Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Miksi olen mukana yhdistyksessä?

Sain tietää yhdistyksen vertaisryhmästä muistaakseni netistä. Silloin ryhmä kokoontui Helsingin Pihlajamäessä. Monta kertaa yritin lähteä sinne, kerran olin jo melkein perillä, mutta käännyin takaisin. Jännitin ihan hirveästi. En muista oliko minulla jotain ennakko-odotuksia, ainakin pelkäsin kaikkien näkevän kuinka käteni tärisevät. Kun ensimmäisen kerran vihdoinkin uskaltauduin perille, en uskaltanut puhua mitään. Jännitin omaa puheenvuoroani. Onneksi vertaisohjaaja... Continue Reading →

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Kipeänä…kaipaavana…kuolevanaElossa muttei täällä kuitenkaan.Katuvana…kituvana…konttaavanaLapsen kengissä taaperran.Pohjattomassa suossa sukellan. Elossa…eheytyneenä…estottomanaKeinun ylös, ylös, korkeallePrinsessana…palaavana…palavanaRakastun ja rikastun rakkaudesta.Kävelen kaksi askelta maan yläpuolella. Tiia E

Lääkärin vastaanotolla

Mieleltään sairastuneiden ihmisten fyysiset vaivat jäävät useammin hoitamatta kuin terveiden, näin sanotaan, eikä kurja tilanne välttämättä ole sairastuneen vika ollenkaan. Jopa lääkärit katsovat joskus potilaitaan stigman tahrimin lasein, eivätkä ole nähdä psykiatrisen diagnoosin ohitse, vaikka heidän jos keiden pitäisi tietää paremmin. Eräänä keväänä sain kasvoihini ruusun. Olin kuumeinen ja kipeä, ja kasvoni hohtivat helakanpunaisina. Hakeuduin... Continue Reading →

Erilainen näkemys sosiaalisesta jännittämisestä

Kaksisuuntaiseen häiriöön liittyy monesti liitännäissairauksia, jotka voivat olla fyysisiä ja/tai psyykkisiä. Päihdeongelmat, persoonallisuushäiriöt ja tarkkaavaisuuden ongelmat ovat esimerkkejä tyypillisistä pääkopan ”kylkiäisistä”. Fyysisistä sairauksista esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa on monella. Itselläni pitkään lääkärinlausunnoissa bipolaarisuuden rinnalla on kulkenut sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: sosiaalinen fobia, sosiaalisten tilanteiden pelko, kahvikuppineuroosi. Vaiva on ollut kenties hiljaisena ja... Continue Reading →

Ajatukset ei voi satuttaa

Ne hiipii aina salakavalasti kylään, Ne on synkkiä, mustia, sotkuisia valheita, mutta kuitenkin niin uskottavia. Ne kietoo minut lankoihinsa ja alkaa kiristää. Henki salpautuu, sattuu vaikka eihän sanat voi satuttaa, miten sitten omat ajatukset? Ne aloittaa jostain ihan pienestä asiasta ja kasvattaa taimesta puun. Kuusen, sen havut pistelee. Yksikin loppuun hiomaton sana joltakulta ja mietit... Continue Reading →

Hevoshullu

Pianon äärestä talikon varteen 14-vuotiaana sain tarpeekseni pianonsoitosta. Minulle osui opettaja, jonka kanssa en kerta kaikkiaan tullut toimeen. Hän piti minua lahjattomana eikä epäröinyt sanoa sitä ääneen. Hän yritti tehdä minusta pikkusievää ja naisellista esiintyjää, vaikka olin niihin aikoihin melko sukupuoleton, varsamaisen kömpelö, epävarma teini ja vihasin esiintymistä. Hän koetti opettaa minulle, kuinka kävellään viehkeästi... Continue Reading →

Terapiakissa-Manu

Meillä on ollut kotona kissa siitä lähtien kun olin pieni. Kun muutin omilleni, se jäi vanhemmilleni. Äitini kissa se oikeastaan olikin. Haaveilin kissasta vuosia ennen kuin todellisuudessa sellaisen otin hoiviini. Manu tuli minulle 2020 kesällä, olisin ottanut kissan jo aiemmin, mutta koin että en ollut siihen valmis. En ollut valmis huolehtimaan toisesta elämästä koska en... Continue Reading →

Matka ennen lukiota

Jos olet lukenut aiemmat tekstit ajatellen, että ompas ollut sekavaa ja tapahtumarikasta toimintaa, niin lapsuuskaan tuskin tylsä on ollut. Muistikuvani menneisyydestäni on hatarat, eikä kaikesta ole muutenkaan tullut perheeni kanssa juteltua, vaikkei mitään kummemmin salaillakaan. Tässä kuitenkin jonkinnäköinen tarinani lapsuudestani. Kuultuna vanhemmilta, isovanhemmilta ja tädeiltä. Olen kysynyt vanhemmiltani mielipidettä tähän tekstiin, vaikka molemmilla on vielä... Continue Reading →

Kaksisuuntaista sairastavan äidin lapsi

Äidilläni ja minulla on todella hyvät välit, voimme puhua lähes kaikesta. Näin ei kuitenkaan ole aina ollut ja sen eteen on tehty kovasti töitä koko perheen voimin.  Kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavan äidin lapsena ei ole ollut helppoa. Siihen mennessä kun äitini oli saanut diagnoosinsa, hänen käyttäytymisensä oli ehtinyt vaikuttaa jo koko nuoruuteeni. Se taitaa kertoa jo... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