VKO 13 aihe : IDENTITEETTI

Yhteisöblogin ohjattu kirjoitustehtävien aihe viikolla 13 (25.3.-31.3.2019) on IDENTITEETTI.

Kannattaa tulla lukemaan minäkuvasta, käsityksestä itsestä, stigman voittamisesta, siitä keitä me ollaan persoonina, millaisia ominaisuuksia meillä on, ovatko ne muuttuneet ja kehittyneet, miten sairastaminen on identiteettiin vaikuttanut. Jokaisella kirjoittajalla on oma tulokulmansa aiheisiin ja oma tyylinsä.  Tule mukaan !

Kaksisuuntaiset yhdistyksen Mielen Mainingeista yhteisöblogi on perustettu sosionomiopiskelijan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön yhteydessä.

Kukoistus

Se kidneypapu, yhteisöblogimme lemmikki, joka iti 25.2.2019 on nyt lähes kuukauden vanha. Siinä ajassa se on jo ikkunalaudalla ehtinyt tuottaa muutaman nupun ! Pitkä verso on hujahtanut pidemmäksi kuin mittanauha, ja se on täytynyt ’laskostaa’. Tätä papua voin ajatella myös huonekasvina ja pidämme sitä yhteisöblogimme lemmikkinä.

Näin nopea kasvu ja sen seuraaminen tuottaa oivalluksia siitä, mikä on luonnollista. Tämä nuppujen ilmestyminen on merkki siitä, että riittävän hyvissä olosuhteissa luonnollinen kasvu johtaa kukoistukseen.

Kidney papu blogin symbolina
Kaksisuuntaiset yhdistyksen Mielen Mainingeista yhteisöblogin lemmikki on kidneypapu, joka iti samoihin aikoihin kun blogi perustettiin. KUVA (C) 2019 JSK

Tilastojen seuraaminen näin alussa on innoittavaa: 19 päivän jälkeen blogissa on ollut näyttökertoja 2195, vierailijoita 748, tykkäyksiä20, kommentteja 45, ja sähköpostitse seuraajia 7 kpl.   Yli seitsemänsataa ihmistä on käynyt sivustolla ja tutkinut keskimäärin noin kolme sivua. Tutkittavaa riittää, sillä artikkeleiden määrä kasvaa.

Keräämme palautetta - monta tapaa osallistua !

Artikkelit

Artikkelien määrä kasvaa koko ajan. Alla on listattu linkit tähän mennessä julkaistuihin artikkeleihin.  Kirjoittajista löydät myös tarkemman esittelyn.

Kirjoittajien esittelytekstit

  1. Yhteisöblogi – vertaistukea toipumiseen – opinnäytetyö Mira K
  2. Vuoristoradasta kirjoittamisen kautta elämään Mira K
  3. Elämää sivusta katsojana Piia R
  4. Valon ja varjon leikki Johanna K
  5. Vielä matkalla Kati S
  6. Arjen supersankari Mika-Petri L
  7. Yhteisöblogin esittely by Jouni K. Jouni K

Kumppanuus

  1. Yksin yhdessä Mira K
  2. Kumppanuudesta Piia R
  3. Kumppanuuden ytimessä Mika-Petri L
  4. Kannatteleva voima Kati S
  5. Yksinäisestä saaresta osaksi saaristoa Johanna K
  6. Yhteys vertaisiin – vertaistuki Jouni K

Toivo ja optimismi

  1. Valo sittenkin voittaa Mira K
  2. Toivoa, onko sitä? Piia R
  3. Kyynikko ja optimisti Mika-Petri L
  4. Ajatuksia optimistisuudesta Kati S
  5. Luuloista todellisuuteen Johanna K
  6. Olen optinisti! Jouni K
Sivujen selauksen määrä
Yhteisöblogi sai viikossa yli tuhat näyttökertaa. Vajaassa kuukaudessa on noustu jo oli kahden tuhannen näyttökerran. (C) 2019 Mielen Mainingeista yhteisöblogi, Kaksisuuntaiset ry

Opinnäytetyö

Artikkelit on kirjoitettu Savonian ylempää ammattikorkeakoulututkintoa suorittavan opiskelijan opinnäytetyön ohjattuina tehtävänantoina. Niiden kommentit ovat tutkimusaineistoa, joka käsitellään nimettömänä.

Blogista pyydetään myös palautetta ja sekin on opinnäytetyön materiaalia, sisältäen kolme kysymystä opiskelijalta.

A PALAUTELOMAKE

Kun sinulla on mielipide Mielen Mainingeista yhteisöblogista, voit antaa palautetta palautelomakkeen kautta. Tietoa käytetään blogin kehittämiseen ja siinä on myös osio opinnäytetyön osalta.

B KOMMENTIT

Kun sinulla on mielipide yhteisöblogin artikkeleista, voit niitä kommentoida! Kommenttisi on mukana nimettömänä opinnäytetyöhön liittyvässä tutkimuksessa.

C KOKEMUSASIANTUNTIJAN MENESTYSTEKIJÄT

Kun tahdot antaa palautetta kokemusasiantuntijalle, joka toimii yhteisöblogin vertaisfasilitaattorina ja teknisenä asiantuntijana, voit antaa palautetta hänelle ja auttaa häntä siten määrittelemään kokemusasiantuntijan menestystekijöitä.

D NETTILOMAKE

Voit lähettää meille myös  viestin nettilomakkeen kautta ! Yhteisöblogin hallinnoinnissa on useita henkilöitä. Koetamme vastata viesteihin niin pian kuin mahdollista.

Kiitoksia aktiivisuudesta !

— Jouni K., Kaksisuuntaiset yhdistyksen Mielen Mainingeista yhteisöblogin vertaisfasilitaattori ja tekninen assistentti, kokemusasiantuntija

PS. MUUT TAVAT SEURATA MEITÄ

Voit myös tilata artikkelit sähköpostiisi  , tai lukea sivustoa RSS -syötteen kautta, myös RSS-kommentit voi tilata.

Mainokset

Olen ”optinisti” !

'Optinisti' on neologismi.

Mielen seitsemän käskyä

Ennen sairastumista olin tutkinut psykologiaa ja tutustunut persoonallisuusteoriaan. Olin löytänyt Ludwig Wittgensteinin kirjasta maininnan mielen funktioista, jotka kiehtoivat minua ohjelmoijana. Voisiko mielelläkin olla joku ohjelma, joku koodi?

Parempi on olemassa !

Ajattelen toivosta, että se on ihmisen luontainen tapa ennakoida jotain tulevaa ja tavoitella jotain parempaa. Sen perusta on jossain tarpeessa, joka ei ole tyydytetty.

Isot unelmat on vaikka sitä, että ’kipu on poissa’, on ’mökki järven rannalla’, ’ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa’.

Eli jos huono on olemassa, on parempikin olemassa.

”Jos asiat voi olla yhtään huonommin tästä, niin nythän ne ovat siis jo paremmin kuin huonosti. Jos ne ei voi olla yhtään huonommin, jäljellä on vain parempaa.”  — Jouni Sakari, Optinisti

Kun mietin omaa sairastumista, niin tavallaan annoin luvan itselleni heittäytyä vaikka hulluuteen. Kirjoitin joskus johonkin päiväkirjaan asiasta. Kait siinä oli taustalla se ajatus, että elämä toteutuu niin monilla tavoilla, että hulluuskin on yksi vaihtoehto kokea se. Toisaalta myös olin valmistautunut ja tutkinut psykologiaa ja filosofiaa. Kirkkohistoriasta en oikein saanut otetta.

Toivon symboli on mulle ympyrä. Se on jotain eheää ja kokonaista. Ei voisi siitä paljon paremmin olla. Mutta täydellistä ympyrää ei ole olemassakaan?

Vuonna 2016 kävin Muutoksen avaimet -kurssin (MTKL), ja silloin kirjoitin omassa blogissa artikkeleita. Suunnittelin silloin tulevaisuutta. Kirjoittaminen ohjasi minua. Perustin yrityksen ja nyt olen sen yrityksen jo lopettanut. Yksi oleellinen asia toivossa on suunta. Ei kaikkea saa toteutumaan, eikä kaikki aina mene juuri niin kuin on toivonut tai suunnitellut. Kun kasasin mietteitäni  tuolloin yhteen, ja kirjoitin ajatuksistani ne loivat pohjaa tulevalle. Tässä on luettavaksi kirjoittamani  TOIVON LEHTI vuodelta 2016.  >> 2016-01-Toivon Lehti << Siinä on 31 sivua kirjoittamiani artikkeleita.

Minä olen aina rakastanut kirjoittamista!

Homeostaasin periaate ja parantumisen kyky on meissä fyysisesti. Oletan että tämä pätee myös mieleen. Kun aikaa kuluu, niin mieli tasoittuu ja mielen ongelmat helpottuvat. Itseään korjaavat prosessit tapahtuvat myös mielessä, aivan kuten solutasolla, biologisessa elimistössä.

Jatka lukemista ”Olen ”optinisti” !”

Luuloista todellisuuteen

Sairauteni ei ole aina ollut invalidisoiva. Olen menneinä vuosina kyennyt vauhdikkaiden kausieni nosteessa opiskelemaan itselleni korkeakoulututkinnon ja käymään töissä ympäri Suomen hameenhelmaa. Niinä vuosina suhtauduin töihin sellaisella intohimolla, että avioliittokin jäi toiseksi. Matkustin milloin mihinkin kuntaan ja kaupunkiin milloin mihinkin toimeen tai virkaan. Jotkut tekevät etätöitä – minulla oli etäavioliitto. Liisin ja kiisin, liihotin välillä hyvinkin kaukana maan pinnasta. Arvoni olivat perin erilaiset kuin nykyisin.

Kuva: Johanna Karelahti

Kaikki muuttui, kun sairauteni paheni ja minusta tuli työkyvytön. Vaikka kuinka pyristelin, lentoni pysähtyi; äkkiä siipeni lakkasivat kantamasta. Pudotus oli raju. Oli kuin minusta olisi äkkiarvaamatta, väkivaltaisesti sivallettu irti elintärkeitä osia. Mitä tehdä? Vuotaako kuiviin tässä ja nyt, vai muuttaako oma tapa nähdä ja arvottaa asiat?

Pitkään ehdin määrittää itseni työn kautta, työn, joka oli todellisuudessa epävarma ja oikullinen kivijalka itsetunnolleni, vaikka sitä graniitiksi luulinkin. Määritin itseni myös terveyden kautta, mikä oli jo lähtöjään harhaista, sillä terveyttä minulla ei ollut; oli vain sairaudentunnottomuus. Kun nämä molemmat valheelliset tukipilarit murtuivat yhtä aikaa, luulin ensin kuolevani, hajoavani pölyn tanssiksi tuuleen. Luulin menettäväni merkitykseni maailmassa. Iskeydyin todellisuuden kovaa pintaa vasten.

Kuva: Johanna Karelahti

Kun kysytään, mitä asiaa ihminen pitää elämässään tärkeimpänä, vastausten kärkijoukkoon nousee terveys. Minäkin lausuin sen sanan, vaikka en ollut terve. Terveys kuului elämäni arvokkaimpiin asioihin. Pelkäsin hulluksi tulemista lähes enemmän kuin mitään muuta – minä, joka jo olin hullu, tietämättäni. Tietoisuuden herääminen ei välttämättä ole miellyttävä kokemus! Olin vastasyntynyt, enkä enää mitenkään voinut palata takaisin valheellisten luulojeni sikiövesiin, vaan minun oli hengitettävä uuden todellisuuteni kipeää tekevää ilmaa.

