Luovuus

Hei kaikille, ja pahoitteluni etten ole hetkeen kirjoittanut. Tällä kerralla ajattelin kirjoittaa luovuudesta ja kuinka olen huomannut sen vaikuttavan itseeni. Luovuutta on monenlaista. Esimerkiksi piirtämistä, maalaamista, valokuvaamista, käsityöt ja lasken kyllä myös ruuanlaiton tähän kategoriaan. Jälkimmäisellä tarkoitan esimerkiksi kuinka hyvin osaa jatkojalostaa edellisen ruuan tähteet, osaako itse keksiä uusia ruokia tai mielenkiintoisia (ja onnistuneita) makuelämyksiä…. Continue Reading →

Kiitollisuus

Hei taas kaikille! Tällä viikolla ajattelin vähän kirjoittaa aiheesta kiitollisuus. Tässä vuosien mittaan on tapahtunut sitä sun tätä, ja en ole ikinä ajatellut mistä olisin kiitollinen. Nyt on hyvä aika tehdä niin. Ensimmäiseksi tulee mieleen uusi kotikaupunkini. Täällä minulla on hyvä olla, vaikka rahallisesti tekeekin tiukkaa. Tästä voin jatkaa sujuvasti edunvalvojaani, joka on erittäin mukava… Continue Reading →

Opinnäytetyö osuuden päätös

Olen aina halunnut kirjoittaa kirjan, mutta koska kärsivällisyyteni on aika rajallista ja hyppään joka viiden minuutin päästä tekemään jotain muuta, niin blogin kirjoitus on minulle sopivampi vaihtoehto. Kirjoitustaidossa on petraamisen varaa, mutta näin itseterapian muotona tämä varmasti menettelee. Ajauduin opiskelemaan sosionomi yamk opintoja ehkä hypomanian pyörteissä, koska toiset alat mitkä hain olivat sisustus suunnittelija ja… Continue Reading →

Tiivistelmä viidestä viikosta

Hei taas! Opinnäytetyön osuus on nyt ohi, ja tässä kirjoituksessa kerron vähän millainen matka tämä on ollut. Unelmani toteutui, ja nyt kirjoitan blogia. Kun aiheena oli identiteetti, niin suoraan sanottuna minä en ollut ehkä oikea ihminen kirjoittamaan siitä. Olen ollut sairas niin pitkään, ja teini-iästä alkaen (ja todennäköisesti pidempään), että lasken sairauden osaksi identiteettiäni. Näinä… Continue Reading →

Voimien löytäminen

Hei taas kaikille! Tällä viikolla aiheena olisi voimaantuminen. Äiti on harvoin minua lohduttanut, mutta eräs hänen sanoimisistaan on jäänyt kirkkaasti mieleen: kaikki järjestyy kyllä. En muista enää tilannetta enkä sitä kuinka vanha olin. Tästä on kuitenkin vuosia aikaa. Ja vaikka äiti ei ehkä ollut paras mahdollinen äitihahmo minulle, tuo lause on pitänyt paikkansa. Ja olen… Continue Reading →

Elämä ja sen merkityksellisyys

Hei taas kaikille! Tällä viikolla olisi aiheena elämän merkityksellisyys. Jäin eläkkeelle tammikuussa 2018, ja näin sen eräänlaisena tuomiona. Olin aina ajatellut että kun valmistun ammattiin, hommaan työpaikan ja teen töitä eläkeikään asti ja sen jälkeen nautin hyvin ansaituista eläkevuosista yhdessä rakkaani kanssa. No, kaikki ei mennyt niin kuin piti, kuten sain karvaasti oppia. Olin ammatillisessa… Continue Reading →

Kriisiä pukkaa?

Minulle on käynyt valitettavasti niin että lasken sairastamani kaksisuuntaisen mielialahäiriön osaksi identiteettiäni ja välillä näen itseni vain sairaana ja unohdan kokonaan kaiken muun itsestäni.

VKO 13 aihe : IDENTITEETTI

Kannattaa tulla lukemaan minäkuvasta, käsityksestä itsestä, stigman voittamisesta, siitä keitä me ollaan persoonina, millaisia ominaisuuksia meillä on, ovatko ne muuttuneet ja kehittyneet, miten sairastaminen on identiteettiin vaikuttanut. Jokaisella kirjoittajalla on oma tulokulmansa aiheisiin ja oma tyylinsä. Tule mukaan !

Kaksisuuntaiset yhdistyksen Mielen Mainingeista yhteisöblogi on perustettu sosionomiopiskelijan ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön yhteydessä.

Toivoa, onko sitä?

Hei taas! Tällä viikolla aiheena olisi toivo ja optinismi. Sanon jo tähän alkuun, että en ole se kaikkein optinistisin ihminen ja näen asiat aika pitkälle negatiivisessa valossa, mutta katsotaan mitä saan aikaan. Minulla, kuten kaikilla, on toiveita, unelmia ja haaveita. Unelmoin että vielä jonain päivänä saisin asua ikiomassa kodissa kissojeni kanssa. Toivon että kissani saisivat… Continue Reading →

Kumppanuudesta

Aluksi olin hirveän epäluuloinen kaikkia kohtaan, mutta loppua kohden uskaltauduin rentoutumaan. Mutta siellä huomasin sen mikä omalla osallaan järkytti minua. En olekaan yksin pääni kanssa!

Voimanlähteenä WordPress.com.

Ylös ↑

Create your website at WordPress.com
Aloitus