nyt sen on aika siirtyä opinnäytetyön piiristä uusiin ulottuvuuksiin. Mihin kirjoittaminen on kuljettanut minut? Mille poluille astelemaan se on vienyt joukkomme? Jokaisen kokemus on oma ja ainutlaatuinen. Voin kirjoittaa... Continue Reading →

Uusia näkökulmia

Yhteisöblogin alussa oli jännittynyt ja odottavainen olo. Toivoin uusia näkökulmia asioihin ja haasteita kirjoittamiseen.  Oli mukavaa tutustua muihin kirjoittamisesta pitäviin ihmisiin ja tehdä yhteistyötä blogin luomiseksi. Vertaistuki on ollut iso osa yhteisöblogia ja on ollut mukava huomata jälleen kerran, että en ole yksin sairauteni kanssa. Haasteellisin teksti oli varmaan optimismista kertova tekstini. Yhteisöblogi on haastanut... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