Opin hengittämään luulojen sijaan totuutta. Tajusin, että työ oli vain yksi normaalia ihmistä rakentavista muottilaudoista, yksi monista, joista osa oli jo aikaisemmin nitisten katkeillut ja pudonnut ympäriltäni. Tällä kertaa oli työn vuoro. Se ei enää voinut määrittää minua, joten sen oli pudottava pois. Minun oli haikein mielin päästettävä se – sekin vuorollaan – lehahtamaan ulos sydämeni huoneesta, jossa olin sitä rakkaudella vaalinut. Hetken aikaa tunsin suurta tyhjyyttä. Sitten tyhjyyden sijaan tuli valo.

Miksi on niin tärkeää olla normaali? Mitä se edes on? Onko se oma toiveeni vai minulle syntymästäni saakka syötettyjä muiden toiveita ja odotuksia? Miksi terveys ja työkyky ovat niin arvokkaita asioita? Ihmisyys on paljon, huikean paljon enemmän kuin nuo kaksi epävarmaa, hetkessä tomuksi murentuvaa pilaria. Niitä minulla ei enää ole, mutta olen kuitenkin edelleen olemassa; olen kiistatta ihminen ja minulla on tarkoitukseni maailmassa. En suostu epäarvostamaan itseäni olemattomiin kahden puuttuvan ominaisuuden vuoksi.

Kultaisen valon hyöky heitti elämääni uusia merkityksiä, toivoa ja uskoa onnelliseen elämään. Koen vahvasti, että ihmisen on mahdollista olla sairaana invalidinakin täysin onnellinen. Olen kuollut elämästäni useita kerroksia pois, ja aina on alta paljastunut uutta, entistä ihmeellisempää elämää. Kuinka voisin olla onneton?

Kuva: Johanna Karelahti

En usko parantumiseen, mutta uskon toipumiseen. Toipuminen on jatkuva prosessi, käynnissä sairausjaksojen aikanakin, ja vaikka se on toisinaan syvällä kätkössä, on se kuitenkin läsnä. Vaikka pienenäkin kipinänä pimeydessä, vaikka pelkkänä aavistuksena keväällä versovista lehdistä – läsnä se on silloinkin, kun ympärillä on pelkkää hiilikaivoksen loputtomalta tuntuvaa mustaa.

Hiilikaivoksestakin on tie ulos. Kuolla itsestään pois toivottomuus ja syntyä toivoon, kuolla pois hyytävä talvi ja elää esiin kevään kukat – tie löytyy aina lopulta.

Minulla on tavattomasti unelmia. Ne kieppuvat mieleni avarassa ilmassa kuin parvi iloisia lintuja ja nautin kuunnella niiden kirkunaa. Ne pesivät ja kasvattavat poikasiaan puussa, joka olen minä.

Johanna K

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

Ajatuksia optimistisuudesta

Optimismi ei ole itsestäänselvyys. On joskus työlästä joutua tietoisesti muuttamaan ajatusmallejaan ja suhtautumistaan asioihin. Minulla myönteisen ajattelun oppimiseen meni aikaa ja opittavaa on edelleen. Omien ajatusmallien tiedostaminen on suuri osa muutosta. Varsinkin huonoina aikoina on vaikea ajatella myönteisesti asioista, muttei se ole mahdottomuus. Minulla se vaatii pysähtymisen hetkeen ja realistista suhtautumista vallitsevaan tilanteeseen. Uskon, ettei missään vaiheessa elämääni kaikki ole ollut totaalisen huonosti. Joskus on vain vaikea nähdä hyvää niiden synkkien ajatusten keskellä.

Myönteinen suhtautuminen asioihin ei ole muuttumatonta. Minulla siihen vaikuttavat monet asiat. Joskus on helpompi ajatella optimistisesti, joskus taas ei. Elämäntilanne on suurin tekijä siihen, kuinka toiveikas olen tulevan suhteen ja kuinka valoisasti katson asioita. Sairausjaksot, hankalat elämäntilanteet vaikuttavat, mutta niin vaikuttavat myös onnistumiset ja onnelliset tapahtumat. Ihmissuhteet on toinen asia, joka vaikuttaa minun optimistisuuteeni. Jos ilmapiiri ympärillä on kannustava ja ymmärtäväinen, on itsekin helpompi suhtautua suopeammin asioihin.

Epäonnistumiset usein syövät osaa hyviltä asioilta. On vaikea uskoa tulevaan ja omiin kykyihin, jos kaikki ei ole mennyt suunnitelmien mukaisesti. Ehkä juuri tärkeää onkin, kuinka suhtautuu noihin ”pieleen” menneisiin tapahtumiin. Menikö se oikeasti pieleen? Opinko jotain? Pitäisi muistaa, että vaikka asiat eivät mene niin kuin ajatteli, voi silti onnistua toisella tavalla. Mielestäni tärkeää on nähdä tapahtuneissa asioissa merkitys. Näin on tilaa myös myönteisille ajatuksille.

Optimismiin sisältyy monenlaisia asenteita ja ajatuksia. Myönteinen ajattelu nähdään joskus kaiken ratkaisevana voimana, joka kumoaa kaikki vastoinkäymiset. Usein kuulee lauseen: ”Se on asenteesta kiinni.” Tämä varmasti pitää osittain paikkaansa, mutten usko tuohon väitteeseen täysin. Mielestäni joskus on jopa tervettä maata hetki pohjamudissa ja surra.

