Minun merkitykseni

TEKSTI KIRJOITETTU V. 2004

Mikä energia, mikä motiivi pistää minua tätä tekstiä suoltamaan! Kuka se on se henki hermostossani? Millainen kaikkeuden alkuvoima tässä paperilla virtaa? Mikä ikuisuus tässä hetkessä pieniä sanoja, suuria sanoja, ajatuksen aihioita tässä vaunussa kuljettaa?

cormorant-878147_1920
Great cormorant, Merimetso ( Phalacrocorax carbo ) ,Kuva Marcel Langthim, Pixabay

Kenelle näitä tuotan tuolta tyhjyyden takaa, sinisenmustasta syvyydestä tai kullankeltaisesta korkeudesta? Tarttuuko tuuli käteen, vai maan pyörövoimako supistelee käteni jänteitä ja lihaksia? Mikä on tämä kuka? Kenen äänellä se on tullut tänne puhumaan? Kenelle tämä on tarkoitettu? Turhaanko helisee tämä vuoripuro? Jos ei sitä kukaan kuule, jos ei sitä kukaan näe? Niillekö kirjoitan, joiden silmut eivät ole vielä avautuneet kevään kirkkaudessa?

Mutta, että se voisi tapahtua, jos joku valonsäde siihen tarttuu.

Lähteköön siis valo tästä kynästä, tästä kädestä, näistä silmistä sinun silmiesi lukea! Sinun nähdä kasvot, joita en itse näe.

 

Kai muistiinpanoilla on joku kriittinen massa, jonka jälkeen ne alkavat tiivistyä kirjaksi niin kuin vesi lumihiutaleeksi talvipakkasella?

Sää oli mitä parhain

kapusi puuhun varhain

iso musta lintu kaapuineen

Kahleeton, vapaa

mutta painava ja raskas,

häkkiä ei koskaan nähnytkään.

Paljon se oli syönyt,

siipensä lyönyt

satoi sulkia valtoimenaan.

Sellainen lintu se on;

selvähän se, näin kertoivat pikkulinnut.

Mutta tiesivätkö mistä se oli siipeensä saanut?

Ei tuo piitannut tirskunnoista,

odotti hetken. Sitten lauloi äänellään ja

kevät tuli kuukautta aiemmin.

Kesä kesti kaiken.

Syksy ei raaskinut pudottaa lehtiä puista.

En siitä muuta muista.

Katso, kaikki ovat Ihmisiä, vaikkeivät he tietäisikään, että ovat ikuisuuden lapsia.

Oletko lukenut korvien puhetta, tarkkaillut silmien sanoja, kasvojen lauseita, käsien merkkejä? Oletko lukutaitoinen? Entä maan hiljaisuutta. Oletko kuunnellut, miten se yöllä ääneti vääntää halki kaikkeuksien? Oletko lukenut ajan käyntiä luonasi ja nähnyt ne rypyt, jotka kuluvat takaisin kasvoillesi.

Tyhjästä tyhjään olen kokeillut käsilläni ja tuntenut kaiken, mikä on siinä välissä.

<>

Auringon työ on torjua yö! Omalla valollaan vilkuttaa niille, jotka yössä nilkuttaa:

Hei! Tällä minäkin olen.

— Jouni K.
( Kirjoitettu 17.9.2004 . Allaoleva ’käsimerkki’-video on tehty 5.4.2019 )

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus