Hiilikaivoksessa

Ahdistunutta odotusta Olen raskaana ja hyvin väsynyt. Nukun todella paljon. Minua masentaa ja tulevaisuus suorastaan hirvittää minua. Olen mielestäni ruma ja valtava valas turvotuksineni ja raskausarpisine, jättimäisine vatsoineni. Inhoan peilikuvaani ja olotilaani. En ole nauttinut raskausajasta minuuttiakaan. Äitiyspoliklinikan odotushuoneen naistenlehdissä on imeliä artikkeleja odotuksen onnea hehkuvista äideistä. Mitä hiton hehkumista, tämähän on yhtä helvettiä! En... Continue Reading →

Itken työpaikan käytävillä

Oon bipo työelämässä. Mielisairas tyyppi jossa on jotain outoa. Ei sinnepäinkään. Oikeastaan kuvittelen olevani yhtä terve kuin muutkin. Huijaan itseäni venyen yli jaksamiseni rajojen. Iltaisin kotona ihmettelen miksi olen niin väsynyt, päässä surraa ja ahdistaa. En jaksa muuta kuin maata. Päätä särkee koska en ole ehtinyt tai muistanut juoda vettä työpäivän aikana. Ihanneminä, terve ja... Continue Reading →

Annoin lapseni pois

Vuosi 2003 helmikuu ja Auroran sairaala. Psykiatri sanoo: ”Sinulla on kaksisuuntainen mielialahäiriö ja se on elinikäinen sairaus.” Ajatukset sinkoilee, ”olen hullu” päässä soi. Kun jouduin sairaalaan, mulla oli niin raju mania että ensimmäisenä iltana laitettiin laitettiin lepositeet ja piikki pyllyyn kun vein hoitajien huoneeseen seinällä olleen ryijyn ja sanoin että tästä pitää päästä eroon, värit... Continue Reading →

Hulluna Lappiin

Tänään on Suomen luonnon päivä. Luonnolla on aina, jo varhaisesta lapsuudesta lähtien ollut minuun valtava vaikutus. Elämäni ensimmäisiä selkeitä muistikuvia on se, että yritin karata kotipihaani ympäröivään laajaan metsään. En ehkä osannut vielä kunnolla kävelläkään, mutta sinne kuitenkin halusin, kiihkeästi. Etenin mustikanvarvikossa määrätietoisesti kohti auringonvaloa hohtavaa rinnettä - kunnes äitini ehätti perääni, keskeytti matkantekoni ja... Continue Reading →

Miksi olen mukana yhdistyksessä?

Sain tietää yhdistyksen vertaisryhmästä muistaakseni netistä. Silloin ryhmä kokoontui Helsingin Pihlajamäessä. Monta kertaa yritin lähteä sinne, kerran olin jo melkein perillä, mutta käännyin takaisin. Jännitin ihan hirveästi. En muista oliko minulla jotain ennakko-odotuksia, ainakin pelkäsin kaikkien näkevän kuinka käteni tärisevät. Kun ensimmäisen kerran vihdoinkin uskaltauduin perille, en uskaltanut puhua mitään. Jännitin omaa puheenvuoroani. Onneksi vertaisohjaaja... Continue Reading →

Eino Leinon päivä, runon ja suven päivä

Artikkeli on osa Aallonmurtaja-hanketta. Hanke on suunnattu noin 16–29-vuotiaille, joita kaksisuuntainen mielialahäiriö tai skitsoaffektiivinen häiriö koskettaa omakohtaisesti tai läheisen kautta. Kipeänä…kaipaavana…kuolevanaElossa muttei täällä kuitenkaan.Katuvana…kituvana…konttaavanaLapsen kengissä taaperran.Pohjattomassa suossa sukellan. Elossa…eheytyneenä…estottomanaKeinun ylös, ylös, korkeallePrinsessana…palaavana…palavanaRakastun ja rikastun rakkaudesta.Kävelen kaksi askelta maan yläpuolella. Tiia E

Lääkärin vastaanotolla

Mieleltään sairastuneiden ihmisten fyysiset vaivat jäävät useammin hoitamatta kuin terveiden, näin sanotaan, eikä kurja tilanne välttämättä ole sairastuneen vika ollenkaan. Jopa lääkärit katsovat joskus potilaitaan stigman tahrimin lasein, eivätkä ole nähdä psykiatrisen diagnoosin ohitse, vaikka heidän jos keiden pitäisi tietää paremmin. Eräänä keväänä sain kasvoihini ruusun. Olin kuumeinen ja kipeä, ja kasvoni hohtivat helakanpunaisina. Hakeuduin... Continue Reading →

Erilainen näkemys sosiaalisesta jännittämisestä

Kaksisuuntaiseen häiriöön liittyy monesti liitännäissairauksia, jotka voivat olla fyysisiä ja/tai psyykkisiä. Päihdeongelmat, persoonallisuushäiriöt ja tarkkaavaisuuden ongelmat ovat esimerkkejä tyypillisistä pääkopan ”kylkiäisistä”. Fyysisistä sairauksista esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoimintaa on monella. Itselläni pitkään lääkärinlausunnoissa bipolaarisuuden rinnalla on kulkenut sosiaalisten tilanteiden jännittäminen. Rakkaalla lapsella on monta nimeä: sosiaalinen fobia, sosiaalisten tilanteiden pelko, kahvikuppineuroosi. Vaiva on ollut kenties hiljaisena ja... Continue Reading →

Hevoshullu

Pianon äärestä talikon varteen 14-vuotiaana sain tarpeekseni pianonsoitosta. Minulle osui opettaja, jonka kanssa en kerta kaikkiaan tullut toimeen. Hän piti minua lahjattomana eikä epäröinyt sanoa sitä ääneen. Hän yritti tehdä minusta pikkusievää ja naisellista esiintyjää, vaikka olin niihin aikoihin melko sukupuoleton, varsamaisen kömpelö, epävarma teini ja vihasin esiintymistä. Hän koetti opettaa minulle, kuinka kävellään viehkeästi... Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