Tuo yhteiskunnan paine eteenpäin pyrkimisestä ja kaikkien vastoinkäymisten nopeasta voittamisesta on haitallinen ainakin itselleni. Jokaisen toipuminen sairausjaksoista tai vastoinkäymisistä ottaa oman aikansa. On stressaavaa ja ahdistavaa ajatella, että pitäisi aina jaksaa ajatella optimistisesti ja ylipäätään pyrkiä eteenpäin elämässä. Joskus on hyvä pysähtyä omiin tuntemuksiin ja arvostaa niitä negatiivisiakin tunteita. Ei niin mukavatkin tunteet tarvitsevat vähän tilaa elämässämme.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on opettanut minut positiivisemmaksi. Usko tulevaan on suuri osa toipumista ja jaksamista tämän sairauden kanssa. Ilman sitä elämä tuntuisi merkityksettömältä. On tärkeää haaveilla ja unelmoida, jotta elämässä on päämääriä ja tavoitteita. Hassua sanoa, että jokin näin vakava ja usein synkkä asia on valanut minuun optimismia. Ehkä se on sitä, että osaa nauttia niistä hyvistä pienistäkin asioista jotka ennen olivat itsestäänselvyyksiä.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

-Kati

Valo sittenkin voittaa

Miksi valoa ei jaksa odottaa silloin kun on pimeää? Mikä saa luulemaan, että pimeys on ikuista, ettei mikään tule koskaan muuttumaankaan? Miksi toiset näkevät sen, että lasi on puoliksi täynnä eikä puoliksi tyhjä? Olenko perusluonteeltani ennen ollut pessimisti vai onko sairaus sokaissut silmäni? Nuorena masennus hukutti minut kokonaan syleilyynsä eikä pakokeinoa näyttänyt olevan. Varauduin aina pahimpaan, etten tippuisi korkealta ja pelot saivat minut ajattelemaan aina pahinta. Olin lähinnä melankolinen enkä optimistinen tulevaisuuden suhteen. Vähän niin kuin aasi Ihaa Nalle Puhissa.

Hypomanian iskiessä ei ollut huolta huomisesta. Oli paljon tulevaisuuden suunnitelmia ja luulin pystyväni mihin vain. Kaikki oli vain omasta asenteesta kiinni. Aistit olivat ylivirittyneet ja tuntui, että näin väritkin kirkkaampana ja kuulin lintujen laulun, jota en ollut masennuksen syövereissä kuullut. Nosteen lakattua pudotus syvyyksiin oli taas kova, kun huomasi ettei pystykään siihen mitä oli luullut. Unelmat ja toiveet kokivat kovan kolauksen. Elin taas päivän kerrallaan, tuijottaen kelloon ja odottaen että päivä olisi ohi.

Välillä oli myös tasaisia vaiheita, jolloin optimismi nosti päätään ja usko unelmiin ja toiveisiin säilyi.

Sitten aivan puskista, elämä sai uuden käänteen. Niin kuin esittelytekstissä jo kerroinkin, sain yllättäen veritautidiagnoosin. Kyse oli pahanlaatuisesta sairaudesta, josta en vielä alkuvaiheessa tiennyt juuri mitään. Oireet olivat kovat ja aloitettujen lääkkeiden sivuoireet muuttivat olotilan vielä uudelle tasolle. Luulin tosissani, että olin saanut kuolemantuomion ja aika olisi vähissä. Kuoleman koskettaminen sai koko elämänkatsomukseni ja arvoni muuttumaan totaalisesti. Vaikka olinkin aina arvostanut elämää ja ollut kiitollinen minua kohdanneista hyvistä asioista sai kuoleman uhka silmäni aukeamaan aivan eri tavalla. Elämän merkitys aukeni minulle aivan eri tasolla eivätkä mitkään vaikeudet tuntuneet enää merkityksellisiltä. Vaikka se siirappista onkin, niin elämän tarkoitus selvisi minulle siinä hetkessä enkä voinut muuta kuin anoa uutta mahdollisuutta ja vannoin keskittyväni olennaiseen, jos vain saisin jatkoaikaa.

Selvisin siitä kaikesta ja sain oppia, ettei tautini veisikään minua heti hautaan vaikka saattaisi muuttaa muotoaan pahemmaksi ajan kanssa. Olin saanut jatkoaikani. Kaiken tämän jälkeen vanhasta pessimististä kuoriutuikin optimisti. Olin saanut vastauksen hätähuutoihini eikä pienet murheet tuntuneet enää minkään arvoisilta.

Nautin elämästä täysillä ja pienet elämän ihmeet näyttäytyivät minulle uudessa valossa.

Mielenterveysongelmat eivät enää tuntuneet miltään fyysisen sairauden rinnalla. Mutta sittenpä tulikin taas uusi masennuskausi. Kaiken piti olla paremmin kuin hyvin, mutta sisältä olin taas kuin elävä kuollut. Koin hirveää syyllisyyttä siitä, että voin niin huonosti, vaikka kaikki oli paremmin kuin hyvin. Huomasin kuitenkin hämmästyksekseni asenteeni muuttuneen. Kaiken tunnottomuuden keskellä ajattelinkin, että tämä menee kohta ohi. Niin oli käynyt ennenkin, masennuskaudet seurasivat toisiaan, mutta aina niiden jälkeen oli seurannut seuraava nousukausi.

IMG_2029

Odottelin sitä rauhallisesti ja annoin itseni levätä silloin kun sen aika oli. Valo tulisi aina pimeyden jälkeen, minulla ei ollut mitään hätää, kaikki liittyi vain sairauteen. Niinhän siinä tietenkin sitten kävi. Valo voitti lopulta pimeyden niin kuin aina ennenkin. Olin selvinnyt pimeydestä paremmin optimistisella asenteella. Ei se tuntunut yhtään helpommalta, mutta tiesin, että se ei kestäisi ikuisesti.

 

 

 

Asenteeni on optimistisempi kuin ennen ja minulla on toivoa tulevaisuutta kohtaan.

Minulla on kaksi henkeä uhkaavaa sairautta, jotka eivät kuitenkaan ole minua vielä lannistaneet. Veritauti on lähinnä krooninen tässä vaiheessa eikä kaksisuuntaisuudessakaan ole ollut itsetuhoista käyttäytymistä. Minulle on kuitenkin käynyt hyvin, eikä kumpikaan tauti ole minua kokonaan murskannut, vaikka pohjalla ollaan käytykin useita kertoja. Tiedän sisimmässäni, että selviän tästä. Olen mennyt koko ajan eteenpäin ja lääkkeiden ja kaiken tuen avulla olen saavuttanut tasapainon. Uskon siihen, että vaikka molemmat taudit ovat ”parantumattomia” niin niistä voi kuitenkin toipua. Voi oppia elämään oireiden kanssa itselleen mielekästä elämää, jossa sairaus ei ole rajoite vaan vain hidaste. Pystyn kaikkeen siihen kuin muutkin, kunhan vain pidän elämäni mahdollisimman tasapainoisena ja huolehdin omasta hyvinvoinnistani. En ole kuitenkaan niin naiivi, että uskoisin ettei takapakkia koskaan tule. Niin voi käydä, mutta sieltäkin noustaan varmasti. Olen pikkuhiljaa elämänkokemuksen myötä löytänyt keinot siihen.

