Design a site like this with WordPress.com
Aloitus

Kolme syliä

I Valot loistavat, ja minä olen ikuinen. Kahlaan läpi päivän eilisillä silmillä, niillä kirkkailla, jotka ummistuvat seuraavina kuukausina harvoin. Euforia. Tunnen kaiken. Ruumiini on höyhenen kevyt. Hyvänolon aallot kulkevat sen läpi kuin pehmeä sähkö. Kuulen kaiken. Ääni askelistani lattian pintaa vasten. Pyörätuolin rullaus. Se kivulias voihkinta, joka liittyy elämän alkamiseen. Olen enemmän olemassa kuin koskaan…. Continue Reading →

Vielä yhden kerran

Puolisolleni on varattu tölkkikaupalla limua jääkaappiin. Hän on raskaana, eikä hänelle maistu juuri muu kuin limppari ja suklaa. Oma vointini on parempi kuin aikoihin. On kevät, ja pitkä masennusjakso on hellittämässä. Hyvähän tässä on ottaa lapsi vastaan. Ja eiköhän kaikki nyt taas ala mennä paremmin. Sisimmässäni taidan kuitenkin aavistaa, mitä on tulossa: uusi menojakso ja… Continue Reading →

Pitkä kauppareissu

Oikeanlainen paikka vääränlaisille ihmisille. Nuo ovat ensimmäiset sanat, jotka kirjoitin muistikirjaani, kun suljetun osaston ovet painuvat takanani kiinni. Kirjoitin ne tärisevin tikkukirjaimin, sillä en kyennyt vahvasti lääkittynä kirjoittamaan käsialallani. Edelliset kuukaudet olivat kuluneet pahenevan oireilun merkeissä. Kärsin harhoista ja grandioottisuudesta: halusin toisena hetkenä valloittaa maailman ja toisena laittaa narun kaulaan. Lopulta tajusin, että minun oli… Continue Reading →

Me oikein luotettavat ja kivat ihmiset

Olen aina ollut sosiaalinen luonne. Vuosien kuluessa minun on kuitenkin ollut yhä vaikeampaa liittyä porukoihin. Ripari-ikäisenä uin vielä vaivatta osaksi pientä jengiä. Lukioikäisenä aloin jo erakoitua, ja viimeistään yliopistovuosina en osannut enää lyöttäytyä mukaan joukkoihin. Koko seitsemän vuoden opiskelun aikana en osallistunut ainoaankaan tapahtumaan tai ainejärjestöni toimintaan. Tutustuin koko aikana tasan yhteen uuteen ihmiseen, ja… Continue Reading →

Eläkeläinen vai superlahjakkuus?

Mitä yhteistä on näyttelijä Catherine Zeta-Jonesilla, räppäri Kanye Westillä tai laulaja Mariah Careyllä? Heillä ja monella muulla erityisyksilöllä on kaksisuuntainen mielialahäiriö, kertoo internet. Siltä varalta, että viesti ei mene läpi, samaan listaan liitetään usein myös vaikkapa edesmenneet rokkari Kurt Cobain, kirjailija Ernest Hemingway sekä säveltäjä Gustav Mahler, jotka ovat kaikki saaneet diagnoosinsa postuumisti (mikä on… Continue Reading →

All things must pass

Kesä koittaa, kun kirjoitan tätä. En muista, koska se on viimeksi tuntunut näin hyvältä. Edellinen pidempi tasainen jakso elämässäni sijoittuu vuoteen 2010. Sain diagnoosini vuonna 2019, mutta lienen oirehistoriani ja erilaisten vaiheiden perusteella sairastanut kaksisuuntaista mielialahäiriötä 25 vuotta. Viimeiset 12 vuotta ovat olleet taudin suhteen kiihdytysaikaa. Tuona aikana olen ollut pääasiassa masentunut. Depressiotani on pilkkonut… Continue Reading →

Epäklassinen tuurijuoppo

Jos nyt alkoholin juomisessa on mitään ihanteellista, olen varmasti THL:n mielestä ihanteellinen juomari. Juon joskus lasin viiniä, kun tarjotaan, harvemmin kaksi. Hörpin ehkä kerran viikossa oluen, tai no, en usein edes sitä. Minulle käy alkoholitonkin aivan hyvin. Siemailen brandyn pari kertaa vuodessa. Harvemmin erityisesti kaipaan mitään alkoholillista: korkeintaan, kun olen kokannut hyvän pastan, ja mietin… Continue Reading →

En tiennyt että minusta on äitipuoleksi

Minulla ei ollut pahemmin käynyt mielessä, millainen äiti oikein olisin. Olen tiennyt jo nuoresta lähtien että en halua omia lapsia, joten en ole pitänyt asian miettimistä olennaisena. Nyt kuitenkin, olen äitipuoli peräti neljälle lapselle, joista nuorin on kuusi ja vanhin kuusitoista. Nuorin ja vanhimmainen asuvat sen verran lähellä, että heihin on ollut helppo tutustua ja… Continue Reading →

Saisimmeko lapsen, kiitos?

Saimme ensimmäisen lapsemme hedelmöityshoitojen avulla. Toive pienokaisesta oli elänyt vuosia, ja lopputulos oli uskomaton. Oma lapsi! Neljä vuotta myöhemmin hakeuduimme uusiin hoitoihin HUSin lisääntymislääketieteen yksikköön toiveena pikkusisarus esikoisellemme. Lopputulosta ei voi koskaan tietää, mutta yrityksen piti nyt olla kaikin puolin helppo, sillä meiltä oli jäänyt ensimmäisestä hoitokierroksesta yli alkioita. Matkan varrella jokin oli tosin muuttunut:… Continue Reading →

Voimasanoja

Voimaantuminen on voimakas sana. Se kuvastaa sitä voimaa, mitä ihmisjoukoilla on, sitä hetkeä, jolloin alistetut tai muuten vain vähäiset kokoavat voimansa ja muuttuvat joksikin uudeksi. Se on hetki, jolloin muutos tehdään omaehtoisesti, ilman ulkopuolista apua. Sellaiset muutokset ovat upeita. Muistan kansainvälisestä politiikasta pari hetkeä, jolloin voimaantuminen oli käsin kosketeltavaa. Sattumalta molemmat ovat vuodelta 1989. Ensimmäinen… Continue Reading →

Website Powered by WordPress.com.

Ylös ↑