Viime viikolla tuli puoli vuotta päihteetöntä elämää täyteen. Voisimpa ilakoida ja mainostaa, kuinka seesteistä elämä on, tai kuinka paljon rahaa on säästynyt. Se ei ainakaan sairauden kanssa tuo automaattista onnea ja hyvää oloa, mutta on aivan varmasti askel tasapainoisempaan elämään.Oon ajatellut, että eihän minulla koskaan mitään ongelmaa alkoholin kanssa ole ollut. Silloin juonut kuin muutkin,... Continue Reading →
Saisimmeko lapsen, kiitos?
Saimme ensimmäisen lapsemme hedelmöityshoitojen avulla. Toive pienokaisesta oli elänyt vuosia, ja lopputulos oli uskomaton. Oma lapsi! Neljä vuotta myöhemmin hakeuduimme uusiin hoitoihin HUSin lisääntymislääketieteen yksikköön toiveena pikkusisarus esikoisellemme. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta yrityksen piti nyt olla kaikin puolin helppo, sillä meiltä oli jäänyt ensimmäisestä hoitokierroksesta yli alkioita. Matkan varrella jokin oli tosin muuttunut:... Continue Reading →
Maailman murheet ovat minun murheitani
Sodan kauhuja Epäusko. Tyrmistys. Voimaton raivo, ahdistus, viha. Jostain syystä en saanut nukuttua aamuyöllä helmikuun viimeisenä torstaina. Vastentahtoisesti valvoessani nousin jalkeille ja ryhdyin seuraamaan uutisia maailmalta. Pahoja asioita tapahtui. Eurooppaan oli syttynyt sota - Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Olisin halunnut sen olevan pelkkä inhottava painajainen, mutta olin kiistatta hereillä ja silmilleni tulvi kamaluuksia netin välityksellä. Seuraavat... Continue Reading →
Kaverini korona
Olen poistunut ulos kotiovesta tänä vuonna yhden kerran, edellisen vuoden joulukuussa määrä taisi olla sama. Kaksi kuuta, kaksi kertaa, kerran kuussa, keskimäärin. Korona on helpottava, joskin täysin fiktiivinen kertomus, sille miksi olen kotona. Ei nyt, ei tänään, on taas tartunnat korkealla, kolmas rokote on vielä saamatta, joo, tätä tää nyt on. Puolisokin on riskiryhmää, katsotaanko... Continue Reading →
Suru puristaa
Tuntuu ettei henki kulje normaalisti, puristaa, itkettää. Olo on kuin peuralla ajovaloissa. Jalkoja heikottaa, oksettaa. Voi kun voisin siirtää itseni toisaalle tästä tilanteesta. Epätoivo, pakokauhu. Ehkä kaikki olikin vain pahaa unta? Jos järkeilen uudestaan, miten olisi voinut toimia toisella tavalla, niin palautuuko kaikki normaaliksi? Saanko uuden mahdollisuuden? Saanko kaiken takaisin ennalleen? Voinko aloittaa tämän alusta,... Continue Reading →
Paniikki pysähdys
Viime viikolla jäi kirjoittamatta ensin sen takia, kun kone jumittui. Tiistaina kone oli jo kunnossa, mutta samana päivänä oli koiramme Lotan eläinlääkäri käynti. Tassuterapeuttini oli jo muutaman viikon kulkenut loppu lenkistä todella hitaasti ja välillä linkuttanutkin. Lisäksi ruoka ei ollut maistunut enää pitkään aikaan. No eläinlääkärissä koira rauhoitettiin ja vietiin heti röntgenkuviin ja verikokeisiin. Me... Continue Reading →
Työkyvytön
Nytpä tuli sitten käytyä lääkärillä lausuntoa varten, koska kuntoutustuki loppuu lokakuun loppuun mennessä. Olin todella viimetinkaan liikenteessä ja saa nähdä ehtiikö Elo tehdä päätöksen ennen kuin tuki loppuu. Ruokatilille ei taas pysty ostamaan mitään ennen kuin tietää paljonko saan rahaa ja mistä. Lääkäri kirjoitti B-lausunnon, jossa haetaan nyt pysyvää työkyvyttömyyseläkettä. Se on sitten eri asia,... Continue Reading →
Kokemusten kirjoittamisesta apua itselle vai muille?
Edellisen viikon teksti lähti siitä, kun minulta kysyttiin miten normaalin masentuneisuuden erottaa varsinaisesta sairaudesta. Rupesin miettimään itsekin asiaa ja pohdin miten tätä tilaa pystyy edes kuvaamaan muille kun sanat eivät riitä. Mistä osaan sanoa mikä on normaalia kun en ole normaalia nähnytkään. Edellinen kirjoitus oli siis yritys kuvata sitä tilaa. Tällä hetkellä minulla on kuitenkin... Continue Reading →
Henki hennon oksan varassa
Maailma pysähtyy. Missä välissä se sen on tehnyt? Kauanko tässä on mennyt? Elämä pyörii ympärillä entiseen malliin ja minä katson sitä kuin vauhdista pysäytettyä valokuvaa, jossa ihmiset ja autot näkyvät vain sumeina valoviivoina. Ihmiset puhuvat, mutta kuulen vain epämääräistä sorinaa. Välillä minut herättää painokkaasti sanottu äiti, äiti, etkö kuullut mitä sanoin. Sitten taas toimin, mutta... Continue Reading →
Hyväksytty omituisuuksineen
Juhannus on nyt juhlittu perinteisissä merkeissä sukulaisten kanssa mökkeillen. Aina hermostuttaa etukäteen isoon ihmisporukkaan meno ja varsinkin näin alakuloisena olen tavallistakin epäsosiaalisempi. Kaiken lisäksi olen vielä mukavuuden haluinen hienohelma, joten elämä itikoiden keskellä ja ulkohuussin varassa oleminen ei ole minulle ”luonnollinen” olotila. Jännitin kuitenkin aivan turhaan. Vaikka olin oma hiljainen ja vetäytyvä itseni, niin minua... Continue Reading →
Mielen mainingeista 