Toivo ja optimistinen elämänasenne auttavat uskomaan siihen, että minäkin voin toipua kaikesta huolimatta.

Jokaisella meillä on omat taakkamme kannettavana. Minulla ne nyt ovat tällaiset. Minulla riittää kuitenkin taistelutahtoa, koska minua tarvitaan. Elämäni ei ole merkityksetön. Tämä kaikki on tehnyt minusta sellaisen kuin olen, ehkä paremman ihmisen. Mutta vaikka omalla asenteella on merkitystä ei kaikkiin asioihin voi silti itse vaikuttaa. Se on vain hyväksyttävä ja pelattava niillä korteilla, mitkä on jaettu.

En ole toipumisessani kuitenkaan vielä siinä vaiheessa, että minulla olisi hirveästi toiveita, unelmia tai pyrkimyksiä. Elän vielä päivän kerrallaan ja olen kiitollinen aina kun saan herätä aamulla. Välillä ahdistus sokaisee, mutta sekin aina loppuu jossain vaiheessa. Aina on toivoa siitä, että tulee niitäkin hyviä päiviä. Ilman tätä asennetta olisin jo lannistunut.

IMG_2020

Pikkuhiljaa alkaa myös usko tulevaan palata. Haaveilen, että saamme kaikki olla näinkin terveinä kuin nyt ja saan nähdä lasteni kehittyvän ja kasvavan. Toivon myös etteivät kokemukseni olisi menneet ”hukkaan” ja voisin joskus auttaa ja tukea samassa tilanteessa olevia. Toivoisin myös, että voisin joskus palata myös työelämään edes osittain, että voisin olla taloudellisesti itsenäinen ja tarjota lapsilleni turvatun elämän. Ja vielä sokerina pohjalla, pääsisinpä kerran elämässäni Italiaan. Rakastan sitä kieltä. No, olihan minulla jo paljonkin odotuksia tulevalle ja nyt myös näen että ne ovat mahdollisia.  Tämän taudin kanssa voikin elää eikä se ole esteenä millekään.

Toivoa on aina, älä koskaan menetä sitä, pimeyden jälkeen nousee aina aurinko.

Olisin todella kiitollinen jo opinnäytetyönikin vuoksi, jos kommentoisit juuri lukemaasi tai antaisit palautetta koko sivustosta sivun alareunassa olevan palautelomakkeen kautta.

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi? Saitko kirjoituksesta vertaistukea?

Kiitos mielenkiinnostasi, jatkan kirjoittelua aina maanantaisin.

-Mira

 

vko 12 teema : Toivo ja Optimismi

Tule lukemaan, kommentoimaan ja keskustelemaan..

2019-vk-12-blogin-teema

Vuositilastotilastot 4.3.2019 alkaen

Pvm Näyttökerrat Vierailijat Tykkäykset Kommentit Seuraajat
16.03.19 1890 644 14 37 7

Yhteisöblogissamme on käynyt 644 vierailijaa, ja kommenttien määrä on kasvanut suhteessa kävijämäärään. Kiitoksia! Lisää kommentteja ja vuorovaikutusta toivotaan.

Palautelomake ja rekisteriseloste

Keräämme myös palautetta yhteisöblogin kehittämiseksi. Avoin palautteenkeruulomake löytyy täältä : https://goo.gl/forms/wcAvdQi8Rco6hMAF3 . Mietimme yhdessä rekisteriselosteen sisältöjä, ja tämän yhteisöblogin rekisteriseloste on tulossa  tarkennettuna mahdollisuuksien mukaan lähiaikoina.

Yhteisöblogi on avoin foorumi, 
jokainen vastaa omasta osallisuudestaan itse.

Rekisteriseloste pohjautuu yhteiseen arvopohjaan. Sen tarkempi sisältö sisältää mm.

Tietojen käyttö

Emme käytä tietoomme sähköpostiin tulleita sähköpostiosoitteita markkinointiin tai muuhun viestintään, ellemme saa lupaa asianomaisilta. Mikäli tahdot tilata blogin artikkelit sähköpostiisi, saamme siitä ilmoituksen hallinnointitilille. Sähköpostissa viestit suodatetaan automaattisesti erilaisiin ryhmiin, ja tilaajat ovat nähtävissämme erillisellä sivulla. Se ei ole varsinainen rekisteri, vaan googlen ylläpitämä sähköposti.

Yhteisöblogin sisältöjä varmuuskopioidaan WordPressin mahdollistamilla tavoilla. Varmuuskopiot voidaan tallentaa yhdistyksen hallituksen valtuuttamien henkilöiden omille kovalevyille heidän omilla tietokoneillaan, edellyttäen, että ne ovat henkilökohtaisia eivätkä ole yhteiskäytössä. Varmuuskopioita ei saa muuten jakaa eikä avata ilman Kaksisuuntaiset ry:n nimenomaista lupaa.

Tilastoimme kävijämääriä

Yleisellä tasolla seuraamme blogin kävijämäärien kehittymistä, ja samoin kuin opinnäytetyöhön liittyen, kommenttien sisältöjä käytetään nimettöminä opinnäytetyössä. WordPressin käyttöön liittyvä kategorisointi luo automaattisesti sivustoja, joihin kirjoittajien tekstit tulevat näkyviin heidän ’omana sivunaan’. Tämä palvelee lukijoita ja tuottaa lisäarvoa niin, että artikkelit ovat helpommin löydettävissä.

Linkitykset

Mikäli yhteisöblogia linkitetään muualle, pyydetään ottamaan yhteyttä sen hallinnointiin.

