En enää tunne itseäni omaksi itsekseni. Keskivartalon vararengasta ei häivytä mikään vaatetus. Naama on muhkurainen kuin perunasäkki. Vaatekoko suureni taas yhdellä – nyt siinä on jo useampi X. Pieneksi jäänyt vaatekaappi piti kauttaaltaan uusia, mikä ei ollut halpaa. Veriarvot näyttävät punaista ja jännitän milloin niiden takia joudun aloittamaan jonkin uuden lääkkeen.
Minulla on sairaus koko loppuelämän kumppanina. Joudun käyttämään vahvaa lääkitystä, joka lisää ruokahalua. Olen keskimittainen ja keski-ikäistyvä suomalainen nainen, ja syön välillä kuin rekkamies. Painan yhtä paljon kuin olisi suotavaa usemman kymmentä senttiä pidemmän miehen painaa. Läski on lääkkeiden syytä, koen.
Tunnen vihaa vanhempiani kohtaan. He eivät puuttuneet ajoissa siihen, kun tosi nuorena voin pahoin. Yksinäisyys ja masentuneisuus eivät ole normaalia teini-ikää. Horjahdin alas rotkon reunalta kauhujen maailmaan, ja tämä saatanan sairaus pääsi puhkeamaan.
Koulussani oli jotakin yritystä puuttua tilanteeseeni. Tunnen kiitollisuutta sitä luokanvalvojaa kohtaan, joka ohjasi minut käymään koulukuraattorilla. Tunnen vihaa sitä koulukuraattoria kohtaan, joka kehtasi kysyä: ”Haittaako sua että sulla ei ole kavereita?” ja hyväksyi totena hämillisenä ja häpeävänä annetun kielteisen vastauksen.
En ole erityisen ulkonäkökeskeinen. Olen kyennyt pitämään itseäni viehättävänä vielä joitakin kiloja sitten – parhaimpina hetkinä edelleen. En pukeudu mustaan telttaan vaan korostan niitä jäljellä olevia parhaita puolia.
Läski on lääkkeiden syytä, koen.
Nämä kilot vain ovat liikaa. Jossain tuli se sisäinen raja, joka minulle itselleni, tässä kropassa elävälle ja tänä kroppana elävälle olivat yli oman rajani. Heikomman kauden aikana ei ollut mitään mahdollisuuksia pakkausselosteen mukaisesti ”tarkkailla syömisiä lääkkeiden aiheuttaman painonnousutaipumuksen takia”.
Vituttaa niin helvetisti että koko tämä sairaus on ristinäni. Ja sen seurauksena lääkkeet. Ne ahmimaan pistävät nappulat dosetissani. Niiden syytä koko ylipaino.
Vaihtoehtoja minulla ei ole. Jos en ottaisi lääkkeitäni, harhailisin jossain siellä kauhujen rotkossa.
Miten pystyisin palaamaan menneisyyteen ja estämään koko sairauden puhkeamisen? Mikä hoikempi ja tasapainoisempi elämä minulla olisi ollut?
En tiedä onko realistista ajatella laihtumista. Läskeille sanotaan että kannattaa syödä säännöllisesti 3-4 tunnin välein ja käyttää ruokavaliossa reilusti hedelmiä ja vihanneksia. Minä teen jo niin. ”Laihduttaminen lihottaa” ja ”Keho pyrkii takaisin siihen painoon missä se oli”, sanotaan myös. Lääkkeet saavat kilot tarraamaan kroppaan tiukasti.
Huolettaa se, tykkääkö minusta enää kukaan koskaan tästä vartaloni pehmustuksesta huolimatta. Olen kroonisesti sairas mutta myös nainen.
Huolettaa oma terveydentilani. Yhden lääkkeen sivuvaikutus voi lumipalloilmiönä aiheuttaa seuraavan lääkkeen tarpeen tai alttiuden sairastua uuteen sairauteen. Lihavuus altistaa diabetekselle ja monelle muulle taudille.
Nyt juuri en yritä hyväksyä enkä anteeksiantaa yhtään mitään. Antakaa minulle minun vitutushetkeni.
Mitä ajatuksia herää lääkkeiden sivuvaikutuksista?
Veera S/ Kuva Sari N
Mielen mainingeista 
Vastaa