Matka rakkauteen ja kaksisuuntaiset ry:lle

Innostuin pienemmältä paikkakunnalta Poriin muutosta, uuden työn löytämisestä ja elämästä ylipäätään. Viikossa kahdessa hommat oli hoidettu. Kaikki siis uusiksi! Töissä kehuttiin, kannustettiin ja palkittiin, menin innolla sen syövereihin. Löysin ihania ihmisiä ympärilleni. En kyllä muista koska, mutta työ alkoi mittareillaan ja nopea tahtisella työskentelyllä uuvuttaa. Uupumus. Masennus. Tuli pidempi, itseasiassa pisin sairaslomani. Syksy 2019. Mikään... Continue Reading →

Oma päivämme

Tänään on maailman kaksisuuntaisen mielialahäiriön päivä, World Bipolar Day. Se ei ehkä ole juhlapäivä, mutta se on silti erityinen. Tänään teemme aivan erityisellä innolla kaksisuuntaista mielialahäiriötä tutummaksi ympäri maailman, kukin järjestö tai yksilö omalla äänellään, yhteisellä asialla. Tarkoituksemme on lisätä luotettavaa tietoa sairaudesta ja keventää sen ympärillä vielä nykypäivänäkin sitkeästi viipyvää häpeän taakkaa. Kaksisuuntainen mielialahäiriö... Continue Reading →

En tiennyt että minusta on äitipuoleksi

Minulla ei ollut pahemmin käynyt mielessä, millainen äiti oikein olisin. Olen tiennyt jo nuoresta lähtien että en halua omia lapsia, joten en ole pitänyt asian miettimistä olennaisena. Nyt kuitenkin, olen äitipuoli peräti neljälle lapselle, joista nuorin on kuusi ja vanhin kuusitoista. Nuorin ja vanhimmainen asuvat sen verran lähellä, että heihin on ollut helppo tutustua ja... Continue Reading →

Saisimmeko lapsen, kiitos?

Saimme ensimmäisen lapsemme hedelmöityshoitojen avulla. Toive pienokaisesta oli elänyt vuosia, ja lopputulos oli uskomaton. Oma lapsi! Neljä vuotta myöhemmin hakeuduimme uusiin hoitoihin HUSin lisääntymislääketieteen yksikköön toiveena pikkusisarus esikoisellemme. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta yrityksen piti nyt olla kaikin puolin helppo, sillä meiltä oli jäänyt ensimmäisestä hoitokierroksesta yli alkioita. Matkan varrella jokin oli tosin muuttunut:... Continue Reading →

Matka erosta elävien kirjoihin

Tästä alkoi muutoksen ja kyseenalaistamisen, mietein kuka olin, mitä halusin, miksi halusin? En enää rakastanutkaan puolisoani, ajatus yhteisestä elämästä ahdisti, enkä viihtynyt enää omassa kodissani. Tein kaikkeni, tein suurta ajatustyötä. Pinnistelin mielitekoja vastaan, sain pakkomielteitä ja huomasin ihastuvani aiempaa herkemmin. Siivosin, kävin koko talon omaisuuden läpi, jotta edes hetkeksi olo helpottuisi. Pelasin korttia, join, ajelehdin,... Continue Reading →

Hulluutta koronan varjossa

Vuoden 2020 alussa juuri kukaan ei vielä osannut aavistaa, miten poikkeaviksi seuraavat pari vuotta muodostuisivat. Oli löytynyt uusi virus Kiinasta, mutta harva oli vielä erityisen huolissaan. Elettiin kuten ennenkin. Tilanne muuttui kuitenkin nopeasti, kun uusi mysteerivirus osoittautui kykeneväksi leviämään hämmästyttävän tehokkaasti ympäri maailmaa. Pandemia oli syntynyt. Psykiatristen osastojen potilaspaikkoja supistettiin koronalla perustellen. Hoitohenkilökuntaa piti vapauttaa... Continue Reading →

Matka lukiosta päiväkotiin

Täällä huutelee 27-vuotias porilainen, Tampereella nuoriso-ja yhteisöohjaajaksi opiskeleva, kaksisuuntaiset ry:n harjoittelija Jose! Usein mietin, kuka olen? Mitä kertoa uudelle, tuntemattomalle ihmiselle? Millainen tarina, polku, matka minulta löytyykään?Olenko vain tutkintoni, työni, taustani, niin sanotusti tilastot ja tietoni? En.Mutta niistä on helpompi aloittaa. Vai onko sittenkään? Olen ylioppilas ja lähihoitaja, joka suuntautui lähihoitaja opinnoissa lasten ja nuorten... Continue Reading →

Rakkautta rajoituksista huolimatta

Voin kai huoletta kutsua itseäni hulluksi, sillä olen kokenut, että viimeisin pitkä hypomaniajakso, sekä vaikea koronavuosi ovat vaikuttaneet minun elämääni enimmäkseen positiivisesti. En tiedä kuinka moni voi sanoa, että on löytänyt tämän kaiken keskeltä kumppanin, tosirakkauden, perheen, läheisiä ystäviä ja turvan. Enimmäkseen sitä nimittäin kuulee juuri päinvastaista. Ihmiset puhuvat yksinäisyydestä ja pahasta olosta. Onhan se... Continue Reading →

Retoriikalla on merkitystä

Mieleltään sairastuneista ihmisistä käytetään usein nimitystä mielenterveyskuntoutuja. En pidä siitä sanasta. Emmekö me ole kunnossa? Olemmeko me rikki? Mistä mihin meidän tulisi kuntoutua? Emmekö kelpaa itsenämme, tällaisina? Retoriikka on arvaamattoman voimakas vaikuttaja. Se muokkaa asenteita tiedostamattoman tasolla, salavihkaa. On paljonkin väliä sillä, millaisia sanoja valitsemme käyttää ja millaisia sanoja suostumme kuulemaan. Ei ole sydänterveyskuntoutujia. Kyllä... Continue Reading →

Väsy joulun alla

Minä olen ollut niin väsy, niin väsy ja aivan poissa pelistä. Sekarin jälkeen tilanne tasoittui, mutta sitten onkin ollut koko ajan matalapaineen puolella. Myös koiranpentu on vienyt minusta mehut. Sen hoito muistuttaa kovasti vauvan hoitoa. Yövalvomisia, jatkuvaa vahtimista, ulkoiluja, leikkimistä, ruokkimista ja kakkojen ja pissien siivoamista. Enemmän tästä meidän pentuarjesta löytyy tietoa Nala Nappisilmän facebook... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website with WordPress.com
Aloitus