Rekisteriin ja toimintaan liittyvä palaute

Voit olla yhteydessä Kaksisuuntaiset ry:n käyttöön jäävän yhteisöblogin hallinnointiin sähköpostitse : mielen.mainingeista(ätti)gmail.com , ja lähettää viestin myös palautelomakkeemme kautta. Sivusto on tehty vapaaehtoisvoimin. Jokainen kirjoittaja edustaa itseään, ja Kaksisuuntaiset ry:n puheenjohtaja on viimekädessä vastuussa artikkelien sisällöstä edustaessaan yhdistystä . Hän on tämän blogin Päätoimittaja, eli hänellä on editorin oikeudet. Voit olla yhteydessä myös tekniseen tukeen ja opinnäytetyötä suorittavaan Savonian opiskelijaan lomakkeen kautta lisätietojen saamiseksi.  >> OTA YHTEYTTÄ   <<

Sopimukset

Erikseen on tehty ohjaus- ja hankkeistamissopimus, joka on tällä hetkellä allekirjoituskierroksella. Kerromme lisää hankkeesta ja siihen liittyvistä asioista mielellämme. Nyt kuitenkin keskitymme kirjoittamiseen .

.. Tule mukaan , 
yhdessä olemme enemmän , 
yhdessä voimme paremmin ..

— Jouni K ( Kirjoittaja, yhteisöblogin tekninen avustaja ja vertaisryhmän fasilitaattori )

Yhteys vertaisiin – vertaistuki

Jos sinulle tulee mieleen jotain asioita tästä tekstistä, kommentoi toki! Avoin keskustelu ja ajatusten vaihtaminen on kontakti, josta en voi kieltäytyä.

Sairaalakokemukset

Sairastamisen alussa oli täysin pihalla siitä mistä oli kysymys. Sairaalassa sai kuulla 22 vuotta sitten , että kyseessä on maaninen psykoosi. Toinen psykiatri epäili skitsofreniaa, koska minulla oli harhoja. Sairaalassakin sai jo vertaistukea, koska ne ihmiset jotka olivat osastolla, olivat ainut viiteryhmä johon kuului. Ammattilaiset olivat lasikopissa ovien takana. Sairaalassa oli mahdollista keskustella ihmisten kanssa, ja myös tehdä jotain harrastustoimintaa yhdessä: esim. kuvan teko, tai shakin pelaaminen jonkun kanssa.

Yhteyden katkaiseminen ihmisiin, eli eristys, se on rangaistus?

Kaksisuuntaisten vertaisryhmät

Ensimmäiseen vertaisryhmään pääsi vasta pitkän ajan kuluttua, kun oli ollut omahoitajan kanssa keskusteluissa ja lääkehoitoa oli jatkunut kauan. Vasta masennuskauden jälkeen, muuttui diagnoosi kaksisuuntaisuuteen, ja silloin pääsi ensimmäiseen vertaisryhmään. Siellä tutustui ihmisiin, ja osa näistä on edelleen tuttavapiirissä.

Omakuva
Sekatekniikkaharjoitelma . Kuvallinen ilmaisu on yksi omaterapiani tärkeimpiä muotoja. Erilaisissa ryhmissä on tehty yhdessä jotain itseilmaisua, ja se on sopinut minulle. (c) 2019 JSK

Kaksisuuntaisuuteen kuuluu sairastamisjaksoja, ja hyviä aikoja. Kuntouduin jopa töihin takaisin, ja siinä auttoi työhönpaluusuunnitelma, jota muotoilemassa oli lääkäri, oma työnantaja ja omahoitaja.

Ammattilaisiakin voi kohdata tasa-arvoisessa hengessä, koska he haluavat asiakkailleen parasta mahdollista hoitoa, tukea ja tulevaisuutta.

Uusien sairastamisjaksojen jälkeen oli toinenkin vertaisryhmä, jossa tapasi lisää ihmisiä, jotka sairastavat kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Näistäkin on muutama jäänyt tuttavuuden lisäksi myös ystäväksi. Yhdessä asioiden pohtiminen jatkuu tätä nykyä erään henkikön kanssa kävelyiden merkeissä. Muitakin ystäviä on jatkuvasti jossain tekemisissä kanssani.

Vertaisuuden kautta ystävyyteen tulee vahva pohja, ja on helppo olla avoin ja rehellinen toiselle samoja asioita työstävän ihmisen kanssa.

Sosiaalinen media

Sairastamisjaksot ovat myös erilaisia, ja omassa kuntoutumisessa ja toipumisessa on ollut pitkä hyvä vaihe, jota seurasi pitkä eristäytymisen ja yksin pärjäämisen vaihe.

Siihen vaikutti lähinnä se, että oma perhe hajosi, ja jouduin lähes konkurssiin. Elin eristyksissä ja olin kiinni vain sosiaalisen median kautta ihmisiin. Se oli henkireikä. Tutustuin usean vuoden aikana ympäri maailmaa erilaisiin ihmisiin, joista jotkut olivat mielenterveyden ongelmien takia vertaisia ja joiden puoleen saattoi yksityiskeskusteluissa välillä kääntyä. Kirjoitin englanniksi ja kuuluin useisiin ryhmiin erilaisissa alustoissa. Muutamien kanssa ystävystyminen olisi hyvinkin saattanut lähestyi jo intiimiä suhdetta, mutta lopulta mitään sellaista ei tapahtunut .

Valittu - The Chosen One
Olen paljon tehnyt kuvia sen kummemmin miettimättä mitä niissä olen halunnu ilmaista. Yleensä kyseessä on joko omakuva , tai sitten yhteys, suhde muihin ihmisiin. (C) 2019 JSK

Vaikka suunnittelinkin jo lähteväni Australiaan, koska minulla ei ollut enää mitään omistuksia, niin sukulaiseni huolestuneina saivat minut muuttamaan pois syrjäseudulta lähemmäksi heitä, omia sukulaisia.

Samanlainen sosiaalisen median hyödyntäminen ihmisten kanssa yhteydessä olemiseen jatkui kuitenkin myös kaupungissa. Kävin toki mm. klubitalolla tutustumassa ja sain sieltä jonkinlaisen valmiuden ajatella joskus hyödyntäväni klubiyhteisöä, mutta motiivit olivat aika heikot.

Halusin olla yksin. Kesti monta vuotta ennen kuin sitten menin klubitalolle. Hyvä että menin.

Ajan kuluminen

Sairastamisaikoja oli useita. Osastolla olin taas ja siellä tapasin kohtalotovereita. Joistain ihmisistä tiesin, että he olivat jo kuolleet. Osa oli lähtenyt oman käden kautta.

Oli yksinäinen joulu osastolla, tein kortteja ja kirjoitin ennaltaehkäisevän mielenterveyden pamflettia. Jonkinlainen itsenäinen oman asian hallitseminen alkoi tulla esiin. Oliko se ajan kulumisen väistämätön seuraus, vai johtuiko se siitä, että olin päässyt eläkkeelle ? Kun eläkepäätöksen saaminen onnistui, ja se helpotti oloa huomattavasti. Lisäksi omat lapset alkoivat olla aikuisia, joten pelkkä ajatus siitä , että voisi tulla joskus isoisäksi sai minut ajattelemaan, että tahdon olla hyvässä kunnossa jos minusta isoisä tulee.

Kyky kääntyä ihmisten puoleen kehittyy, ja sitä voi harjoitella. Rohkeus kasvaa kontakteissa!

Klubitalolla

Sitten alkoi nopea kuntoutumisen vaihe, ja vertaisuuden merkitys klubitalolla oli valtava. Sain päivittäin vajaan vuoden aikana tutustua moniin ihmisiin, joiden kanssa ei tarvinnut selitellä asioita, vaan sai olla aidosti ja rehellisesti oma itsensä ilman rooleja.

Klubitalolla työpainotteiseen päivään osallistuminen antoi työnohjaajan kanssa tehdyn tavoitesuunnitelman kautta hyvän fokuksen kuntoutumiseen, ja pystyin omia voimavaroja saamaan käyttöön. Joidenkin työnohjaajien kanssa yhteistyö kumppanina oli mahdollista.

Tätä muiden ihmisten kanssa yhdessä tekemistä helpotti myös esimerkiksi MTKL:n Muutoksen Avaimet -kurssin käyminen klubilla. Siinäkin ryhmässä oppi tutustumaan taas uusiin ihmisiin vertaisuuden kautta. Näistäkin on monia jäänyt ystäväksi. Pystyimme vertaiskokouksia toteuttamaan myös valmentajan kanssa Skypen välityksellä.

Klubitalomalli
Klubitalomaailmassa löytyy yhteys ihmiseen luontevasti vertaisuuden kautta . (C) 2019 JSK

Kamerakerho

Jatka lukemista ”Yhteys vertaisiin – vertaistuki”

Yksinäisestä saaresta osaksi saaristoa

Jo hyvin nuoresta lähtien koin olevani yksinäinen saari keskellä aavaa merta, kaukana muista saarista, oma omintakeinen ekosysteemini. Muut olivat perustavalla tavalla erilaisia kuin minä. En löytänyt kaltaistani.

Oliko minussa jokin vialla? Oliko maailma vain perin kummallinen paikka ja sopimaton elinympäristökseni? Olin kuin teutaroiva Pegasos hevoslaumassa: outo, vieras olento väärässä elementissä.

Olin sairastunut, mutta minulla ei ollut sairaudentuntoa 17 vuoteen.

Kun diagnoosi viimein tuli, sai kaikki mennyt yksinäisyyden, irrallisuuden ja erilaisuuden kokemukseni selityksen. Diagnoosi ei kuitenkaan poistanut mitään siitä. Minulla oli otsikko, mutta olin edelleen yksin taivaankansia liihottava Pegasos vailla seuraa, yksinäinen saari vaitonaisten maininkien hyväilyssä. Sairastamiseni oli uniikkia, minä olin avaruuden ainoa tähti.

Kuva: Johanna Karelahti

Kaksisuuntaiset ry

Jossain vaiheessa lakkasin olemasta oman sairauteni ympärille sokeana kietoutuva köynnös. Tajusin, etten mitenkään voinut olla ainoa sairas maailmassa – olinhan lukenut, että kaltaisiani oli yksistään Suomessa niin monta, että meillä voisi täyttää keskisuuren kaupungin! Missä sen ihmeellisen kaupungin muut asukkaat olivat? Halusin löytää heidät – kaltaiseni, vertaiseni.

Lähipiirissäni ei ollut ketään, kenen kanssa olisin voinut syvemmin keskustella sairaudestani. Piiriä piti kiistatta laajentaa. Mahdollisuus siihen tarjoutui kuitenkin vasta lähes kymmenen vuotta diagnoosin saamisen jälkeen. Löysin potilasyhdistyksen, juuri pesästä lähtöön valmiina poikasena siipiään pieksävän Kaksisuuntaiset ry:n ja tempauduin hypomanian nosteessa mukaan lentoon.

Tajusin: nämä kaikki ihmiset ovat kanssani samaa merenalaista peruskalliota. Emme kukaan ole yksin, vaan muodostamme saariston! Helpotuksen ja riemun tunne oli sanoinkuvaamaton. Oivalsin, etten ollut sairauteni vuoksi hyödytön ja turha, vaan minusta voisi yhdistystoiminnassa olla arvaamattoman paljon apua ja iloa suurelle joukolle ihmisiä, saman kokeneita, vertaisia. Löysin viimeinkin maailmasta itselleni sopivan ekolokeron. Tunsin suurta kiitollisuutta. Hengitin vapaasti. Pegasoksella oli tilaa levittää siipensä ja laukata vimmasta kiljuen täällä, uudessa maailmassa, jonka olin haaveillut olevan, mutta en ollut uskaltanut toivoa.

Yhdistyksestä tuli uusi kanava taiteelliselle vimmalleni. Se toi elämääni sosiaalisuutta. Olin aikaisemmin tuntenut syvää yksinäisyyttä, mikä puhaltui jäljettömiin yhdistystoiminnan vallatessa myrskyisästi elämäni. Ensin yhteys vertaisiin syntyi sosiaalisen median kautta, mutta pian myös elävässä elämässä, sillä rohkaistuin perustamaan kotipaikkakunnalleni säännöllisesti kokoontuvan vertaisryhmän. Se oli yhtä aikaa pelottavaa ja innostavaa. Saapuisiko kukaan paikalle?

Kuva: Johanna Karelahti

Vertaistukea

Vertaisryhmässä tuolien kehään istuu kerta toisensa jälkeen joukko ihmisiä, jotka kokevat tarvetta kuulla ja tulla itse kuulluiksi, ymmärtää ja tulla ymmärretyiksi; tarvetta kuulua johonkin maailmassa, joka toisinaan on mieleltään sairastuneelle tyly paikka elää.

Vertaisryhmässä vetäjäkin on vertainen, samanlainen joukon jäsen; vertaisryhmässä kukaan ei ole johtaja, vaan ryhmä ohjaa itse itseään. Keskustelu on polveilevaa ja vapaamuotoista. Ryhmässä nähdään itkua ja naurua ja kaikkea siltä väliltä. Huumori on tärkeä osa vertaistukea ja auttaa selviämään vaikeidenkin asioiden kanssa.

On huikea kokemus tajuta täysin, mistä toinen ihminen puhuu, kun hän puhuu sairauden kanssa elämisen joskus kummallisistakin kiemuroista. Seuraavaksi ihminen puhuu itse, ja muut nyökkäävät päitään, hymyilevätkin. He tajuavat takaisin. Täysin tajuaminen ja tajutuksi tuleminen on sairastuneen maailmassa harvinaista, sillä vaikka meitä onkin kaupungiksi saakka, olemme hajallamme yhteiskunnassa.

Vertaisryhmäni päättyy aina samoihin sanoihin: Kiitos meille kaikille. Niihin tiivistyy paljon tunnetta. Kiitollisuus vertaisista on sydäntälämmittävä elämys. Olen kiitollinen siitä, ettei minun enää tarvitse luulla olevani yksinäinen saari.

Johanna K

Mitä ajatuksia tämä kirjoitus sinussa herätti? Miten tämä kirjoitus auttaa sinua toipumisessasi?

Kannatteleva voima

Kuinka sen kirjoitan sanoiksi, niin merkittävän asian. Kuinka kuvailen sen paperille, välittämisen ja kaiken sen rakkauden. Rakkauden joka nostaa syvimmistä vesistä ja ohjaa turvaan. Rakkauden joka jo olemassa olollaan saa minut uskomaan elämään.  Sen läsnäolo luo turvaa ja vakautta muuten niin horjuvaan huomiseen.

Kun minulta kysytään mikä on elämäni tärkein asia, vastaan viipymättä läheiset. Tämä on muodostunut itsestäänselvyydeksi menneiden vuosien aikana. Siksi päätin painottaa tämän viikon tekstissä läheisten voimaa. Olen ollut onnekas siitä, että olen saanut ympärilleni aidosti välittäviä ihmisiä. Läheiset ovat tärkein tukeni. Heidän tekonsa ja sanansa kaikuvat mielessäni vuosienkin päästä.

Usein masennuksen syövereissä sitä epäilee, välittääkö minusta kukaan. Tuntuu, ettei kukaan voi rakastaa näin epäonnistunutta ihmistä. Sitä epäilee muiden tunteita, koska itse ei osaa muuta kuin vihata itseään. Kun ei itse jaksa uskoa, on helpottavaa huomata että muut jaksavat puolestani. Yritän huonoina hetkinä luottaa muiden sanomaan siitä, että olen tärkeä ja merkityksellinen.

Kun vauhtia alkaa tulla ja hypomania kolkuttelee ovella, on sitä itse vaikea tiedostaa. Olo saattaa olla kaikkivoipa ja sairaudentunnosta ei ole tietoakaan. Tällöin läheiset usein huomaavat oireet ennen minua ja siitä alkaa paluu takaisin maanpinnalle. Jo pelkkä arjen rutiinien tarkistus saattaa kääntää sairausjakson kulun.

Läheisten merkitys korostuu silloin kun menee huonosti, muttei pidä unohtaa hyviä aikoja. Tärkeitä ovat myös yhdessä vietetyt huolettomat hetket ja nauruntäyteiset kohtaamiset. Näistä on hyvä ammentaa voimaa ja jaksamista tähän hetkeen sekä tulevaan.

Pitää myös muistaa, etteivät läheiset ole ammattiauttajia. Jokaisella meillä on omat kuormittumisen rajamme ja on hyvä tiedostaa, etteivät läheisetkään osaa tai pysty auttamaan kaikissa tilanteissa. Luotan läheisiini siinä, että he sanovat jos oma jaksaminen ei riitä. Olemme keskustelleet asiasta ja näin saavuttaneet yhteisymmärryksen rajoista. Jos et pidä itsestäsi huolta, et voi auttaa muitakaan.

Jokaisessa päivässäni on rakkautta. Nämä rakkauden teot eivät aina ole ylitsepursuavan näyttäviä. Jo kuulumisten kysyminen on merkityksellistä. Arkiset asiat joista huokuu välittäminen, ovat tärkeitä.  En osaa kaivata isoja ilotulituksia, vaan aitoa läsnäoloa. Ajattelen sen olevan pitkässä juoksussa paljon tärkeämpää.

Olen hyvin kiitollinen. Tämän tekstin kirjoittaminen muistutti läheisten tärkeydestä. On hyvä välillä herätellä itseään merkityksellisten asioiden äärelle. Mitä mietteitä tämä kirjoitus sinussa herätti? Auttoiko kirjoitus sinua? Olisi ihanaa kuulla kommenteissa sinun ajatuksiasi.

-Kati

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus